... tai ainakaan ennen kuin ruohonleikkuri taas toimii.

(Pelkään pahoin, että jossain vaiheessa on pakko pyörtää blogin hymiöttömyyspäätös. Kuin onkin tullut niin vaikeeks kirjoittaa ilman - vai vaan helpoks turvautua niihin? - mutta on kai ihmisen pakko jollain tasolla yrittää säilyttää kyky kirjoittaa ilman niitäkin. Toistaiseksi mennään siis näin ja jätetään kaikki visuaaliset virnistykset ja kielet poskissa pois.)

Vaan päivät on todellakin olleet juuri sopivan aurinkoisia, ei liian helteisiä kuitenkaan ja pieni tuulenvire mukana. Hyväntuulen ilmoja. Niitä jo ehdittiinkin kaivata, kun edellisen hellejakson jälkeen tuntui, että päivä päivän jälkeen vain sataa ja sataa ja on märkää (ja kylmääkin vielä kaupan päälle).

Bertta

Keltsi & Cessie

Vaan vaikka kesätuulet hellivät, niin en tiedä, voisiko viime aikoja kuvata paremmin sanalla arkea vai kaaosta. Tai ehkä meidän arki vain on kaaosta. Kun on ensin aikansa tapellut parin auton toimimisen ja sitä myötä kulkemisongelmien kanssa, samaan syssyyn joka keväisen ruohonleikkurin toimimattomuuden toteamisen päälle saanut kuulla, että korjaamot eivät enää ota korjattavakseen ko. mallia, vaan pitäisi kehittää omatoimikorjausta (eli kahlaamme yli polven korkuisessa märässä heinikossa) ja päättää sitten käydä ostamassa uuden trimmerin, että ruohonleikkurin korjausta odotellessa saisi edes jotain kulkuväylää raivattua pihaan, niin kovin ei ilahduta huomio, että ko. trimmerin akkua saa ladata noin viisi tuntia, jonka jälkeen virtaa riittää noin 10 minuutiksi (joka on meidän pihassa, jos ei nyt ihan niin ainakin melkein, yhtä tyhjän kanssa). Kun kaiken tämän ohessa yövuoron jälkeen käy mahdollisimman pikaiseen juoksuttamassa vanhemmilla hoidossa olevat koirat (siihen on päädytty, että melkeinpä siellä vakituiseen pari koiraa asuu - Piikki ja Oodi tällä erää - ne saavat kyllä perushoidon siellä, mutta pidemmistä ulkoilutuksista käyn itse huolehtimassa) ja ajelee sieltä kotiin, jossa (yllätys, yllätys) odottaa siivoamistaan kolmet pissat ja yhdet kakat (nyt kun pennut on alkaneet oppia sisäsiisteiksi, on Bertalle ilmeisesti tullut hiukan steriloinnin jälkeisiä pidätysvaikeuksia - hyvin harvoin tosin toistaiseksi ja vain silloin, kun yksinoloaika venyy normaalia pitemmäksi), ei kesken moppausoperaation tapahtuva lämminvesivaraajan pohjan irtoaminen liitoksistaan ole kovin ilahduttavaa. Kuten ei myöskään se, että sen hajottua saat kyllä lämpimän veden katkaistua vetämällä töpselit irti, mutta et muuta vedentuloa lakkaamaan - etkä puhelimen päähän ketään niistä, joitten tiedät osaavan sen neuvoa - joten kuuntelet veden virtaamista täysillä iltapäivään asti (onneksi lattiakaivo veti sentään tehokkaasti). Kun sitten vedentulon lakattua lähdet koirankuljettimella asioille, niin mitä muuta voikaan odottaa kuin että saat edellä ajavan kuorma-auton lavalta auton konepellille kunnon lennähdyksen hiekkaa/kiviä/multaa (niiden mukana lentänyt iso kivenmurikka sentään jäi pyörimään vain auton aluseen), eikä kyseisessä kuoma-autossa ole takana lainkaan rekisterikilpeä, että voisit edes ottaa rekkarin ylös. Tervetuloa meidän arkeen!

