Mukava ja ihan koulutuksellisenkin antinsa puolesta oikein hyödyllinen leiri takana. Erinomainen kouluttaja. Omia harjoitteita ei niin hurjasti otettu, mutta ihan jo muiden treenejä seuraamalla tuli selväksi, että omaa kielen-/käskyjenkäyttöä, kehonhallintaa ja palkkaustapaa/-suuntaa pitäisi edelleen kehittää selkeämmäksi, yksiselitteisemmäksi ja/tai tilanteeseen sopivammaksi. Kaikenlaisia pieniä juttuja pitäisi myös testailla. Omat koirat nyt eivät kaikkiin sopivimpia ole (ollappa pentu käsissä), mutta testikappaleista käynevät vallan hyvin.

Onnin kanssa käväistiin molempina päivinä kentällä (tulin siihen tulokseen, että sen kanssa saadaan kuitenkin suurin hyöty irti). Pyrittiin ottamaan varovasti, eikä treenien aikana koirasta ainakaan kovin selkeästi kipeänä oloa huomannut (lauantaina oli ehkä hiukan normaalia vaisumpi ohjaajan silmään, sunnuntaina tärisi hiukan - tiedä sitten oliko fyysistä vilua vai psyykkistä intotärinää (sellaista ei tosin Onnilla yleensä esiinny ja väheni treenin edetessä (koiran lämmetessä?), joten saattoi olla ihan fyysistäkin) - sisälle Onni joka tapauksessa pian treenin jälkeen pääsi lämmittelemään ja autossa ollessaan sai olla takki päällä). Vähän meillä tuppaa tämä sama ongelma toistumaan tapahtumasta toiseen. Eli ne irrotukset. Tällä kertaa tosin saatiin sellaisia neuvoja, jotka ainakin vieraan ihmisen tekeminä ja paikan päällä toimivat ja joita ohjaaja voisi kuvitella noudattavansakin (näin ei ole aina ollut). Sellainen havainto tuli tehtyä, että ei käsiote yksistään, eikä pantaote yksistään, mutta kun huomasi yhdistää käsiotteeseen pantaotteen, niin lähti sujumaan.

Suurin ongelma on toki kädetön ohjaaja (se on aina helpottavaa kuulla), joka menee vielä kädettömämmäksi joutuessaan valvovan silmäparin (tai useamman) alla tekemään yhtään mitään (syy miksi ohjaaja löytää itsensä mieluiten kuunteluoppilaan roolista). Piuhat on hitaat ja jos tehdessä pitää miettiä, että tekee ohjeiden mukaan, menee liikaa käytettävissä olevaa (vähäistä) kapasiteettia ajattelemiseen ja fysiikka ei pysy perässä. Tätä pitäisi siis päästä rauhassa testaamaan. Onnin kanssa ei ihan vähään aikaan tosin testailla mitään. Sen verran huono omatunto ohjaajalla sen ottamisesta treeneihin on, että nyt saa pikkumies olla treenitauolla Ventelän aikaan (ja seuraavana päivänä olevaan osteopaattiaikaan - katsotaan kuka lähtee mukaan) asti eli puolisentoista viikkoa. Tehdään sitten uusi tilannekatsaus. Jottei vallan pääse muistikuva hämärtymään, voisi tapaa kuitenkin testailla Otson ja Oodin kanssa (tässäpä oiva aihe huomisen briardtreeneihin).

Onnin kanssa joka tapauksessa treenailun taas alettua pitäisi keskittyä parisen viikoa (tai miten kauan ongelman hoitamiseen nyt meneekin) pelkkään leikkimiseen ja irrottamiseen. Vasta sitten treenailuun, kun palkkaminen (tai sen lopettaminen) on helpompaa ja nopeampaa.

