Kyllä nyt sopisi kevään jo tulla. Oikea talvi on tosin ihanteellisesti juuri tällainen, että kevättä lopulta jo kaipaa. Viime vuosina se oikea talviosuus on ollut niin lyhyt, että se on loppunut ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. Vaan tänä vuonna on ollut nautittavana pitkiä paukkupakkasia ja paljon lunta, niin että on ehtinyt tuntua oikealta lapsuuden talvelta. Nyt kelpaa kevään kaivattuna tulla. Merkkejä se on jo itsestään antanutkin, vaikka pariksi seuraavaksi yöksi liki parinkymmenen asteen pakkasia vielä luvataankin.

Kevään sopisi tulla, lumien sulaa ja ilmojen lämmetä siksikin, että meidän huligaanikolmikko voisi purkaa energiaansa enenevässä määrin ulkona (vaikka toki toivottavaa olisi, että se ei meillä enää kunnon kevään tullessa olisikaan) - pääsisi tekemään porukalle jälkiä, seikkailemaan paremmin metsiin ja ihan vaan istuskelemaan pellon reunaan. Meno alkaa olla välillä mahdotonta, kuten myös pikkuväen väsyttäminen. Apinakissanpentuja on nykyään vähintään kaksi, sillä oranssimustan lisäksi ainakin sininen on ottanut käyttöön samat kiipeilytavat. Mikään ei todellakaan enää ole niiltä turvassa. Lisäksi ne availevat kaapinovet, tonkivat, penkovat, repivät ja pureskelevat kaiken mahdollisen. Tuhoja on omien petien ja lelujen kautta useampaan pariin kenkiä, sukkia, hanskoja ja muita vaatteita kuin myös jonkin verran jo huonekalujakin. Ja mm. läppärin näppis, argh. Eilen lattialta löytyi myös jostain kaapin perukoilta kaivettu xylitol-purkkapussi - luojankiitos sitä ei ollut ehditty repiä rikki. Niin tuskastuttavaa kuin tuo kaikki tuhojen tekeminen onkin, niin tuollaisten kohdalla taas osaa olla kiitollinen siitä, etteivät ole onnistuneet mitään hengenvaarallista sentään tekemään tai suuhunsa saamaan. Yksittäinhän nuo ovat toki iisimpiä, vaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Yöt onneksi myös nukutaan ihan hyvin (silloin kun meillä nukkumaan muutoin ehditään).

Kuvia ei viikon mittaan ole juuri tullut otettua. Tänään oli pakko räpsäistä pari, ihan vaan ihanasti paistavasta auringosta sokaistuneena. Autoon, autoon (vaikka lainasellaiseenkin)  tahdotaan - ja nappuloille.

Viime lauantaina oli touhukas päivä, kun aamupäivällä aloitettiin pentupiirillä ja rokotuksilla. Samaan syssyyn punnittiin porukkaa ja painot oli Orange n. 8,8 kg, Söpöliini suunnilleen samoissa (hiukan isompi, mutta hoikempi) ja Ryökäle n. 9,6 kg sekä pikku Kirppu n. 6,8 kg. Rokotusten ja eläinlääkärintarkastuksen yhteydessä pyysin myös katsomaan sinisen silmiä, kun ovat rähmineet enemmän kuin muilla. Tulehdusta tai muuta (karvoja, ripsiä) ei löytynyt, mutta varoiksi saatiin lääkitystä matkaan ja paikanpäällä erilaisten nesteitten avustuksella silmien tutkailu tuntui myös huuhtelevan tai muuten auttavan, kun rähmiminen on vähentynyt. Vaan osasipa pusupoika pistää vastaankin niin että oksat pois. Pissanäytteetkin on tutkittu, kun tietenkin hermoilin, että ovat vähintäänkin tulehduksen kylmällä Oulusta paluumatkalla saaneet, vaan ei onneksi. Lauantaipäivää jatkettiin Suomen Briard ry:n kokouksessa kolmikon voimalla. Paikalla oli myös Peppi Annamarin matkassa. Jälleennäkemiseni Pepin kanssa olikin varsin riemukas ja Peppiä siihen asti vaivannut pieni jänskättäminenkin unohtui, kun oli tuttuja paikalla. Siitä eteenpäin pari tuntia sitten telmusivatkin yhteistuumin, kun sisaruskolmikkokin saapui vauhdikkaaseen tapaansa sisätiloihin. Vielä riitti virtaa, vaikka sitä oli normaalia pidemmällä visiitillä pentupiiriin ja rokotuksille jo yritetty hieman saada vähäisemmäksikin.

Tällä viikolla on lähinnä käyty yksittäin pienillä taajamakävelyillä maailmaa katselemassa. Sininen reippaana miehenä menisi häntä pystyssä katsomaan kaikki vastaantulevat koirat, niin iiisot labradoriurokset kuin karhukoiratkin - ja kaikki ihmiset olisi tietysti myös päästävä moikkaamaan. Muutoin pikkuisella on kovasti sama tapa kuin ensimmäisellä briardillani Tossulla aikoinaan eli se tuppaa kulkemaan aivan jaloissa, jalan takana tai - mikä vielä hankalampaa - jalkojen välissä. Ellei ole hepulispurttien aika. Oranssimusta mielellään suuntaisi tarmonsa erityisesti remmissä roikkumiseen - tai muuten vaan vaatteiden napsimiseen ja vieterijaloilla pomppimiseen. Reippaana on ollut ruskeakin.

Namipalatemppuja on myös ollut pakko ottaa ohjelmistoon. Sekä energian johonkin edes kohtuujärjelliseen suuntaamismielessä, että toki myös siksi, että oppivat jotain oppimaan. Toistaiseksi istumista, maahanmenoa ja itsensä ympäripyörähtämistä. Lähinnä tekniikan (maahanmeno etupää edellä jne.) opettelumielessä, mutta pennut pirskatit kun oppivat niin nopsaan, niin ollut pakko ottaa hiukan käskysanojakin mukaan. Nyt aloitellaan pyörähtämistä toiseen suuntaan ja kaipa tuota seuraavaksi sivulletuloa ja vaikka jalkojen välissä siksakkia kulkemistakin täytynee kokeilla. Seuraamisen toivon jäävän niiden toiveissa olevien uusien kotien heinäksi.

Suihkuun pennelit pääsivät myös mukaan hiukan veteen ja vesiroiskeisiin ohimennen totuttelemaan. Erityisesti sinisestä tulikin heti esiin hurjan innokas vesisuihkujen metsästäjä. Muutama kuva täytyi puolimäristä ipanoista suihkun jälkeen räpsäistä.

Lusikka on passeli lelu

Niin paljon taas viime aikoina kuullut kaikenlaista, että parempi se vaan on odottaa hyvien kotien löytymistä ja pitää pennut kotona pidempään kuin antaa yhtään epäilyttävältä tuntuvaan paikkaan - epäilyttävään ei kai kukaan annakaan, mutta edes sellaiseen, josta ei heti tule tosi hyvää fiilistä. Toki se on sitten jonkun mielestä voi voi ja ei pidä valittaa, jos "mikään" koti ei kelpaa, mutta aarrepennelit tarvitsee paljon sekä läheisyyttä että toimintaa, onhan ne toki tottuneet olemaan vähän keskipisteenä. Niin kuin pentujen pitää saada ollakin. 

 

Loppuun vielä mainosta 17.3. klo 12 olevasta kimppalonkkakuvauksesta. Kuvaus on Kankaanpäässä Ventelällä ja mukaan mahtuisi vielä pari koiraa. Saapi mielellään laittaa viestiä, jos on kiinnostusta.