... janatreenien osalta ainakin.

Eilinen meni tyystin pentupuuhasteluissa ja tänään pitää mennä yöksi töihin, joten päivä oli tarkoitus aamuvarhaisesta iltamyöhään käyttää tiivisti (pää ja näppis enemmän kuin sauhuten) eräänkin viime tippaan jääneen raportin työstämiseen. Illalla korkeintaan poiketen briardtreeneissä, jos tilanne sen näyttäisi sallivan. Viime päivien sateet oli kuitenkin sulattaneet lunta siihen tahtiin, että mieli ei saanut rauhaa jälkimetsäajatukselta - ja pitihän ne koirat joka tapauksessa tuossa puoliltapäivinkin ulkona käyttää, joten miksei samoin tein pienet janatreenit.

Sen verran mukavasti sujuivat, että kannatti lähteä. Voi olla, että homma  oli vaan pitkästä aikaa kaikista niin kivaa, että sujuminen johtui siitä - ja harjoituksetkin toki helpot. Lyhyehkö jana (korkeintaan n. 15 m?), muutama metri tyhjiä askeleita, muutama metri makupalallisia askeleita, muutama metri tyhjiä askeleita ja keppi, johon jälki päättyi. Kaikille sama homma. Eli pienet pätkät jäjestämistäkin mukana.

Jotain toki unohtui eli jälkivaljaat ja liina eivät olleetkaan autossa (minne lie talven aikaan kulkeutuneet). Ajamatta ei pätkiä kuitenkaan innostuksen vallassa voinut jättää, joten tyydyttiin panta + kahdesta hihnasta yhdistetty liina yhdistelmään (onneksi ei isommin juuttunut minnekään). Onni tuli ensimmäisenä kokeilemaan ja heti ryhtyessäni alkuhöpinöitä höpisemään ja vermeitä laittamaan huomasin, että muistissa on (ohjaaja toki aina epäilee). Olemus muuttui heti eri näköiseksi, joten ilmeisesti ihan nuo aiheeseen liittyvät sanatkin on opissa, kun releistäkään ei tällä kertaa ollut mielleapua. Lähetyksessä koiraa kiinni pitäessä tunsi, että hyvin lähtee. Ja hyvin se sujuikin, kaikilta. Hyvät janat (Onni tosin tarkisti takajäljen, Otso pyrki siinä määrin vinoon, jäljen suuntaan kylläkin, että jouduin lähettämään uusiksi, kun en halunnut moista oikaisua), ihmeen tarkkaa ja matalanenäistä jäljestystä (vaikka jäljet eivät varttia kauempaa vanhenneet, liekö kohmeisella maalla vaikutusta asiaan) ja loppukepit nousivat hyvin, mistä palkaksi pienet pakastusrasialliset tölkkimuonaa (ohjaajan tosin syytä tarkkailla itseään, ettei vahingossa himmaa / kiristä liinasta kepille tultaessa).

Tosi tyytyväinen olo. Häiritsemään tosin jäi tuo Otson janaan puuttuminen, mahtoiko olla tarpeen, mutta yritetään seuraavilla kerroilla suunnitella niin, että varmemmin lähtisi suoraan omin avuin.

Toisella puolella tietä tehtiin pienet metsälenksut samaan syssyyn sillä seurauksella, että Onnille on nyt varattuna aika nenästä hännänpäähän luustokuvauksiin Ventelälle. Tällä kertaa se rymisteli menemään niin, että ontui oikeaa etujalkaansa siinä määrin, että pääsi itku. Koiran paikoilleen rauhoittaessani se meni ihan tyytyväisenä kyljelleen köllimään ja pysyi siinä vallan pitkään liikkumatta ilman kiireen häivää minnekään. Toki sen luottamus ohjaajaan talläisissä tilanteissa ja rentoutuminen pyydettäessä on omaa luokkaansa, joten ei tuo niin outoa Onnilta ole, mutta siinä määrin kipeältä se siinä liikkumattomana keskellä metsää maatessaan kuitenkin vaikutti, että nyt taisi sattua ihan kunnolla. Siispä tutkitaan, niin ei tarvitse miettiä.

Estetreenit siis ainakin toistaiseksi peruttu ohjelmasta. Jälkitouhu toki söi aikaa illan briardtreeneiltä, mutta toisaalta onhan ne koirat kuitenkin illallakin ulkoilutettava... joten ehkä sitä samoin tein hyppää autoon ja ajaa kentälle asti.