Piikki 29.07.2012
Piikki ja pikku Pilvi
Toipilas-Bertan seurana 29.07. Ystävykset kautta vuosien.
Vielä muutama kuva viimeiseltä uintireissulta mökille 27.07.:
Piikki & Oodi
Rakkaat kepit (ja autot, niitä olisi jahdattu vielä viimeiseksi jääneellä lenkilläkin, kun käytiin kakalla aamuyöstä muutama tunti ennen eläinlääkäriin lähtöä...)
On meillä tyhjää ilman viisasta ja vahvaa Piikkiä. Miten koira voikin niin täyttää olemuksellaan koko tilan. Maailman paras kotona asuva lapsikolmikko tuo Piikin lähelle, mutta kyllä se selvästi vielä on voimakkaasti läsnä meitä vahtimassa muutenkin.
Tuuli kääntyi viileäksi
Nosti aallot kallioon...
-----------------------------------------------------
Nyt on yritetty keskittyä aika lailla kaikkeen muuhun kuin koirajuttuihin - siinä määrin kuin se tällä porukalla on mahdollista. Aikas voimaton olo. Treenailtu ei olla ollenkaan ja harmittaahan se tietyllä tapaa (tuntuu, että menee nuo nuorimmaiset hukkaan, mutta toisaalta olihan se selvää jo siinä vaiheessa, kun ne tänne jäivät, että paitsi että aika on kortilla, niin vanhempi jengi tulee myös ensin). Jäljestäminen on jäänyt tältä kesää niin tyystin, että ei vuosiin, mutta ehkä me tuttuun tapaan ehditään taas tehdä parit jäljet ennen lumien tuloa. Kipin agitreeneissä on sentään jotakuinkin viikottain käyty sen jälkeen, kun ne taas kesätauon jälkeen elokuulla alkoivat - ne kun on maksettu etukäteen, niin on saanut itsensä juur juur raahattua paikalle. Itse oon toki edelleen onneton ohjaamaan, mutta ei kait sen pidä viedä koiralta iloa. Se vähä mitä on ollut tilaisuutta, varsinkin Cessie on ollut kyllä niiiin täynnä tarmoa tekemiseen ja ilohan sen kanssa on tehdäkin, kun se oppii huisin nopsaan ja välillä tuntuu että ihan opettamattakin. Kipin nopealiikkeisyyttä ja herkkyyttä ohjautumiseen sillä ei toki ole ja Kipin kanssa en vaan muutenkaan pääse yli enkä ympäri siitä, että siinä on jotain niin totaalisen valloittavaa, että se on kietonut mut tyystin pikkusormensa ympärille ja jostain syystä on ihan hirveästi alkanut pelottaa ajatus, että sille sattuisi jotain. Noh, ehkä se taas ajan myötä helpottaa, niin kuin muidenkin huolestunut kyttääminen. Treenaamisen edestä olen kyllä yrittänyt ottaa koiria sitäkin enemmän mm. sienimetsälle ja marjapuskissahan varsinkin nuoriso viihdyttää itseään ihan omatoimisestikin.
Väkeä puskassa (Cessie, Kipi & Ruu). Varsinkin Cessie ahmii marjoja (karviaiset, vadelmat, mustat ja punaiset viinimarjat, mustikat... vissiin mitä vaan) ihan himoonsa, mutta Kipi tulee hyvänä kakkosena perässä. Ruukin on oppinut touhuun, mutta ei sillä ihan tuollaista himoa ole kuin tytöillä. Piikkihän aikoinaan nuorena poikana pisteli mustaherukoita oikein urakalla - söi vissiin vähän ämpäristäkin suoraan, kun oli poimijoita kylässä... ja aiheutti seuraavaksi yöksi kauhunhetkiä, kun jalat ei kantaneet ja poika alkoi hoiperrella miten sattuu! Mitäpä ne nuoret pojat moista muuta kuin humalassa
. Selvisi sekin päivystävällä eläinlääkärillä, kun peräsuolesta löytyi mustaa massaa ja marjat olivat siis alkaneet käymään. Voi Piikki 
.
Sepe ahmimassa ykkössuosikkejaan karviaisia.
Mainittava on varmaan myös, että eilen syyskuun ekan päivän kunniaksi änkesivät kimppuun syksyn ensimmäiset hirvikärpäset. Ilmeisesti oon onnistunut pysyttelemään sopivilla hirvivapailla alueilla, kun näinkin pitkälle päästiin. Eilen sen sijaan ihan miniminilenkin jäljiltä niitä ei löytynyt vain useita, vaan useita kymmeniä - aivan järjetön määrä heti kerralla.
Kuin myös kirjattava ylös, että heti Sepen juoksun perään (olisko ollut noin viikon kuluttua Sepen juoksun alkamisesta) alkoi myös Kipin juoksu. Toisaalta ihan hyvä saada molemmat kerralla pois alta. Ainakin siinä mielessä, että selviää yksillä pissanäytteitten ottamisilla pojilta - mä kun aina tapaan varmistaa tyttöjen juoksujen jälkeen, ettei pojat ole innollaan mitään tulehdusta päässeet kehittämään.
Loppuun vielä pieni agilityaiheinen kevennys, kun käytiin viime viikonloppuna lapsikatraan kanssa kotieläintilalla, jossa innostusta herättivät myös esteet - tiedä siitä ohjautuvuudesta sitten
:
.
Kommentit