Kyllähän minä tarvittaessa siivoan vaikka aina kotiin tullessa pissoja ja kakkoja - ja vaikka sitten millaiset määrät tahansa ja vaikka kuinka väsyneenä tahansa. Koiria on ja siivoamisen kanssa on vaan elettävä. Mutta onko sen lämminvesivaraajan välttämättömästi hajottava juuri silloin ja sellaisena väsyneenä aamuna. Ruohonleikkurin toimimattomuuskin voi tuntua pieneltä asialta, vaan ei kuitenkaan ole sitä. Piha on niin liki peltoja, että sieltä on levinnyt kaikenmoista heinäkasvia, jotka hetkessä kasvaa huimaan korkeuteen ja seassa saa todellakin nopeasti kahlata. Sadekelit lisää viihtyisyyttä, kun jokaisella pikaisella pissalla käynnilläkin koirat kastuvat heinikossa läpimäriksi (ja saadaan siivota ja kuivatella lisää) - kuivilla keleillä sentään kastutaan vain aamukasteessa. Kaikkinainen tottistelu ja jäljestäminen pihapiirissä/pellolla on luonnollisesti myös mahdotonta. Kovin pitkään jos korjausta joudutaan odottelemaan, käy vielä niin, että ruohonleikkuri ei enää edes pysty heinikkoon. Kylähulluna kun olen ajellut noita pellonplänttejäkin päältäajettavalla, jotta on koirilla jälki-/tottistelu-/juoksutilaa. Viidakon vankina siis olemme toistaiseksi. Vaikka välillä tuntuu, että mennään jo valmiiksi niin äärirajoilla, että ei tarvita kuin joku elämää hankaloittava vastoinkäyminen näiden päälle, että kamelinselkä katkeaa, niin kyllähän tämä rupeaa olemaan taas jo sellaista, että menee kaikessa ei-voi-olla-tottailussaan huvittavuuden puolelle.

Koska kotipellolla ei voi jäljestää, olisi suotavaa päästä korkkaamaan metsätreenikausi - vihdoin ja viimein. Vaan vuoroin auto-ongelmaa ja vuoroin muuta. Nyt on Onnilla ollut pientä krenkkaa, jonka vuoksi ei olla metsään päästy (ja ilman Onniahan ei sinne voi mennä). Maanantaina käytiin fysioterapeutilla ja kun aiemmin ei ole rangassa ollut tuon kaltaista ongelmaa, niin nyt on rangan etuosassa vinoutta. Mihin lie miekkonen taas törmäillyt. Selvästi kipeä se joka tapauksessa oli käsiteltessä - kipeämpi kuin koskaan aiemmin. Lisäksi niskassa oli paha jumi ja kun sitä alettiin käsittelemään, alkoi koira myös ravistella päätään ja kyllä vain, korvatulehdusahn siellä näytti olevan. Missään vaiheessa en ole huomannut sen päätään ravistelevan, joten liekö se vain sen sijaan jännittänyt niskansa jähmeäksi. Ei tulehdus toki vielä pahalta näyttänyt, joten voihan se olla alkavakin ja jäykkyyys jotain muuta. Koska korvatulehduksia ei meillä ole aikapäiviin ollut, tuosta kuitenkin huolestuin (lääkkeet onneksi saatiin vielä saman päivänä eläinlääkäristä). Kun vielä keskiviikkoisissa jälkitreeneissä korkkasin Onnin jälkikauden pienellä peltojäljellä, eikä jäljestys ollut oikein toivotunlaista (jälki toki ajettiin, kulmat selvitettiin ja kepit nousi, mutta intensiteetti ja muu oli aika hukassa), varasin perjantaiksi eläinlääkäriajan kattaviin verikokeisiin. Reenien jälkeen tosin kävi ilmi, että se oli hoitopaikassa odotellessaan (käväisin sairaalavisiitillä ennen reenejä, koirat otin tietysti jo Tampereelle lähteissä kotoa mukaan, mutta kuuman päivän vuoksi vein koirat sairalavierailun ajaksi hoitoon, josta reeneihin ajellessa nappasin siis taas kyytiin) popsinut pussillisen kuivamuonaansa. Ilmankos siis reenien jälkeen janottikin kovasti ja liekö osaltaan vaikuttanut jäljen sujumiseen myös - toki myös rangan vaivalla ja korvatulehduksella voi olla osansa. Perjantaisissa verikokeissa kaikki arvot osoittautuivat olevan kunnossa. Niitä ihania ilon ja helpotuksen hetkiä!

