Yllä olevasta "mitään en oo koskaan tehny" -ilmeestä huolimatta Bertta ei ainakaan helpota huhtikuista mutakautta. Märkää, kuraa, loskaa, moskaa, hiekkaa, multaa, mutaa ja muita luonnon antimia riittäisi tämän lauman kanssa muutenkin, mutta Bertta vielä tehostaa annin moninkertaiseksi. Kaivaahan nuo muutkin, mutta Bertta... nyt on jo noussut ylös pensaita, yhden puun se on saanut kaadettua ja tietenkin kaivettua pihan mutaisille vedellä täyttyville kraatereille, joissa koko jengi sitten loikkii.  

Näin viehättävältä näyttää tällä hetkellä aivan rapun edustalla. Ensiapua Bertan kaivantoihin... ihan silmiä hivelee. Vaan ehkä se tästä kun saadaan pysyvämpää materiaalia näidenkin peitoksi. Tuollaiseen maisemaan kun lisätään päivän mittaan sulava vesi ja lauma karvaisia koiria, ei tarvitse miettiä, miltä meillä näyttää sisällä. Ei, tassuja ei todellakaan huuhdella joka ulkoilun jälkeen. Nuo käy kuitenkin pihassa aikamoisen määrän kertoja päivässä ja se kun kerrotaan 7-9 kertaa neljällä tassulla, niin eihän sitä muuta ehtisi tekemäänkään. Siivotaan sitten vaan useammin ja suojataan sänkyjä ja sohvia päällisin. Ja suljetaan silmät ja kuljetaan sisällä kengät jalassa .

Suurin syyllinen

Ihan on vanhat elkeet Bertalla edelleen. Ei, en todellakaan pysty edes olemaan sille vihainen. Vaikka enpä mä noille nykyään juuri muutenkaan - vanhuusko se on minut pehmentänyt vai mikä.

Reenailuja pitäisi näin kevään tullen yrittää starttailla, katsotaan taas miten käy - ihan ei ehkä henkeä kannata pidätellä odotellessa. Jäljelle ei sentään vielä pääse. Lunta on maassa edelleen jonkun verran ja veikkaanpa, että menee toukokuun puolelle aloitus, kun odotellaan sateet ja homeitten poistumiset.

Päätös teenaamisesta pitäisi kyllä ottaa ihan tosissaan, sillä Kipinä oli taas viime agitreeneissä siinä määrin mahdoton, että tuntuu, että tie tulee olemaan pitkä. Pitkä ja kivinen. Mä en vaan oo tottunut tuollaiseen, että koira ei kuuntele mua (tai että se voisi lähteä moikkailemaan muita kesken kaiken tai lelun kanssa omille teilleen tai mitä sillä nyt sattuukaan mielessä olemaan - en oo päässyt perille, kun en tokikaan voi antaa sen mielihalujaan toteuttaa). Nyt on taas ollut olo, että voisi lopettaa molempien kanssa moisen itsensä kanssa hortoilun. Selväähän on, että oma kädettömyyteni toki itse lajissa edistymisessä on suurin este - siitä ei voi syytä koiria, edes Kipiä, mutta tuosta muusta touhusta kyllä. Argh. Vaan kai se täytyy vaaville vielä antaa tilaisuus, kun ei meillä muutenkaan kiirettä tai huimia tavoitteita ole. Toisaalta Kipille ei edes jäisi mitään, jos agi lopetetaan. Cessien kanssa sentään on otettu vähän tottista - ja itse asiassa se on ihan Cessien lemppari, mieluisampaa kuin agility. Mutta ehkä me siis vielä hortoillaan ja hömpitään.

