Ja lämpimän lempeät syyskesän päivät - illoista puhumattakaan. Parhautta!

Jotain sateita ja koleutta ne lupasi, mutta mä tilasin just tätä. Ja tätä myös sain heti loman alkuun (koko viime viikonloppu ja alkuviikko) - ja toivottavasti saan seuraavien viikkojen aikaan lisää. Aurinkoa. Lempeää lämpöä. Ihanan leppeitä päiviä. Tässä yhdistyy kaikki parhaat puolet: aurinko ja lämpö - joka ei kuitenkaan enää tähän aikaan vuodesta ylly liiallisuuksiin, joten jaksaa oikeasti tehdäkin vaikka mitä, saa nukuttua jne. - , edelleen kelvolliset uintikelit, raikas ilma, leppoisat tuulet... Just mun kelit.

No okei. Pari päivää on saatu nyt sadettakin, mutta se oli ihan tervetullutta. Ainakin meillä oli jo kovin kuivaa - kantarellit alkoi kuivahtaa ja muutenkin sieniä nousta niukasti, mutta ehkä ne tästä taas piristyy. Viikon lopulta alkaen luvataan taas poutaista, joten elokuun illat jatkunee syyskuullekin

 

Viikonloppuna päästiin oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä kunnolla mökille uimaan. Ja olipa vesi lämmintä! Järvessä viihdyttinkin tuntitolkulla molempina päivinä - siis jopa minä itse. Ei ollut jaakon kivenheitot toimineet. Ihan mielettömän hauska viikonloppu. Nuorisostakin alkoi kuoriutua vesieläimiä, kun vihdoin ja viimein saivat tilaisuuden. Cessie on uinut aiemminkin ja sillä on kelvollinen tyyli silloin, kun se malttaa olla pyydystelemättä pärskeitä :D. Kipi ja Ruu ei ole koko kesänä oikein päässeet muuta kuin kahlailemaan matalikoissa (viime kesänäkin päästiin järvelle vain pari kertaa ja silloin eivät uskaltaneet vielä uida, vaan hirvitys iski, kun jalat ei yltäneet pohjaan - muutenhan nuo kyllä tykkäävät lutrata). Nyt Ruu oppi jo uimaan, kun sai tilaisuuden - Kipistä en ole ihan varma (voiko koira oikeasti olla osaamatta uida...). Katsotaan päästäisiinkö tulevien poutasäiden aikaan vielä tämän vuoden puolella testailemaan lisää. Kepaliini yllätti tyystin ja ui heti sujuvasti (sen kanssa ei olla taidettu käydä järvellä kuin toissa vuonna ihan pikkupentuaikaan), vaikkei se sinällään järveen hingukaan. Se tuntui kuitenkin nauttivan ihan erityisesti - vähän vaihtelua normitouhuihin välillä.

 

Nurtsijäljellä käväistiin myös päivänä eräänä. Miten ihmeessä nuo tuntuivatkin menevan niiiin paljon paremmin nurtsilla kuin metsässä! Tää alkoi olla taas sitä jäljestystä, mihin jäätiin viime vuonna. No ok, viime vuonnahan tehtiin lähinnä nurtsijälkiä, joten sinällään ei mikään ihme, mutta... eihän tuon nyt luulisi metsässä niin tolkuttomasti poikkeavan. Yritetään kuitenkin saada enemmän näitä nurtsijälkiä, kun jotenkin tuntuu, että pystyn paremmin kontrolloimaan hommaa ja edistymistä siellä .
 

Eilen käväistiin Pipsan kanssa tekemässä vielä pienet metsäjäljen pätkätkin. Selkeästi ottavat häiriötä, kun joku on mukana ja jutellaan mennessämme jne. Eli tällaista hyvää häiriötreeniä lisää! Ihan liiaksi tulee oltua jäljellä melkein sellaisen pyhän hiljaisuuden vallassa lähes henkeä pidätellen  . Tuo poislukien muuten ihan ok tämän hetkiseen vaiheeseen, mutta Ruun jäljellä kävi ikävä juttu ja mikä lie metsäneläin oli käynyt syömässä pitkiä pätkiä ihan tyhjäksi. Erityisesti tietysti juuri alkujäljellä, lopussa sentään löytyi namitettukin pätkä. Tosi outoa, sillä metsässä ei ole koskaan ennen käynyt noin - vallankin kun useammalta kymmeneltä metriltä oli syöty ihan jokainen makupala (kettu tai joku lintu tulee ainoana selityksenä mieleen, mutta eipä me kovin kaukana oltu odotellessakaan). Kun tyhjiä ollaan otettu vasta ihan jokusta askelta kerrallaan, oli tuo tietysti Ruulle ihan mahdoton selviytyä (selvästi se kyllä silti yritti jotain jäljestyksen tyylistä pitkälläkin tyhjällä), mutta eipä kait siitä mitään pysyvää vauriotakaan jäljestykseen tullut. Toivotaan niin.