Perjantai-iltana Otso pääsi käväisemään hakumetsällä. Kolme ilmaisuharjoitusta (maalimiehet pakoina, varsinkin kaksi ensimmäistä hyvin lähellä, vissiin reilusti alle parinkymmenen metrin päässä, kolmas hiukan kauempana), ei muuta (edellisissä hakutreeneissä Otson kanssa oltu vissiin joskus viime kesänä, melko alkukesästä, jos en väärin muista). Ilmaisut ok, haukut alkoi hyvin, ihan hyvällä äänellä, melko tasaisesti (ensimmäinen hivenen hakevampi kuin kaksi jälkimmäistä). Ei sillä tässä asiassa isompaa ongelmaa ole. Avoin, ahne ja riittävän itsevarma koira. Silläpä tällainen sille helppo treeni otettiinkin. Otson ongelmat lienevät maavainuisuudessa ja vauhdissa (toki myös siinä, miten motivaatio riittäisi palkkaamattomat maalimiehet). Kaipa sen vauhti periaatteessa alokasluokan rataan riittäisi, ohjaajaa vaan häiritsee, jos koira ei pingo alueella täysillä. Toki Otso on toisaalta helppo siinä mielessä, että kun se tekee jotain, se yleensä tekee sen tarkoituksella. Se harvemmin juoksentelee vain juoksemisen ilosta - leikkii kyllä mielellään niin ihmisten kuin koirienkin kanssa ja siinä yhteydessä juoksee, huvikseenkin, tai juoksee pyörän vierellä tai tehdäkseen jotain (kuin nyt sitten vaikka löytääkseen maalimiehen). Eli siitä näkee, kun se tekee hommia (vaikkei sen katseleminen välttämättä aina ole yhtä viihdyttävää kuin jonkun vauhdikkaamman). Ilmavainuisemmaksi saamiseen pitäisi kaiketi yrittää saada onnistuneita tuulitreenejä. Noh, kerran-kaksi vuodessa treenitahdilla ei ihmeempää edistystä toki muutenkaan tapahdu, eikä meillä kisatavoitteita edes ole, joten eipä tuolla sen kannalta suurempaa merkitystä ole. Kunhan huvitellaan, kun koira kerran tykkää.  

Lauantai-iltana puolestaan tehtiin jälkiä ja Otso pääsi ajamaan kevään ensimmäisen jälkensä (taannoista pientä janaharjoitusta lukuunottamatta). Helppo suora jälki, jolla ennen ensimmäistä keppiä makupalaton pätkä - makupalallinen pätkä - makupalaton pätkä - makupalallinen pätkä - makupalaton pätkä - keppi. Ensimmäisen kepin jälkeen jälleen makupalaton pätkä- makupalallinen pätkä -makupalaton pätkä - makupalallinen pätkä - makupalaton pätkä - toinen keppi. Jos oikein muistan. Ihan tarkkaa jäljestämistä (vaikkei se ihan joka askelta vasen-oikeasysteemillä tarkistakaan), rauhallinen vauhti (jännä, että se jäljestää pellolla niin paljon rauhallisemmin ja tarkemmin kuin metsässä, vaikka paltojälkeä ei sitten pentuaikojen ole juuri tehty), molemmat kepit nousivat. Jos peltojälki olisi kisalajina, pitäisi vauhtia saada lisää (toki makupalojen poisjättäminenkin sitä toisi), mutta kun se ei ole, vaan pellolta käydään hakemassa lähinnä tekniikkaa ja sitä, että koira tosiaan osaa jäljestää, eikä vain kulje hajukäytävää pitkin metsässä, täyttänee tuo tarkoituksensa.

Myöhemmin illalla Otso pääsi vielä tottistelemaankin. Tottistelussahan sillä löytyy vauhtia ja intoa, ainakin jos narupallolla saa leikkiä. Ei me ihmeempiä tehty, seuraamisen edistämistä/pientä poikittamista yritettiin vahän korjata vasemmalle käännöksin liikkeessä ja paikallaan. Loppuun otettiin luoksetulo Mian näyttämällä tekniikalla (apuohjaaja pitää koiraa, ohjaaja juoksee pois houkutellen koiraa, tekee puolivälissä kisamaisen pysähdyksen käännöksineen, huutaa tänne ja jatkaa loppuun samalla mallilla). Ihan hyvä homma, koska Otsolla ei ole taidettu tehdä koskaan sellaista luoksetuloa, että joku sitä pitäisi (niin kuin ei yhdelläkään koiristani - asia joka pitäisi ehkä korjata jatkossa).  

