Päällimmäiset reissukuulumiset ja päivitykset kuvapainotteisesti.

Puolentoista viikon turnee alkoi kolmella kv-näyttelyllä Ruotsissa. Meillä koko reissun päätoiveena näyttelysaralla oli saada Otsolle inttivalion arvosta puuttuva ulkomaan cacib (ei Otso toki ole kv-näyttelyihin ulkomaille asti aiemmin ehtinytkään) ja toive toteutuikin heti - ensin siirtyvän vara-cacibin ja myöhemmin vielä oikean cacibin muodossa. Mukana reissannut Cessie ei osallistunut Ruotsin näyttelyihin, koska siellä ei junnuille oikeastaan ole jaossa muuta kuin kokemusta.

Ruotsissa yövyimme Värnamon liepeillä ihastuttavan hevostilan pihapiirissa sijaitsevassa, koko seitsemän hengen porukallekin mukavan kokoisessa talossa.

Ympäristöstä löytyi niin kaunista, rauhallista maalaismaisemaa, loputtomasti jatkuvia kärrypolkuja metsästä kuin ihania pollejakin koirien ihmeteltäväksi. Leppeät kesäillat kauniine auringonlaskuineen ja tuoksuineen kelpasi hyödyntää koiria ulkoiluttaen ja kylänraitin maisemista nauttien - jos toki griliherkkkujakin ehdittiin maistelemaan. Eikä sovi unohtaa koko kuningaskunnan pääpuheenaihetta samaan viikonloppuun osuneiden Vickanin & Danielin häiden muodossa... Jos olisivatkin kotona jääneet pikaisen rekisteröinnin asteiselle huomiolle, niin nyt niitäkin tuli koirien kampausoperaatioiden taustalla auki olleiden telkkaohjelmien muodossa seurattua tiiviisti parin päivän verran.

Ruotsista matka jatkui kohti Tanskaa ja maailmanvoittajanäyttelyä. Matkalla vietettiin yksi yö Kööpenhaminan keskustassa pyöräilijöitä väistellen, lähiympäristöön tutustuen ja pikaisesti shoppaillen.

Otso & Cessie valtasi tietenkin tyytyväisinä sängyn

Reissun pääkohde ja osallistujamäärältään suurin näyttely oli tietysti nelipäiväinen MV-näyttely Herningissä. Olin suosista ilmottanut Otson veteraaneihin ajatuksena, ettei se ole sen kummemmista titteleistä kilvoittelemassa. Paikan päälle päästyä kävikin ilmi, ettei vetsku-uroksia ole ilmoitettuna kuin yksi, joten jos eri irtoaisi niin yksi titteli meidän porukalle olisi varsin helposti ansaittuna.  Vetskunarttuja - ja varsin kauniita sellaisia - oli sentään mukana kolme, joten rop-vetsku olisikin jo vaikeampi saavutus.

Erin tuomari Wera Hubenthal Otsolle antoikin ja sitä myötä WVW10- titteli oli saavutettu.

Tanskan näyttelyihin Cessiekin oli ilmoitettu mukaan, vaikka se kevään aikaan alkoikin kovasti menettää väriään ja mukaan ottaminen oli moneen kertaan harkinnassa - vaan kun joka tapauksessa lähdetään, niin meneehän se mukana. Näyttelyssä oli tietenkin jaossa myös maailman juniorivoittaja -titteli ja junnunarttuja olikin mukana kaikkiaan seitsemän kappaletta. Kovin kauniisti esiintyviä meidän viimeksi joulukuussa messarissa esiintyneeseen hupakkoon verrattuna. Oma yllätys ei ollutkaan ihan pieni, kun Sepeteus nousi luokan voittajaksi ja sai siten WJW10-tittelin!

Vaan vielä oli Otson määrä mennä kehään parhaan veteraanin valintaan - ja toki samalla myös rop-kehään.

Kehässä cacib-uros (Li-Brie's  Boss Number One), cacib-narttu (Bijou Babish du Champ Martagon), paras vetsku-uros (Otso) ja paras vetskunarttu (Mezzoforte Surprise). Vaikka oltiin jo tyytyväisä, niin olisihan se tietysti kiva, jos tuomari valitsisi Otson rop-vetskuksi, niin olisi ollut vähän kilpailuakin voitettavana, kun vetsku-uroksia ei muita ollut. Tuomari juoksutti nelikkoa ja... valitsi kuin valitsikin Otson roppiveteraaniksi. Vaan oli sanonut samalla jotain muutakin, jota en kehän laidalle kuullut, enkä huomannut: "Best veteran and best of breed"! Oho, Otso Karhunen!

Täydet tulokset.

Loppupäivä kuluikin sitten eri valokuvauspisteissä vieraillen, Kennelliiton standilla kuohuviiniä skoolaten ja muussa hömpässä. Väsyneet voittajat vetivätkin antaumuksella sikeitä seuraavan yön, vaan vielä oli seuraavana päivänä edessä aikainen herätys ja yksi koitos, Circuit show, Tanskan erkkari, tuomarinaan Jenny Snelling. Jos Cessiellä vielä virtaa piisasikin, niin Otson kanssa aloimme olla jo väsyneempiä. Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana jouduin näin viimeisen näyttelyn kunniaksi itsekin kehään. Otsolle kuitenkin tuloksena käy eri1 ja taisi ensimmäisenä uroksena jäädä sijoittumatta paras uros-luokassa.