Toisinaan kyllä kiinnostaisi, mikä osuus Kipin käytöksestä on itse aiheutettua eli siitä johtuvaa, että sen kanssa on tehty niin vähän ja toisaalta samalla lellitty aivan piloille ja mikä ominaisuuksista. Joku kummallinen heikko paikka mulla on - ja se vaan on niin Kipinän mentävä. Jos musta muutenkin on tullut kovin lepsu noitten kanssa, niin Kipinän kanssa touhu on välillä ihan tolkutonta. Nyt se nuolee jo lautasetkin ruokapöydässä (niin, siinä pöydällä, ei edes lattialla ). Tähän on ehkä kyllä pakko tehdä muutos...

(Kuva Henna Lindell)

Ruuti pääsi viime viikonloppuna ulkoilemaan Hiron kanssa - ja kivaa oli! Kuviakin olisi paljon, mutta tyydyn näihin kahteen ihanaan Hennan ottamaan kuvaan.

(Kuva Henna Lindell)

Keltsi pääsi tällä kertaa vain pikaisesti moikkaamaan. Sille tuli viime viikolla aivan yhtäkkiä jotain omituista oikeaan takajalkaan. Välillä se ei varannut painoa jalalle ollenkaan, välillä liikkui ihan ok edes ontumatta, välillä ei halunnut nousta ollenkaan ylös useampana päivänä... Maanantaina oli aikomus mennä lääkäriin, jos homma ei korjaannu - ja niinhän se korjaantui juuri silloin. Tosi outo homma, koska se alkoi ihan vaan sisällä yhtäkkiseltään. Olin kyllä toisessa huoneessa, joten en nähnyt, miten se alkoi, mutta toisaalta en myöskään kuullut mitään ihmeellistä. Yhtäkkiä se vain oli tosi kipeä ja tosi surkea. Ilmeisesti se ei ole oikein koskaan ollut kipeä, enkä ole nähnyt millainen se on silloin - eikä kai se itsekään.  Nyt se oli aivan onneton - en tiedä voiko olla mahdollista, että se ei osaa liikkua ontumalla, kun sen vaihtoehdot oli joko olla kokonaan nousematta tai seistä kolmella jalalla tai vaihtoehtoisesti liikkua varsin normaalisti. Ontuvan en nähnyt sen missään vaiheessa. Noh, pääasia, että se on taas täysin oma itsensä.



Kehitin tässä taannoi epilepsiankin Onnille ja Oodille . Katselin parina päivänä, että ihan kuin Onni tärisisi ja vapisi auton takaluukussa ihan kummallisen näköisesti. Juuri sillä hetkellä en pystynyt pysäyttämään, mutta pysäytettyäni se oli jo aivan normaalin oloinen. Mielessäni kävi, että ehkä tämä selittääkin kaiken Onnin oireilun (hmm, siis hillittömän syömisen ja juomisen...). Pian tämän jälkeen Oodi tärisi aivan samaan tapaan takaluukussa. No nehän on sisaruksia ja nytkö nille on sitten molemmille vanhemmiten puhjennut epilepsia! Pysäytettyäni auton totuus kuitenkin paljastui ja kehittelemäni diagnoosi hiukan ontui: auton takaluukkuun kyhätty hylly, tai koroke, on alkanut tärisemään ja vielä parkissa ollessakin koiran liikkuessa lähti antamaan myöten ja  hytkyi hervottomasti... se siitä epilepsiasta, onneksi .

Juuri kun viime päivityksessä pääsin mainitsemaan, että vanhimmat koirat on hiukan vanhentuneet talven aikaan, niin nyt lumien sulettua sieltä on taas kaivautunut esiin tutut menijät. Tuntuu, ettei noita pitele mikään. Tiedä sitten, onko lumien sulamisen myötä pidentyneet lenkit vetreyttäneet, kevään hajut vieneet mennessään vai onko paukkupakkastalvi vaan rankkaa aikaa vanhemmille koirille - tai ollaanko me yksinkertaisesti oltu lumen vankeina ja liikkuminen taas helpompaa. Fleksissä Piikin kanssa pystyy kyllä nykyään liikkumaan aika mukavasti, kun vaan pitää vauhdin ripeänä, eikä ole muita liikkujia tai muuta liikennettä - autot kun vilahtaa horisontissa, niin silmiin syttyy edelleen tuttu pilke.  Ei me siis edelleenkään haluta liikkua yleisten teitten varsinalla kuin naamioituneina .

