Jo vain meinasi unohtua sellainen tärkeä asia, että Onni pääsi Aian kanssa tällä viikolla riekkulenkille. Olen niin myyty pikku-Aipulle, koska se on ainoita nuoria narttuja, joka kestää Ompun käsittelyä. Onni ei missään mielessä ole paha, se tulee ohimenevissä kontakteissa toimeen kaikkien koirien kanssa ja rakastaa tietenkin narttuja, mutta sen otteissa on alun ensitutustumisen jälkeen jotain sellaista onnimaista päättäväisyyttä ja rajuutta, joka saa monet nartut perääntymään ja mahdollisesti komentelemaan - ja siitäkös Onni vain innostuu. Pikku-Aia sen sijaan on pyöritellyt Onnia aina ongelmitta. Vähän sielunkumppaneita taitavat olla nuo kaksi. Samalla aaltopituudella ainakin.

Oodi on ottanut taas käyttöön houdinitaitonsa. Harva se päivä on tyttö tullut läpi/yli/ali porteista ja ovista. Mikä tarkoittaa myös sitä, että harva se päivä on löytynyt jotain uutta syötynä ja revittynä. Välillä tuo taipumus on tuntunut jo vähän hiipuvan, mutta jostain kumman syystä aina kausittain tulee voimakkaampana esiin. Normaalit ovethan nuo toki avaavat kaikki (Bertta-valeblondia lukuunottamatta) ja tulevat yli normaaliporteista. Mutta kun Oodin kohdalla on ollut kyseessä kaksiosaiset, eli koko oviaukon korkuiset, portit ja teljetyt ovet. Kaikesta päätellen ei riittävän hyvin teljetyt kuitenkaan. No, onhan tuo tullut sohvan selkänojan kautta ulos hyttysverkolla peitetystä kapeasta tuuletusikkunastakin, joten... eipä noita tuollaisia taipumuksia omaavia kovin helposti taida pidellä.

Eilen illalla oltiin tottistelemassa oikein urakalla, sillä kun reenit alkoivat kuudelta, niin kentältä lähdin ajelemaan kotiin vasta yhdentoista jälkeen. Valitettavasti ajallinen urakointi ei kuitenkaan korreloi treenien tehokkuuden, vaan pikemminkin istumisen ja höpisemisen määrän kanssa. Otso pääsi kuitenkin kokeilemaan nopsasti paria avoimen luokan liikettä. Pikatestauksen perusteella paikallaolossa ei ongelmaa, vaikka ohjaaja menisi piiloon. Luoksetuloissa törmää, niin että ohjaaja alkoi tekemään pakkoliikkeitä jo varmuuden vuoksi - pysäytystä kokeiltiin muistin virkistämiseksi, katsotaan miten lähtee sujumaan. Avo-hyppy ainakin vaatisi pikaista tehotreeniä. Koira jäi aivan liian lähelle esteen taakse, ei sieltä voi millään pystyä sujuvaa paluuhyppyä tekemään (ei tosin kokeiltukaan). Tai itse asiassa luultavasti pystyisi (mutta eri asia tekisikö). Otson on nimittäin vastedes turha teeskennellä mitään pystymättömyyksiä hyppyjen suhteen, sillä sellaisen paikaltaan ilman vauhtia tehdyn pompun se suoritti metrisen pk-esteen yli. Pipsan kanssa seisoskelimme esteen vieressä ja mittailimme ja ihmettelimme, miten korkealta se näyttääkään - Otson oleillessa jaloissa ja yhtäkkiä yllättäin pompahtaessa paikaltaan esteen yli. Reilulla kosketuksella toki. Onnin repertuaareihin olen tiennyt noiden vauhdittomien paikallaan hyppelyiden kuuluvan, mutta onnistuu se näemmä Otsoltakin.

Jos kuului Mellalta ja Annalta eilen kurjia uutisia (Mella oli saanut etujalkaansa tikkauksen vaativan puremahaavan - ja Anna aiemmin päivällä koiratörmäyksessä katkenneen hampaan), niin jotain pientä saatiin itsellekin. Bertan kanssa yritettiin tahkoa merkkiä ja ruutua, mutta yritykseksi se jäi. Kovasti ihmettelin, miten muutenkin alkutekijöissään oleva liike on taantunut näin kummasti ja vauhtiakaan ei koiraan saa millään muuta kuin pallon perään juoksussa. Kuvittelin jostain jonkun epävarmuuden liikkeeseen tulleen ja vaikka olen normaalisti kovin laiska toistoja ottamaan, niin päätin, että tahkotaan nyt sitten niin kauan, että saadaan varmuutta siihen ja homma lähtee sujumaan. Mitä vielä, vauhti vain hiipui ja hiipui, suoritukset huononivat ja koira selvästi yritti päästä puolittaisilla sinnepäin suorituksilla. Kotiin päästyä teki mieli tahkota ja takoa lähinnä omaa päätä puunuijalla. Rupesin nimittäin katselemaan, että varooko se hiukan toista etujalkaansa ja niinhän se teki: oikean etujalan isoimmasta anturasta puuttuu iso pala! Ei mikään ihme, jos sorakentällä juokseminen ei ollut niin miellyttävää. Mitähän mahtoi koira tästäkin kivuliaasta tahkomistreenistä oppia. Huoh. Saapi nähdä tarkoittaako tämä samalla sitä myötä hyvästejä toko rotumestiksille ja evl-debyytille. Vaikka jalka ehtisi parantuakin, ei meillä tässä tilanteessa olisi ollut varaa niin pitkälle treenitauolle - osa liikkeistä kun on likimain aloittamatta.

Katsotaan. Huomenissa joka tapauksessa suunnataan kohti Hauhoa ja leiriä ja Bertta saa lepuutella loppuviikon jalkaansa. Maanantaina ollaan ehkä taas viisaampia.