Onninen

Onnin lisäksi maanantaisella fysioterapeuttikäynnillä oli mukana myös Otso. Jos Onnin ongelma paikallistettiin lähinnä rankaan, niin Otsolla puolestaan oli lihaksissa jäykkyyttä. Parin viikon päähän onkin jo varattuna aika hierojalle. Onnille ei hieronnasta ole niinkään apua ja koska fysioterapeutti jäi juuri lomalle pariksi kuukaudeksi, yritämme saada osteopaattiaikaa. Jonot tuppaa vaan olemaan aikamoiset. Piiralle pääsee lokakuussa, jonne onkin varattuna parin koiran aika - Laiokselle vielä soitellaan, kun palaa lomamatkalta ja katsotaan, josko pääsisi vähän aiemmin.

Otso

Cesselssonista puolestaan on tullut aivan sokea, jos tukka ei ole ponnarilla. Se törmäilee pahemmin kuin Kepa: ihmisiin ja muihin koiriin, puihin ja vaikka mihin. Täytyy siis muistaa pitää molemmat kampauksilla. Kepallakin tuntuu olevan suuri ero siinä onko tukka kiinni vai auki (ja mikäs ihme se, kun tukka on paksu kuin mikä - jos hahmotuskyky on muutenkin vähän huonompi ja sitten se vähäisempikin näkymä vielä peitetään pehkolla (aiemmalla Keltsin videollakin huomaa selvän eron, onko tukka kunnolla punnarilla vai ei - ei mitään ongelmaa, jos on). Huvittavinta on tainnut olla Cessien loikka näkymättömän portin yli. Ponnari oli pudonnut ja otin koiria sisälle. Cessie jäi jostain syystä eteiseen ja ehdin juuri ihmetellä, miksei se tule heti kun pyydän. Seuraavaksi näin sen loikkaavan oviaukosta paikallaan olevalla huvittavan näköisellä hypyllä ikään kuin portin yli - portti vain sattui tällä kertaa olemaan auki. Sokkoblondi. Toivoa toki sopii, ettei sen silmissä oikeasti ole mitään vikaa. Sellaisenkin vaihtoehdon olen tietysti jo ehtinyt kehittää, mutta toki ero on oikeasti selvä tukan ollessa ponnarilla.

Ruuti

Pennut on (tosin jo jokin aikaa sitten) kunnostautuneet muun muassa pureskelemalla puhelimeni käyttökelvottomaksi, josta syystä on menty toistaiseksi lainapuhelinten turvin. Edelleen. Ei siis pidä ihmetellä, jos ei saa kiinni tai en vastaa viesteihin tmv. Suurin osa numeroista on hukassa (oman puhelimen muistissa tallessa) ja lainapuhelimesta riippuen kykyni käyttää sitä on varsin vaihteleva. Kaikkea ne edelleen maistelee ja popsiikin. Raa'at sipulit kelpasivat työpöydän takanurkalta (ei mitään terveellistä koiran ruokavalioon, vaan yksi kerta tuskin isompaa haittaa saa aikaan) ja ihan heti ei tule mieleen, mitä ne EI söisi. Yläkerran vähän liukkaamman lattian suojaksi pentujen liukasteluesteiksi hankitut matot alkaa taas olla vaihdon tarpeessa, vaan pentuja vartenhan ne on hankittu, eikä mitään kauniita, joten saavat mennäkin, kun ovat mennäkseen. Uusia tukevia mattoja sitten vaan tilalle - ehkä jossain vaiheessa uskaltaa taas ajatella muitakin kuin tuhon kestäviä.

Kipinä ja Bertta

Kipin ihastus

 

On ne vaan niin hurjan suloisia ja hurjan pikkupentumaisia vielä. Pari päivää yli 6 kk punnitukset näyttivät Kipille 17,1 kg ja Ruutille 21,3 kg. Ruuti ei ole ehkä kauneudella pilattu, mutta hitsit se on hauska ja niin huvittavan näköinen, että siinä on jo oma viehätyksensä.