Myös Kipi ja Ruu porhaltelee kevään ja sulaneen maan villiinnyttäminä pitkin peltoja - se nyt ei tosin ole järin yllättävää. Niitä on ihana katsella, kun ne viilettävät vauhdilla ja kirmailevat keskenään. Välillä tosin vähän turhankin laajalla alueella. Ruukin, vaikka on iso, liikkuu pitkillä koivillaan varsin nopsasti. Jännä on, että vaikka se on tietyissä asioissa tietyllä tapaa hidas, niin tuollaisessa se on ihan edukseen, eikä se muutenkaan ole sellainen veltto tai raskas. Kipi ja Ruu on edelleen myös ihan parhaat kaverit keskenään (vaikka Ruu välillä on Kipiä kiusannutkin, mutta onhan se aika lailla jäänyt). Paitsi tekevät yhdessä tutkimusmatkoja ja leikkivät ja kirmailevat, ne myös muun muassa menisivät edelleen ihan mielellään autossa samaan pikku boksiin (jossa makailevat päällekkäin), vaikkei sitä oikein enää sallitakaan ja söisivät ihan ok samasta kupista. Hassuja otuksia.

Vielä voisi linkittää seuraavat taulukot tännekin, kun moiset tuli väsättyä.

Ensimmäiseen kasasin Ou Nou -poikien videoidut leikitykset eri ikäisinä. Kylläpä vaan ottaisin tuollaiset 5-6-viikkoisvideoissa olevat pikku taaperot tänne vaikka heti . Ihan älytön kaiho tulee noita katsellessa myös kesään.

T-pennuista ei leikitysvideoita ole tarpeeksi (Ou Nou -poikien videoista kun on pitkälti kiittäminen Pian videointeja), joten korvikkeeksi kasasin pikapikaa muita touhuiluvideoita yhteen. Näissä valitettavasti jouduin käyttämään myös noita omakuvaamiani heilurivideoita (joissa mm. leikitän koiraa toisella kädellä ja kuvaan toisella, jipii!, joten laatu on sen mukaista). Noita katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, mikä on mennyt vikaan, kun omilla sekä leikkiminen että tottistelut on menneet tuosta luovutusikä - 3 kk tasosta lähinnä taakse päin. Huoh. Pikku Jaskaa (ei kun siis Söpöä )  ja muita ei puolestaan voi kuin ihastella. Ihana se on kyllä vieläkin ja mielenkiinnolla odotan näkeväni sitä lisää touhuilemassa - jotenkin siinä yhdistyy tuon pentueen narttujen ja urosten hyvät puolet.

Pentutouhuista pääseekin kätevästi tulevaisuuden suunnitelmiin. Tästä mutakaudesta ja monesta muusta ikävämmästäkin asiasta voisi tällä hetkellä masentua, mutta ei anneta niiden ottaa valtaa, vaan annetaan näiden ajatusten kantaa niiden yli. Suunnitelmat on hyvin, hyvin epävarmoja, niissä on vielä monta muttaa ja monta varauksellisuutta, mutta on niissä myös aikamoinen kipinä tulevaan. Nämä suunnitelmat ei ole syntyneet hetkessä, vaan niihin on pantu paljon vuosien myötä, vaikka välillä olenkin pelännyt, että en niitä koskaan pysty toteuttamaan. Edelleen niin voi käydä. Siinä määrin rankkaa on elämä edellisten pentueitten ja kotiin jääneitten pentujen myötä ollut, monessa suhteessa, ja sen verran tiukalla kaurapuurokuurillakin on oltu, että paljon täytyy tapahtua ennen seuraavia pentueita. Tällä hetkellä kuitenkin uskallan jo sanoa, että ehkä. Jos nuoret nartut täyttävät lupaukset ja niille asetetut toiveet ja jos mitään yllättävää ei tule eteen niiden eikä urosten osalta. Jos pentuvarauksia tulee riittävästi (mikä sitten on riittävästi, sitä en osaa sanoa, Nean pennuista varauksia oli viisi, se ei selvästikään ole riittävästi...). Jos...

