Hulinaa ja huisketta. Kiirettä siinä määrin, että yöunet on jääneet ihan minimiin ja huomista reissuun lähtöä odottaa ihan lepohetkenä.

Syksyn värejä alkaa jo hiukan näkyä ja niistä on hiukan ehditty sentään nauttimaan ja muutama kuva alkavasta syksystä oli pihassakin napattava.





Tämä on ihan paras hippaleikkien paikka. Ympäri, yllätys, äkkikäännös ja niin edelleen.



Viikko on kulunut pitkälti pikku pentusen värittämänä. Vallan mielenkiintoinen pieni tyttö onkin tuo Walk The Line. Tässä vaiheessa kaikki on vielä vain ensivaikutelmaa, mutta ainakin toistaiseksi hyvin pitkälti vaikuttaisi sellaiselta, mitä kyseisestä yhdistelmästä - tai ennen kaikkea kyseisistä linjoista - hainkin ja toivoin löytyvän. Tietyiltä osain hiukan erilainen kuin suurin osa omista koirista on ollut tai vaikkapa Aia ja Koko viime aikaisista pennuista, joista enemmän kokemusta. Varsin päättäväinen pienokainen, jolla tuntuisi olevan iso ego. Leikkiminen parantui entisestään päivä päivältä ja välillä nähtiin jo ihan kunnon raivoa. Aktiivinen pentu, mutta ei antanut millään muotoa häsläävän vilkasta vaikutelmaa. Reippaasti tutustui uusiin asioihin, paikkoihin ja ääniin. Vieraita ihmisiä kohtaan toisinaan aika välinpitämätön (tai sanotaan, että välinpitämättömämpi kuin vaikka juuri Aia ja Koko, jotka tosin ovatkin ihan ääripäästä ihmisystävällisyydessään ja -kiinnostuksessaan) - pakittelua tai hännän painumista koipien väliin en kuitenkaan noissa tilanteissa huomannut. Treenikentän laidalla tiistaina pentu esitti mielenkiintoiseta käytöstä ollessaan sylissäni (no kun oli niin kylmä, eikä vauva sellaseen tottunut ja väsynytkin vielä) ja muristessaan silittämään tulevalle - ja ihan vielä silittelyn aikanakin. Hassu vauva. Olihan se väsynyt ja kylmissään (ja kokenut tiiviiseen tahtiin monia paikanvaihdoksia lähiäivinä), eikä tuo käytös sen jälkeen meillä olo aikana toistunut, mutta mielenkiintoista. Mitä se kertoo pennusta ja miten tulee ilmenemään jatkossa, en tiedä, mutta pennun muiden varsin vahvojen ominaisuuksien vuoksi oli pakko varmsitaa tulevalta sijoituskodilta, että varmasti edelleen haluavat pennun, josta ei välttämättä tule mikään helpoin mahdollinen tapaus (pienenä taka-ajatuksena sen jättäminen itselle?). Toki se oli ystävällinen ja piti seurasta ja ihmisistä, mutta esimerkiksi terävyyttä otuksesta tuntuisi löytyvän ensisilmäyksen perusteella jossain määrin, löytyisikö myös sitä puolustusaluetta, katsellaan. Rohkeutta ja itsevarmuuttahan nuo ominaisuudet sitten vaatisivat kaverikseen. Käytöksessä muiden koirien kanssa pentu kyllä niitä ja isoa egoaan esitteli. Lelut lähtivät muiden suusta, sikäli mikäli oli tilaisuus. Jos itseltä vietiin lelu tai kaadettiin, seurasi topakka vastalause. Uusia koiria mentiin katsomaan häntä sojossa ja komennettiin haukkuen leikkimään.

Muutama pikku videonpätkäkin pennusta tuli otettua (joskaan laatu ei ole kummoinen). Katsotaan saanko siirrettyä jossain välissä tänne.

Tänään pentu lähti kauas pohjoiseen, kohti Kolaria. Viesti matkalta kuului seuraavasti "pentu mahtailee muille koirille junassa, puree minua ja kaikkea ja nukkuu kopissa, hyvin menee, se on tosi reipas". Toivotaan hyvää alkua yhteiseloon!

Hirmuinen ikävä on pientä otusta. Toisaalta vahvistui myös ajatus, että aika ei pennulle riittäisi siinä määrin kuin haluaisi. Pennut on aina jotenkin niin voimakkaasti läsnä koko hereilläoloaikansa. Sitten kun ne nukkuvat, ne nukkuvat sikeästi, mutta hereilläoloaika vaatii sellaista intensiivistä osallistumista. Puhumattakaan kouluttamisesta ja muusta. Niin ihania kuin ovatkin, niin kaikki tuo aika olisi kuitenkin pois niiltä, joille se nyt kuuluu eli noilta vanhemmilta koirilta - ne ovat kaikki kuitenkin vielä aktiivisia ja aikansa ja huomionsa ansainneet.

Huomenna siis kohti Ranskaa. NE odottaa parin missatun vuoden jälkeen. Kivaa. Erityisesti koska samassa yhteydessä on myös Ranskan käyttöpuolen mestikset. Katsotaan tarttuuko mieleen mitään mielenkiintoisia löytöjä tai ajatuksia.