Eteenmenotreenejä jatketään tähänastiseen malliin. Kun keretään. Niitä on sentään tehty kutakuinkin leirillä saatujen ohjeiden mukaisesti (pientä hienosäätöä lukuunottamatta).

Leireilyltä kotiuduttiin pienen mutkan kautta vasta tänään. Vuorokausi leväten, syöden ja lämmitellen tuli tarpeeseen. Nyt on taas uudistuneempi olo.

Tosin illansuussa odotti lauma aktivointia kaipaavia koiria. Piikin ja Plätän kanssa ulkoiltiin pari tuntia. Puolet ajasta taisi kulua kentällä hypellessä. Piikin kanssa otettiin ihan vaan hyppynoutoa narupallolla pikkuesteellä, jokunen kerta loivaa a-estettä (kenttä oli niin lumen ja veden vallassa ja esteet märkiä ja liukkaita, että isoa ei viitsitty edes kokeilla) ja loppuun pari kertaa metrinen hyppy ihan vaan kokeilun vuoksi, jotta sujuuko se vielä (ei nyt ihan entisellä tavalla, mutta ok kuitenkin). Plätän kanssa pikkuhyppyä toko alo-luokan tyyliin. Hyppy, vapautus ja pallon heitto heti - hyppy, pysäytys seisomaan, vapautus ja pallon heitto - hyppy, pysäytys seisomaan, ohjaaja koiran viereen (tässä hiukan hapuilia, mikä sitten olsii parasta), vapautus ja pallon heitto - hyppy, pysäytys seisomaan, vapautus ja pallon heitto - hyppy, vapautus ja pallon heitto heti. Ja sama toiselta puolen estettä. Muutoin ei isompaa ongelmaa (hyppäsi mielellään, pysähtyi käskystä seisomaan ja tykkäsi jopa pallosta), mutta ohjaajan tulo sivulle vissiin hiukan ahdisti. Pikku aatakin kokeiltiin pari kertaa ja yli päästiin. Loppuun ei muuta kuin palloleikkejä.

Otso, Oodi ja Bertta pääsivät samoin parin tunnin ulkoilukeikalle, josta vissiin puolet kului ihan vaan leikkiessä. Ohjaaja kaiketi tarvitsi hermolepoa ja pallon heittely soi sitä. Onni puolestaan pääsi yksityislenkille ja vähän touhuttiin makupalalla höpöhöpöjuttuja.

Kotona odotti pikku remontin jäljiltä tolkuton siivousrupeama. Lattiat täynnä ties mitä moskaa. Koiria ei sisälle voinut päästää moskaa levittämään ja kun siivousrupeama venähti siinä määrin pitkäksi, ettei niitä raskinut koko aikaa autossakaan odotuttaa, oli ne päästettävä lumikerroksen alla olevan mudan ja märkyyden täyttämään pihaan. Siinä kun olivat tunnin verran telmunneet, olikin ilo ottaa ne sisälle juuri siivottuun kotiin. Onnin kanssa mahdollisimman rauhallisesti ottamista ja treenitaukopäätöstä vahvisti vielä loppuillasta tehty havainto: kierreltiin aitarempan paikkoja katsomassa koirat mukana, Onni juoksenteli ja telmusi Oodin kanssa ihan normaalisti, repi pellolta heinämättäitä, kieriskeli lumessa - ja kieriessään vinkaisi. Ei taida siis poika olla vielä missään tapauksessa kunnossa, vaikka siitä taas normaalisti menoaan jatkoikin. Hartaasti odotellaan antibiootin poistumista elimistöstä - ja erityisesti sen vaikutusten poistumista. Kuin myös sitä kuvausaikaa. Odottavan aika on pitkä.  

Kiitos kaikille mukavasta leiriseurasta!