Jos niin käy, niin Cessielle on jo uros kysyttynä ja tuleva urosvalinta on ranskalainen nuorukainen Eragon des Plaines de Brotonne.

Kuvat David Schuppe.

HD A/A, silmät terveet, nuoresta iästään (s. 5.6.2009) huolimatta jo mm. recommandé, CACIB ym., LT 19/20, C.A.N.T, Ring brevet ja Ring1.

 

Vaan ehkä itselleni tärkeimpänä iki-ihanien Sunny-Boyn ja Vixenin poika. Yhdistelmästä, josta itsellänikin aikoinaan oli varaus, mutta monen mutkan ja sähköpostitakkuilujen myötä pentu jäi lopulta tulematta. Eragonin itsensä haluan toki vielä tavata livenä harrastusten parissa, mutta sen molemmat vanhemmat ovat tyypiltään ja olemukseltaan sitä, mitä haen briardista. Emä Vixenin olen nähnyt myös tositoimissa ring-kisoissa ja meno miellytti silmää (molemmat vanhemmathan ovat kisanneet ring3-luokassa). Ja koska Eragonin omistaa Sunny-Boyn ja Vixenin omistaja - se on siis kotiin jäänyt valinta pentueesta - uskon valinnan jo pentuna olleen näitä ominaisuuksia huomioiva. Koska ulkonnäkökin on kohdillaan (ja Cessien ominaisuuksia täydentävä), ei pentueen veljesten välillä tarvitse miettiä.

Miinus on toki se, että todennäköisesti paitsi Eragonilla itsellään, erityisesti sen veljellä tulee olemaan tulevaisuudessa paljon jälkeläisiä. Itseäni harmittaa kovasti, että sen veli on sellaisessa paikassa, josta sitä annetaan ja pyydetään jalostukseen varmasti enemmän kuin itsestäni olisi tarpeeksi, mutta tämä myönnytys on kai tehtävä. Tätä pentuetta olen seurannut alusta asti - ja jo ennen pentujen syntymää tai urosvalintaakin oli varaus Vixenin pennusta sisässä - se tuntuu myös erityisen läheiseltä. 



Nessa, huithapeli tyttö ... sillekin on jo suunnitelmat valmiina. Jos asiat menee niin kuin niiden toivoisi menevän, on Nessa valikoitunut nartuksi, jonka - vihdoin ja viimein - astutan Onnilla. Vaan jos Cessien astutus on ajankohtainen aikaisintaan tämän kauden jälkeen, niin Nessan aikaisintaan seuraavan (mahdollisesti puhutaan siis vuosista 2012 ja 2013) eli aikaa vielä on ja paljon voi vielä tapahtua. Mutta jos, jos nämä yhdistelmät toteutuvat, niin vaikeaa tulee olemaan. Varauksia olisi oltava niin paljon, että minkäänlaista mahdollisuutta yhdenkään pennun jäämiselle kotiin ei olisi - houkutus tulisi olemaan muuten aivan liian suuri. Onneksi kuitenkin tällä hetkellä voi vielä keskittyä vain siihen suunnitteluun. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Tämän pidemmälle eivät julkaisukelpoiset suunnitelmat sentään vielä etene .

Näihin tunnelmin. Näin vaaliviikonlopun alkaessa voisi kuitenkin vielä todeta, että käykää äänestämässä. Voisi vieläpä todeta, että melkein sama ketä äänestätte, kunhan käytte antamassa äänenne jollekin muulle kuin perussuomalaisille. Toki heilläkin on pointteja ja ajatuksia on hyvä herättää, mutta ei tämä maa nyt sentään voi taantua. Ei vaan voi.