.

Eräiden lomanaikuisia treenailuja kuunnellessa on iskenyt vähän lusmuolokin (terveisiä vaan Pipsalle ja parhaimmillaan ainakin kolmille eri treeneille päivässä  ). Niinpä kun tämän päivän olin muutoin pyhittänyt itseni sivistämiselle muissa kuin koira-asioissa, oli aamusella pakko käväistä ihan pikaiseen kentällä. Tosin kokeiltiin vaan nopsasti Cessien kanssa PK-esteitä ensimmäistä kertaa ikinä. Jotenkin en ole uskaltanut A-estettä ottaa, kun olen pelännyt agilityn kontaktien puolesta. Nyt Sepen kanssa agilitystä on kuitenkin taukoa, joten ei huolita siitä. Hypyssä puolestaan on ollut mun ahkeruudelleni ihan riittävästi keskittymistä toko-hyppyyn - asia kerrallaan mentaliteetilla. Kun Sepe ei nyt kuitenkaan päässyt eilisiin agitreeneihin, ajattelin lisäksi ettei sille tule paha mieli ;p, kun kuitenkin käydään vähän hyppelemässä ja kiipeilemässä. Hypyssä ollaan tähän asti otettu max 60 cm, joten nyt kokeiltiin 80 senttistä estettä. Ihan hyvin onnistui (joskin liian lyhyeltä matkalta otettuna tuli alkuun kosketus ja ylimmän laudan pudotus). Otetaan tuota nyt jonkun aikaa, ennen kuin lähdetään korottamaan.  Ja josko yhdistetään tuohon kapulaa tai muuta esinettäkin ennen korkeuden lisäämistä. A-estettä kokeiltiin myös. Ensin loivaa, joka meni mutkitta ja sitten jyrkkää. Jyrkällä meinasi ensin juosta ohi, joten jouduin ottamaan vähemmällä vauhdilla, että hanskasin itse ohjauksen. Yllätyksekseni meni tuollakin vauhdilla varsin kivasti. Ei vaikuttanut olevan ongelmia ylityksessä/kiipeämistekniikassa ja tuli luonnostaan varsin mukavan näköisesti lapetta alas asti. Ainakin toistaiseksi - pahahan tämän perusteella nyt vielä on enempää sanoa. Vallankin, kun alkoi sataa melkein heti kentälle päästyämme ja piti pitää kiirusta, ettei este ehdi tulla kovin liukkaaksi.

Laiturilla vedettiin rallia, jossa kamera ei pysynyt mukana - kuvanlaatu siis mallia loistava 

Lomatunnelmissa nähtiin piiiitkästä aikaa myös Momonpoika Juksua . Juksu pääsi leikkimään Nessan ja vähän Kipin ja Cessienkin kanssa (tästä ehkä kuvia myöhemmin). Juksu on tällä hetkellä hauskassa snautseri-lookissa ja olikin oikea herrasmies tyttöjen kanssa. Tosi reipas ja kivanoloinen poika. Ainahan se on toki ollut yksi suosikeistani. Pienehkönkokoinen tumma nappisilmä, jolla riittää intoa ja vauhtia. Sitä nähdessäni ja seuraavana päivänä Keltsin hölmöilyjä seuratessani iski taas jotenkin tajuntaan, miten paljon tykkään noista veljeksistä. Kepa sai pitkästä aikaa kepin suuhunsa - muuthan noita aina kantelee, mutta kun Kepa oli vieressä, niin pitihän se Kipin pitkä oksa kerrankin saada suuhunsa - ja saikin varsinaisen raivoisan viskelykohtauksen. Lähestulkoon oikeasti pelotti, kun se riehui oksansa kanssa . Ainahan Kepa on ollut sellainen tulinen pieni mies. Pentunakin vaikutti selkeästi sellaiselta mallilta, joka pakotteista vaan nousee ja antaa vähän takaisin. Jos ei nyt hammasta, niin kiroilua ainakin. Saalistamaan ja taistelemaan se innostuu puutteellisesta näöstään (tai mahdollisista muista aistipuutoksistaan) huolimatta (kunhan lelu on sopivalla korkeudella) ja on vaikea kuvailla, millainen elämäniloinen, vauhdikas tyyppi se on kotioloissa. Juoksemisen vimma on valtava ja vauhti gepardin ;p. Kun vaan aika riittäisi, niin olisi ihana tehdä sen kanssa enemmän ja katsoa, mihin asti pystyisi etenemään. Ja voi kun sillä ei olisi tuota aistillista tmv. puutettaan - se on mielestäni rakenteeltaan hurjan kaunis koira, jolla on ihanat liikkeet ja nähdäpä tuo luonne "terveessä" koirassa (Kepahan syntyi viimeisenä pentuna matkalla eläinlääkäriin ja oli synnytyskanavassa varsin pitkään, joten varmaa tietoa ei ole, kuinka paljon hapen puute on vaikuttanut asiaan ja onko mukana muuta). Ruu on rauhoittelevassa roolissa, kun Kepa kiihtyy haukkumaan ja hyppimään ja riekkumaan portin takana ulkoiluaikoihin. Isommat pojat kun ulkoilee erikseen ja Kepa ja Ruu odottelee samassa tilassa. Ruu vetäytyy aina vähän sivummalle, nousee yleensä sohvalle ja lähinnä haukottelee Kepan hötkyilylle. Onneksi tasapainottavat toisiaan - toivottavasti jatkossakin. Ruu on onneksi tuollainen leppoisa, lempeä poika ja tosiaan oppinut kiihtyvissä tilanteissa rauhoittelun taidon.

