Ennen Ranskaan lähtöä ehdin vastaanottaa Litin hoitoon ja vähän puuhastellakin sen kanssa ennen hyvään hoitoon reissun ajaksi jättämistä. Pari pientä jäljenpätkää ajettiin Meinin toivomuksesta - samoin myös reissusta palattua ennen Litin kotiin vientiä. Hiukan alkaisi jo haistelua, jalanjäljen kantapäästä varpaaseen tarkistamista ja askelrytmin löytymistä olla paikoin havaittavissa, vaikka hosellus ja ahmiminen edelleen päivän sana onkin. Keltsin kanssa Litti tuli hurjan hyvin toimeen. Pentueen pienin ja isoin eivät ennen luovutusta mitenkään erityisesti toistensa kanssa aikaa viettävinä erottuneet - ja ruokakupilla ne olivat pahin pari tappelemaan - mutta nyt ne olivat kuin paita ja peppu. Nukkuivat kylki kyljessä, pusuttelivat kovasti, eikä riitojakaan tullut. Selvästi nauttivat toistensa seurasta. Hauska oli myös huomata, että kotiin palatessani Keltsi oli oppinut hyppäämään vasten. Juuri tuon kaltaisia pieniä juttuja sen kanssa tulee vastaan... Liekö oppinut veljeltä, mutta kotiin palatessani pikkupojat olivat tietysti hurjan iloissaan ja Litin tapaan Keltsi hyppi vasten ja nuoli naamaa, kun kyykistyin tervehtimään. Ihanaa.
Isoveikka ja pikkuveikka
Reissusta kotiuduttua ja vähän puuhasteltua kävin palauttamassa Litin ja Meini otti samalla pikaiset treenit. Litille vähän tottista ja pieni jäljenpätkä.
Näin mennään maahan...
"seurataan"...
ja istutaan ja pidetään kontaktia...
Keltsi Tyrvään tuhopolton jäljiltä peruskorjatun Pyhän Olavin kirkon kauniissa rantamaisemissa - Litin palautusreissulla käväisimme sielläkin.
Litti palasi kotiinsa tiistai-iltana ja keskiviikkona olikin vuorossa maakuntamatkailun merkeissä vietetty päivä, kun pääsimme näkemään kaikkiaan kolmea pentua, joita en ennen reissua ehtinyt moikata. Ja vielä lisäksi Nemoa illan briardtreeneissä. Aamupäivällä ajelimme ensin Länsi-Suomen reissun yhteydessä Laitilaan katsomaan Aapoa (Nuuskis) ja sama reipas, vilkas ja utelias poika siellä oli vastassa kuin oli muutama viikko aiemmin maailmalle lähtenyt.
Keltsin kanssa tietenkin leikittiin ja touhuttiin
Moikattiin myös Cessietä
Ja Onnikin oli vielä muistissa - minne lie olisi Aapo pojan tahtonut taluttaa
Ja tehtiin vielä pieni jäljenpätkäkin. Ahne on poika, isolla Aalla. Mutta kyllä sieltäkin jo ihan jäljestämistäkin oli Litin tapaan nähtävissä paikoin.
Kotimatkalla teimme pikavisiitin myös Tähkän (Sedrik) luokse:
Ihana Tähkäpoika.
Illalla olikin vuorossa viikottaiset briardtreenit, joissa tapasimme Nemon
Keltsi & Nemo
Nemo takana, Keltsi edellä
Tällä kertaa treeneissä oli enemmänkin pentuedustusta. Uutena osallistujana oli Ruotsinmaalta syntyjään oleva Urho-poika:
Urho keskellä
Keltsin ja Nemon tehdessä tuttavuutta
Urho ja Urhon pikkuemäntä
Kun illalla muutaman päivän hoitoon saapui vielä Pätkis, saattoi tyytyväisenä huokaista, kun niin moni pentu oli tullut päivän mittaan reippaana ja iloisena vastaan. Kiitos kaikille, että olen päässyt näkemään pentuja!
Pätkis viihtyikin hoidossa onneksi vähän pitemmän rupeaman, keskiviikkoillasta sunnuntai-iltaan. Oli kiva päästä kunnolla seuraamaan pikkupoikaa ja tietysti Keltsin ja Pätkän leikkejä. Keltsi ja Pätkis leikkivät enemmän keskenään kuin Keltsi ja Litti (vaikka nekin toki leikkivät), mutta myös pikku nahinoita tuli herkemmin. Molemmat tuppasivat suutahtamaan, jos toinen onnistui liian kovakouraisesti kaatamaan tai muuta. Litin kanssa asetelma oli ilmeisesti niin selvä, kun Litti on niin selvästi isompi ja jollain tapaa kehittyneempikin, että tapella ei tarvinnut, mutta Pätkän kanssa nuo ovat tasaisemmat. Koossakaan ei ollut isoa eroa, aavistuksen on Pätkis korkeampi, mutta lähinnä vankkarakenteisempi (pitipä sitten punnitakin pojat ja tulokseksi saatiin Keltsille 7.9-8.0 kg ja Pätkikselle 8.9 kg). Hyvin pojat kuitenkin toimeen tulivat ja lähekkäin toki nekin nukkuivat.