(kuva Tine Snoeks)

Narttuja oli junnuluokassa kolme. Edellisen päivän ykkönen ja kakkonen sekä kaunis musta narttu Ruotsista. Tuomari mietti järjestystä pitkään, sanoi koko luokan olevan hyvin laadukas ja valinnan vaikea, mutta sijoitti lopulta edellispäivän kakkosen ykköseksi, ykkösen (Cessien) kakkoseksi kuulemma värin mitalla ja mustan nartun kolmoseksi. Pitkän ja perusteellisen arvostelun perusteella tuomari näyttikin tykänneen Cessiestä ainakin enemmän kuin Otsosta. Negatiivista ei löytynyt vaaleassa vaiheessa olevan värin lisäksi kuin toivomastaan hiukan selvemmästä stopista.

Noh, enemmän kuin vuoden annos näyttelyitä tuli kerralla. Erkkari yritetään vielä jaksaa, mutta ei ihan hetkeen enempää. Cessie saa jäädä odottelemaan, josko väri vielä joskus palautuisi edes sellaiseksi kuin pentuaikoina ja jospa tuollaisen (parin vuoden?) tauon aikaan ehtisi vähän reenaillakin. Kehittyypä tuosta muutoin mitä tahansa, niin jälleen matkan aikaankin tuli todettua, että  hellyyttäävän hyväntuulinen ja hyväuskoinen hömppä se ainakin on - kaikki mitä tapahtuu on Cessien mielestä oletusarvoisesti jotain kivaa. Siksipä en sen lapsenuskoa tahtoisikaan horjuttaa.

Myös mukana olleen muun porukan tulokset olivat vallan hienoja - ja pikku Nessiskin sijoittui viimeisen päivän BIS-pentu kehässä kolmanneksi.

Vaikka näyttelyt ei oo niin mun juttu (jonkinlainen tätsi niihinkin, rakenteeseen, ulkomuotoon, ulkomaiseen briardkantaan jne. täytyy kuitenkin yrittää säilyttää), niin mukava ja varsin sujuva reissu kaikkineen. Ainoastaan paluumatka näyttelypäivän jälkeiseen iltaan/yöhön ajoittuneine himpun verran vajaine 1000 km matkoineen oli taas viimeisen 300 km osalta tuskien taival (ilman kukonlaulun aikaan tapahtunutta heräämistä, päivää helteisellä näyttelypaikalla ja ajon starttausta klo 17 jälkeen homma olisi varmaan ollutkin heittämällä tehty...) - kiitos Pipsa hereilläpitoyrityksistä ja todellakin, onneksi autossa ei ollut sitä webbikameraa! Sen verran väsyneen hulvatonta meno oli. Juhannus tuli vietettyä vähän erilaisissa merkeissä  - joskin osaksi sentään merellisissä sellaisissa ja seisovan pöydän antimiakin mukaan mahtui.

Korkeanpaikankammoiselle joka kerta yhtä ikävä kokemus.

Ja näitä maisemia ja siltojahan Ruotsin ja Tanskan ja Tanskan saarten välillä riittää.

Juhannuksen ja kuninkaallisen häähumun kunniaksi ei unohdeta kesäaamuista Tukholmaakaan.

Kiitokset lähtevät eteenpäin niin matkaseurasta kuin koirien esittämisestäkin!

Nyt yritetään päästä taas kiinni arkeen ja selvitellä täällä odottelevia sotkuja yksi kerrallaan. Vaikka tuollainen reissu voi olla rankkakin, niin kyllä sitä riittää täällä kotonakin - totta puhuen varmasti enemmänkin. Ja vaikka niin kuvissa kuin tekstissäkin mennään tällä kertaa himpun ohi blogin aihepiirin, niin vallan mukavaa oli parin viikon ajan elää taas normaali-ihmisten normaalirytmissä, eikä vuorotyöläisen epäsäännöllistä elämää. Saa nähdä kuin kauan vanha jaksaa.

Eilen puolestaan vietettiin ou nou -poikien yksvuotissynttäreitä. Onnittelut vielä tätäkin kautta kaikille! Vuosi sitten pienet nappisilmät valloittivat täysin ja hienoja poikia on pikku miekkosista kasvanut. Nyt vaan mielenkiinnolla seuraillaan, mitä tuleman pitää. Omasta pikku Kepa Gepardistani on kasvanut iso mies, joka on mennyt jo korkeudessa Onnin ohi ja taitaa tällä hetkellä olla Otson kokoluokkaa - joskin pörhöisessä turkissaan näyttää isommaltakin, vaikkei sitä taida ollakaan. Turkki onkin tällä hetkellä aikamoisen työläässä vaiheessa ja hirvitti jättää reissun ajaksi hoitamatta. Eilinen synttäripäivä vielä pidettiin kampaamisesta taukoa, mutta eiköhän tänään jouduta taas vähintäänkin aloittelemaan. Urakkaa riittää siinäkin.

Lämpimät synttärihalaukset kaikille pojille!