Bertta uimatauolla (sillä onkin varsinainen työ paimentaa Otsoa; Otso kun uisi aivan loputtomasti lenkkejään ja Bertan on uitava ja välillä vähän haukahdeltavakin vierellä paimentaen - hyvin se jaksoi edelleen parina peräkkäisenä päivänä pari-kolme tuntia vedessä putkeen)

Eilisten agitreenien jälkeen käytiin taas ulkoilemassa matkan varrella olevissa maastoissa ja jälleen löytyi aina vaan uusia polkuja. Niukin naukin pari tuntia tuolla vielä ehtii treenien jälkeen lenkkeillä ennen pimeän tuloa. Ennen puolta kymmentä sitä jo mielellään poistuu vieraasta matsästä - ja tuostahan nuo vaan lyhenevät illat, joten jossain vaiheessa täytynee yrittää päästä tuonne jo ennen treenejä. Eilen taas Kipiä ja Ruuta katsellessa ei voi olla hämmästelemättä ja ihailematta niiden liikkumista. Ei niinkään mitään askeleen maatavoittavuutta tai muuta, vaan vaikka Ruu on iso ja tietyllä tapaa hiukan hitaan oloinen, niin tuolla liikkuessaan se on kaikkea muuta. Juoksemisessa, kiipeilyssä ja hyppimisessä on jokin sellainen sama liikkumisen helppous ja vaivattomuus kuin Kipinällä. En osaa sitä sen paremmin kuvailla, mutta vaikka itselläni on ollut monen rakenteisia briardeja, niin tuo on jotain ihan omanlaistaan keveyttä. Ruu kun on vielä tuollaisissa asioissa ja tilanteissa varsin itsenäinen, niin se on hetkessä aivan toisaalla, liiankin kaukana, ja taas hetkessä takaisin. Vaan ihana, että  niillä on tuolla tilaisuus rallailla vähän vieraampien hajujen perässä.

Kipi kiipeilee mökkimaisemissa

Ja vähän muutkin

Valitettavasti kamerasta loppui akku ja osa porukkaa jäi kuvaamatta.

Loman aikaan ehdittäväksi suunniteltuja juttuja olisi kovasti. Kovin hillittyinä olen yrittänyt ne pitää, kun eihän niitä oikein koskaan kuitenkaan ehdi kaikkia. Mutta jospa treenisaralla ehtisi parit jäljet ainakin nuorisolle (ja ehkä Onnille) ja edes yhdet Otsolle ja Kepalle (vähintään toiset sitten loppusyksyn aikaan), ehkä Piikillekin pieni metsäpätkä kokeiluksi. Yksi esineruutu (ja tätäkin vähintään se toinen loppusyksyn aikaan). Mökille uimaan pari kertaa (eli kertaalleen parin eri kokoonpanon kanssa ;D). Mattopyykille edes yhden kerran (mieluummin kaksi). Ja univelkaa pois (vieläköhän joskus saisi kaikki katkeilleet verisuonet silmistä pois, pari yötä ei siihen tunnu riittäneen, joten voi olla liian suuri tavoite, mutta josko vähän enempi saisi ainakin jonkin verran vähemmälle noita). Ja lisäksi jokunen ei etäisestikään koiriin liittyvä suunnitelma. Katsotaan kuin käy

Menköön loppuun vielä muutama mökkikuva:

Ruu ihmettelee rantaan kastumaan (/turpoamaan) työnnettyä venettä

 

Näiden kanssa pystyi yllättävän hyvin jopa olemaan yhtä aikaa järvessä (ainakin kokoonpanolla Otso, Bertta, Kipi ja Cessie - Onni tuppasi vähän ruopaisemaan vauhtia jaloistani ja Kepa punki välillä syliin - muista ei tämän osalta varmaa havaintoa)