Keltsi vasemmalla, Pätkis oikealla
Ja toisin päin
Pätkiksen vierailun aikaan muistin vihdoin kaivaa myös minivideokameran esiin (jotenkin sen käyttö taas pääsi pentujen aikaan unohtumaan, kun kameran sai huollosta, höh). Vaikkei kuvanlaatu ole laadukasta, niin muutama pätkä Keltsin ja Pätkiksen leikkejä kuitenkin esiin (pantakaulainen kaikissa Pätkis):
Muutoin on yritetty töiltä ehtiä himpun verran reenaamaan. Vähänlaisesti, mutta ainakin yksi jana- ja jälkitreeni metsään ja pari peltojäljen pätkää penikoille on tehty. Cessielle on parilla viime jäljellä jätetty ensimmäiset tyhjät, parissa kohtaa aina yksi askelpari. Ihan hyvin mielestäni sujuivat - täytynee ruveta vaihtelemaan tyhjien askelten määrää yhden ja kolmen välillä näin alkuun. Ihan sellaista pentuaikojen ahmimisruokahalua sillä ei enää ole, vaikka kaiken ruoan halukkaasti syökin, joten täytynee ruveta kiinnittämään huomiota mielentilaan ja siihen, että se varmasti on aina erityisen nälkäinen ja sitä myötä erityisen innokas jäljelle tullessa (tiedä meneekö sitten syteen ja saveen, mutta jotenkin oma olo sitä vaatisi).
Suurta huojennusta on tuottaneet Onnin viime viikkoiset verikoetulokset. Se sai heinäkuun loppupuolella jonkin omituisen myrkytyksen tai muun vastaavan. Eli ulkona joko söi jotain tai sitten sitä pisti/puri joku. Koirat olivat mukana ajelemassa ruohoa pellolla tunnin pari ja jossain vaiheessa kiinnitin huomiota, että Onni vaikutti hiukan oudolta. Vaikutelma vahvistui sisälle palatessa ja hetken kuluttua huomasin, että sen oli selkeästi huono olo ja vaikea pysyä jaloillaan. Olin jo kiidättämässä sitä eläinlääkäriin, kun olo parani ja siirrettiin eläinlääkärireissu myöhemmäksi. Puremajälkiä ei löytynyt (vaikea niitä toki olisi karvojen seasta löytääkään, kun ei ollut ajatusta mistä päin etsiä), mutta maksa-arvot olivat korkeat (ne oli kuitenkin toukokuussa muiden arvojen ohella otettu ja silloin kaikki kunnossa). Ahdistus ja tuskahan siitä seurasi, vaikka koira itsessään oli jo muutaman päivän kuluttua täysin oma itsensä. Torstaina saatiin joka tapauksessa uudet tulokset ja kaikki arvot olivat taas palautuneet normaaleiksi. Helpotus on valtava, oma aarrepoikani. Aina yhtä mielenkiintoista on myös se, miten minun kanssani täydellisesti käyttäytyvä eläinlääkäripotilas osaa muiden kanssa pistää samoja - ja yksinkertaisempiakin - toimenpiteitä vastaan täysin voimin. Ollessani itse mukana ovat sujuneet täysin vaivatta niin verinäytteiden otot, ultrattavana selällään pöydällä makuut ja siinä punktuoiden virtsanäytteen otot, hankalampienkin tikkien poistot kuin muutkin toimenpiteet. Vaan annapa olla kun jodut laittamaan koiran muiden matkaan. Eihän se paha ole, eikä koskaan murise tai muuten käyttäydy uhkaavasti, mutta kaikki voimansa pieni ponteva poika kyllä laittaa peliin ja voimaa ja tahtoahan siinä riittää kuin pienessä kylässä. Kolmen ihmisen voiminkin tuottaa kuulemma hankaluuksia saada näytteitä otettua. Näinpä lupasinkin Onnille, että jatkossa olen aina mukana, jos vain suinkin mahdollista. En kestä ajatustakaan tuollaisesta.
Viime tiistaina 15.9. vietettiin myös Piikin 10-vuotis synttäreitä. Aina yhtä uskomatonta, miten aika voi mennä niin nopeaan - ja uskomatonta myös se, että tuo edelleen vallan vallaton otus voisi olla kymmenen.
10-vuotisonnittelut näin jälkikäteenkin Ystäväni. Toivottavasti saat olla ilonamme vielä pitkään.
10-vuotias herra P.
