Eilen vietin rauhaisaa päivää siivoillen ja tehden pikku valmisteluja Nean pentuja varten. Ensimmäisestä astutuksesta tulisi täyteen 63vrk, mutta proge oli silloin vasta 2,9 astutuksen jälkeen otettuna, joten hedelmöityksestä huomattavasti (tai ainakin jonkin verran) vähemmän. Viimeisestä astutuksesta 63vrk tulisi täyteen vasta perjantaina. 

(Nea maanantaina)

Olin juuri aikeissa päivittää blogiin Tampereen alueen briardporukan sunnuntaisen leikityspäivän (valitettavasti kovin kehnolaatuisia) kuvia - ja Nean kuulumisia niiltä osin, että ruoka alkoi maistua huonommin ja lämmöt laskivat lähelle 37 astetta (useamman kerran päivässä mitattuna alin bongattu 37,1). Ulkoiltukin oli juuri koko porukan voimin ja räpsäisty Neasta pari kuvaa

 

 

Nea alkoi myös hiukan läähätellä ja vaikuttaa hiukan rauhattomalta, joten mittailin lämpöjä entistäkin tiuhempaan, jotta varmasti bongattaisiin se kunnon lämmön lasku ja nousu.

Sitten kuulin Nean ynisevän pari kertaa keittiön puolella ja päätin mennä sen seuraksi ja rauhoittaa sen pentulaatikkoon makoilemaan ja petailemaan. Vaan omituista, ihan kuin sillä olisi supistuksia. Muutaman ei niin voimakkaankaan supistuksen jälkeen - toden totta - syntyi ensimmäinen pentu! Tässä sitä oltiin keskellä synnytystä tykötarpeet sentään kohtuu valmiina, mutta henkisesti kyllä varsin valmistautumattomana. Ensimmäinen pentu syntyi siis tiistaina klo 16.45, seuraava klo 17.35 ja kolmas klo 17.50. Kaikki hyvänkokoisia mustia tyttöjä ja kaikki syntyivät tosi vähin supisteluin ja ponnistuksin, tosi helpon näköisesti. Jopa niin helpon näköisesti, että huolestuin.

Neljättä ei sitten kuulunutkaan liki pariin tuntiin. Puolentoista tunnin kohdalla rupesin soittelemaan eläinlääkäreille, juoksutin koiraa ulkona, mutta ei mitään. Heikkohermoisena siis pakkasin Nean, pennut ja kamppeet auton ja lähdettiin ajelemaan päivystävälle eläinlääkärille, jonne saavuttiin heti kahdeksan jälkeen. Kuusi seuraavaa pentua sitten syntyivätkin omin avuin (oksitosiinipistosten siivittämänä tosin) eläinlääkäriasemalla, siten että yhdeksännen pennun syntymäajaksti tuli kaiketi noin klo 02.30. Äärettömän rennosti ja rauhallisesti Nea otti synnytyksen eläinlääkärissäkin, makoili täysin tyynenä huoneessa peiton päällä ja todella vähäeleisesti ja vähin supistuksin ja ponnistuksin syntyilivät pennut. Todellakin ne syntyilivät, ikään kuin vain pulpsahtelivat ulos Nean makoillessa rauhassa kyljellään. Melko hitaaseen tahtiin kuitenkin (kahdeksas syntyi klo 00:50 ja yhdeksäs klo 02:30) - ainakin oksitosiinipistoksiin nähden hitaaseen tahtiin, muutoinhan tuollaiset tauot vielä ihan normaalia. Yhdeksännen pennun jälkeen ultrattiin ja eläinlääkäri oli näkevinään vielä 4-5 syntymätöntä pentua, hyväkuntoista kylläkin. Niin monen synnytykseen hitaaseen tahtiin ell-asemalla menisi turhan kauan, henkilökunta rupesi olemaan jo väsynyttä ja yön toinen päivystyspotilaskin kotiutuskunnossa (päivystyksessä olikin varsinainen briardien yö, toisenkin potilaan ollessa briardi - kovasti paranemispeukutuksia Surrille!). Oli siis kaksi vaihtoehtoa. Lähteä kotiin odottelemaan loppujen syntymistä tai leikata loput pois. Varsin ristiriitaisin tuntein päädyin leikkaukseen. Pennut olisivat todennäköisesti syntyneet omin avuinkin, jos vain hermo olisi kestänyt odottaa. Minä kuitenkin pelkäsin liikaa kotona kaukana eläinlääkäriavusta odottelua aamuyön tunteina. Tunsin tekeväni väärin koiraa kohtaan, mutta toki myöskään eläinlääkäri ei pitänyt leikkausta huonona vaihtoehtona (vaikka sanoikin, että todennäköisesti olisi vain pitänyt mennä itse kokonaan pois, jättää koira yksin yöksi ja mennä aamulla katsomaan ja kaikki olisi hyvin ja lauma terveitä pentuja odottamassa). Leikkauksessa selvisi, että pentuja olikin enää "vain" kaksi. Pennut olivat vain sen verran ison kokoisia, että eläinlääkäri oli ultrassa katsonut yhden pennun etu- ja takapään aina eri pennuiksi. Olisinko päättänyt leikkauksen osalta toisin, jos olisin tiennyt, että odottamista ja tuskailua olisi enää vain kahden pennun verran. Ehkä, mutta sitä on tietysti turha miettiä.

Aamulla puoli viiden aikaan taidettiin kotiutua ja Nea halusi heti kotiin päästyä puolitokkurassakin hoitaa pentuja ja nukahti silloin vielä hiukan kipeän oloisena pariksi-kolmeksi tunniksi pentujen viereen. Herättyä onkin sitten vaikuttanut olevan ihan ok. Nyt on jo ulkoiltukin hiukan ja Nea näyttäisi toipuvan leikkauksesta hyvin, ei huomaa ihmeempää eroa normaaliin synnyttäneeseen koiraan. Antamani pienet annokset ruokaakin maistuivat jo.

Meillä on siis 11 pientä penneliä, 7 narttua ja 4 urosta. Vaan pienen yllätyksenkin kokoonpano sisältää: tytöistä yksi on vaalen kullanhohtoinen fawn! Nea ilmeisesti päätti tehdä sen fawnin tytön, joka Momolta jäi puuttumaan. Pentujen painot vaihtelevat 400 ja 550 gramman välillä (tosin suurimmalla osalla vasta kotiin päästyä punnittuna - ja harmikseni syntymäjärjestyskin jäi merkkaamatta, kun ei sitä oikein eläinlääkäriasemalla saanut tehtyä) eli ihan hyvän kokoisia veijareita. Toivotaan, että kaikki sujuu jatkossakin yhtä helposti ja vaivattomasti kuin tähän asti. Että Nea toipuu niin sutjakkaan kuin nyt näyttäisi, pennut kasvavat hyvin, maitoa riittää koko porukalle, eikä muutakaan ihmeellistä tule vastaan. Nyt ne ainakin tuhisevat tuolla tyytyväisen oloisena.

Lisää kuvia ja päivityksiä myöhemmin. Kuin myös niitä hämäriä ja heilahtaneita leikityspäiväkuvia.