Vaan osaa ne olla näin söpöjäkin.
Pikku paholaisia alkavat pennun seitsemän viikon iässä toden teolla olla - niin ihania ja niin riiviöitä. Kulunut viikko on ollut täynnä touhua. Pentujen kanssa on käyty muun muassa katselemassa autoja ja ajelemassa hissillä ja samalla pennut on saaneet ensimmäistä kertaa pannan kaulaan ja on kävelty remmissä. Talvipentujen kohdalla autoja eivät näe edes tuossa omassa pihassa, joten on otettu jokainen maailmaa katselemaan. Hyvin pikaisestihan sen tuolla pakkasessa joutuukin tekemään - jos ei palele mukana oleva, niin sitten palelevat autossa odottavat. Sunnuntai-iltana käytiin myös tutustumassa parkkihallitunnelmiin koko porukalla.
Lisäksi olen pari kertaa naksutellut jokaiselle pennulle. Ihan vain naksuun ehdollistamismielessä. Kovin montaa kertaa enempää ei taideta ehtiäkään - ainakaan noiden tällä viikolla uusiin koteihinsa lähtevien kanssa (pidempään kodin löytymistä odottamaan jäävien kanssa sitten katsotaan lisää). Yksittäisleikityksissä ollaan nyt kokeilemassa myös pallolla leikkimistä.
Ulkona käydään sen kymmenen kertaa päivässä ja hyvin nuo ulos päästyään hätänsä tekevätkin. Sisälläkin osaavat jonkin verran suunnistaa paperille pissalle - vaan mistä ihmeestä niitä lätäköitäkin silti vaan riittää ja riittää! Lauhempina päivinä ollaan päästy ulkoilemaan hiukan pidempiäkin aikoja, mutta toki tuollaisten pienten pentujen kanssa se on talviaikaan vielä rajallista.
Kamera on viime aikoina kieltäytynyt täysin yhteistyöstä, valo ei vaan tunnu riittävän senkään vertaa kuin tähän asti (kummallista, kun valaistusolot kuitenkin samat), joten kuvasaldo on sameaa. Toki nuo alkavat olla niin nopealiikkeisiäkin, että kuvaamisesta sisätiloissa ei tule oikein mitään - ja ulkona ei tarkene (ainakaan aurinkoisina päivinä, kun valo riittäisi, kun silloin tuppaa olemaan kylmintä).
Vaan seitsemänviikkoiskuvat näyttävät tältä (onnistui enää vain ottamalla pennut kuvattaviksi kesken unien):
Pojat
^ Sininen
^ Ruskea
^ Kirppu
Tytöt
^ Fawn
^ Punainen
^ Roosa
Näitä seuraa taas lisää jokaisesta, kunhan ehdin paneutua asiaan.
Nimiä on keksitty, kolmas madotus hoidettu ja muutoin maisteltu tuttuun tapaan totuttua murkinaa (eli pääosin kuivamuonaa (se on kuitenkin näin nopeasti kasvavan rodun kanssa turvallisin vaihtoehto) ja ihan vain mausteeksi pari kertaa viikossa hiukan raakaa naudanmahaa ja AB-piimää, ettei mene liian streriiliksi ravinto - vähän samoihin, mm. allergioiden välttämiseen liittyviin, syihin pohjautuen aloitan lisäruokinnan pennuilla vasta neljän viikon iässä (lisää mm. Jakke Lehtosen Katiskassa)
Perjantai-iltana Nea lähti yhdeksi yöksi kotiinsa kokeilemaan pientä irtiottoa - hyvin kaikki sujui, mutta palasi vielä lauantaina aamupäivällä takaisin. Mielissään oli niin Nea kuin pennutkin. Ei Nea enää pitkiä aikoja ole antanut noiden imeä, mutta jonkin verran kuitenkin - ja ulkona on ollut vähän lauhemmilla keleillä nyt hyvä leikittää lapsosia.
Sunnuntai-iltana lähti Nea uudelleen, nyt pidemmäksi aikaa, niin ehtivät ensimmäiset luovutettavat pennutkin totutella jokusen päivän olemaan ilman äitiä. Tällä kertaa pikku Kirppu lähti Nean matkaan saamaan vähän erityishuomiota ja olemaan poissa isompien jaloista - ja toisaalta auttamaan Neaa pehmeässä laskussa imetyksen lopettamiseen. Ei Kirppu lopullisesti lähtenyt, se palaa kyllä takaisin, mutta voi vietävä, että on jo ikävä pienimmäistä vipeltäjää. Keskiviikkona tuleekin täyteen jo kahdeksan viikkoa ja ensimmäiset pennut lähtevät loppuviikon aikaan uusiin koteihinsa. Niinpä nyt keskitytäänkin nauttimaan näistä viimeisistä yhteisistä päivistä.
Sylissä nuo viihtyvät enemmän kuin hyvin ja se on myös paras paikka nukahtaa. Uusiin koteihin päästyä jokaisella toivottavasti onkin se oma syli, kun nyt joutuu sylejä jakamaan - toki sen puutteessa on turvalliset ja lämpöiset sisarukset vielä lähellä.
Kommentit