Ruuti

Ruuti

Ja pikku Kipinä

 

Vaan onhan sitä kaikenlaista muutakin ehtinyt tapahtua - päivityksestä tulee siis kovin pitkä!

 

Jaskaa (sinistä söpömiestä) kävin katsomassa viime viikolla Jämsässä ja ihana pusuttelija se oli edelleen. Pikkuinen vaikutti tyytyväiseltä uudessa kodissaan ja muutenkin hommat tuntui sujuvan kivasti. Ihana oli nähdä - ja saada Jaska syliinsä. Ikävä oli jo hurjan kova.

Hymyilevä Jaska

Kiitos Jaskan uudelle omalle kodille, treeni-intoa ja toivottavasti nähdään taas pian!

Lauantaina ajeltiin Riihimäelle tottispäivän viettoon. Kouluttajana oli Susanna Korri ja paljon hyviä vinkkejä tarttui matkaan. Koko porukka tuntui olevan kouluttajaan kovin tyytyväinen, kiitos siis Susannalle ja kaikille osallistujille onnistuneesta tapahtumasta!

Kuvia löytyy muilta laadukkaampina versioina, joten tyydytään vain muutamaan otokseen:

Pätkis ja luoksetulo

Nemo

Litti

Hiro

Peppi

Koko

Aia

Päivän päätteeksi oli vuorossa taas yksi historian väsyneimmistä ajomatkoista kotiin. Olin luonnollisesti edeltävän yön töissä (mutta sn jälkeinen päivä nyt yleensä menee tarvittaessa sen tutun öisen vihreän teen ja pitkin aamua hörpittävän vihreän Edin voimalla, jos ei muuten), enkä ollut oikein ehtinyt nukkua perjantainakaan (to-pe yö myös töissä), kun silloin toimitin pienimuotoisen pitopalvelun virkaa leipoen juustokakkuja siskon lauantaisille synttärikekkereille sun muuta - ja jämistä kyhäsin mukaan otettavaa lauantaiksi tottispäivän kahvitteluun. Lauantaina sitten päivän mittaan lisääntyvän väsymystilan huomatessani olin ajatellut ajella lähimmälle huoltikselle ottamaan torkut ja jatkavani vasta sitten kotiin. Linnatuuli tuli ensimmäisenä vastaan, mutta sen ohi porhaltaessani tunsin itseni niin pirteäksi, että päätin sitten jatkaa, jos vaikka pääsisinkin siltä istumalta kotiin asti. Virhe! Olin kotiin päin lähteissä erehtynyt syömään (varsin hiilaripitoisesti vielä) ja jossain vaiheessa vain huomasin väsymyksen iskevän voimalla. Hämeenlinnan ja Iittalan ohi olen ajanut ihan tööt, koska en ole tajunnut pysähtyä huoltiksille - ja jossain vaiheessa muistan vain miettineeni, että missäs mä ajelenkaan... ai niin, pohjoisesta kotiin päin halki Suomen... sitten maisemia tarkemmin katsoessani, eikun, ihan päinvastainen suunta. Toijalan ABC:lta sitten jossain vaiheessa heräsin uniltani. Ei siis mitään suositeltavaa toimintaa.

Operaatio yövuorojen välissä päiväksi pääkaupunkiseudulle tosin toistui myös tänään. Se reissu vaan olikin sitten sen verran epäonninen ja pitkä, että ei siitä sen enempää. Ainakaan tähän hätään. Väsymys. Nyt taidetaan keskittyä jonkin aikaan ihan tuohon arkeen, eikä mietitä treenaamattomuuksia tai muita (hyvä kuitenkin, että keskiviikkona tuli jäljet polkaistua edes pennuille ja Onnille, jos taas tulee taukoa ainakin siihen - ja Cessiellä vahvistettuna tottisteltuakin tiistaina muutaman koulutuspäivästä saadun kokeilun ja oivalluksen alullepanon kera). Erityisesti toivotaan nyt leppeiden kesäpäivien jatkumista - tehokkain tapa olla ajattelematta liikaa minkään sortin kaaoksia.

Siispä näihin kesäisiin kuviin:

Bertta

Keltsi

Onni

Onni

Kipinä

Otso

Otso