Ranskanreissu... se sujui totuttuun tapaan. Lähtöä myöten. Alkaen vaikkapa siitä, että kun bussi lähti Tampereen linja-autoasemalta perjantaiaamuna klo 10:00, niin klo 9:30 ei matkalaukussa ollut vielä ensimmäistäkään tavaraa. Vaan kyytiin silti ehdin - taisipa tulla pakkaamisen nopeusennätys. Tai siitä, että lähtöselvityksessä kävi ilmi, että olen liikenteessä milläpä muullakaan kuin viime vuotisella pikapassilla... Siinähän kävi viime vuonna niin, että passi oli päässyt vanhaksi ja hiki hatussa kiireellä uuden passin jouduin lentokentällä minuuttiaikataululla hakemaan. Kun pikapassit eivät ole voimassa kuin reissun ajan, niin tokikin hain viime vuonna heti kotiin päästyä uuden viiden vuoden passin jo lokakuista mm-kisareissua varten. Vaan sepä ei nyt matkaan tullut, vaan jostain syystä oli vanhentunut pikapassi eksynyt mukaan. Alkaa siis tulla tutuksi lentokentän poliisilaitos. Tokihan tuollaisen uuden pikapassin hakeminen myös automaattisesti mitätöi sen viime vuonna haetun viisivuotisen passin... Loppu reissu meni kuitenkin jopa yllättävän sujuvasti, ei lennoilta myöhästymisiä, vuokra-autot saatiin kivuttomasti, Pariisin ruuhkista selvittiin, hotelli löytyi. Aurinko paistoi ja säät suosivat koko reissun ajan, hyvää ruokaa, hiukan viiniä (taisin jopa oppia ihan oikeasti tykkäämään punaviinistä!) - ja tietenkin ihania koiria. Mitään varsinaisen sykähdyttävää ei briardrintamalla tullut vastaan, mutta aina jotain pientä ja kyllähän tapahtuma myös pitää vähän kiinni siinä missä Euroopassa mennään. Onnistunut reissu siis taas kaiken kaikkiaan.
Reissun kuvasaldo jäi varsin niukaksi. Erityisesti NE:ssa totesin saman kuin viime vuonna. Parempi putki olisi pakko ostaa, jos minkäänlaisia kuvia tahtoo koiratapahtumissa saada. Niinpä vain muutama satunnainen otos reissusta ja videonpätkä itse tapahtumapaikalta.
Koirista löytyy parempia kuvia muiden sivuilta - videokameran osalta voi vain huokaista, jotta olisipa sekin parempilaatuinen.
http://www.youtube.com/watch?v=aUFIfgzKXig
Fawnit valiourokset liikkeessä (Twiny de la Tour Saint Genin, Nylem de Dasilva, Faber Castell von der Roten Hex, Aragorn aux Pattes Velues, Barbapapa aux Pattes Velues)
...ja seistessä (- " -)
Valiourokset (mustien ja fawnien valiourosten voittajat)
Mustien urosten selectionne-kehää
Fawnien urosten selectionne-kehää (tässä ensimmäisenä juoksee Momon veljenpoika Arc Nou-Noursette - ulkomuodoltaan ihastuttava pieni uros)
http://www.youtube.com/watch?v=B7aUjqc4svk
http://www.youtube.com/watch?v=-NJ5ZJwwJdU
http://www.youtube.com/watch?v=EsQZ2AuYAqk
http://www.youtube.com/watch?v=zJ1UOSsxpss
ROP ja VSP (Chienne Noire van de Boksenberg & Cannibal Jag de la Chaume du Bois Dieu)
(Jostain syystä en pääse nyt näitä linkkejä muokkaamaan, mutta jossain vaiheessa sitten)
Päivitettävää kertyy näemmä aivan liiaksi kerralla. Vaan minkäs teet. Jalostussuunnitelmien osalta on oltu harkitsevalla kannalla Nean astuttamisen suhteen. Vaikka kasvattamisessa on muttansa, niin kipinä Nean suhteen on ollut ja olisi edelleen, mutta kuinkas kävikään. Päätin kaiken varalta varmistella suunnitelmia, jos... (Nean kanssa kun on kuitenkin nyt iän puolesta viimeinen tilaisuus) ja niinhän siinä kävi, että vuosia himoitsemani uros himoitsemistani linjoista on saanut sitten viime syksyn sydänvian "vanhoilla" päivillään, 9-vuotiaana. Pettymysten pettymys. Tarkistinpa myös toisen aivan erilinjaisen uroksen, joka on myös pitkään ollut mielessäni ja niiden himoittujen listalla: steriili vanhoilla päivillään. Kun vielä viime vuoden lopulla ehti kuolemaan yksi ihastuttava vanha uros, niin eipä voi kuin huokaista. Toki näitä vanhoja uroksia himoitessani mielessä on ollut ehtiikö vai ei. Mutta jotenkin nämä jättivät ajatukset ihan tyhjän päälle. Näiltä osin riittää siis taas pohdittavaa.
Kommentit