Lamaannuttava väsymys on kuvannut briardtapahtuman ja leirin jälkeisiä tunnelmia. Leirilläkin oli kivaa ja aina innostuu jostain koulutusjutuista, kun saa uusia vinkkejä tai ajatuksia, mutta ehkä liika on liikaa tai jotain. Tai sitten se on vaan fyysinen väsymys, joka kylläännyttää myös ajatukset. Unet jäi taas odotetusti varsin vähäisiksi (tällä kertaa mentiin kotonayöpymistaktiikalla - sellainen tunti suuntaansa - ja vaikka koirat oli päivän aikaan aina hoidettu ja ulkoilutettu, niin siinä määrin ne tietysti aina ilahtuu kotiintulostani, että onhan niiden kanssa ulos lähdettävä vielä iltamyöhällä - ja tämä useammassa erässä ja sama luonnollisesti aamulla ennen kuin ne raaskii jättää - ja ajeltava matkalla Tampereen kautta huolehtimaan Piikin ja Oodin päivittäisestä pidemmästä ulkoilutuksesta ja niin edelleen). Töistäkin oli lomaa vain juuri tapahtumien verran ja nyt töihin palattua tuntuu, että sitä on vaan raahustettu pakolliset ulkoilut puolihorroksessa. Eli leirin jälkeen ei olla taas päästy treenailuun kiinni (paitsi sen verran, että agility alkoi jälleen kesätauon jäljiltä ja viime torstaisissa agitreeneissä kävin reväyttämässä vasemman reisilihakseni yrittäessäni pärjätä Kipille kilpajuoksussa - kannattaiskohan panostaa ennemmin ohjaustekniikkaan kuin yrittää mahdottomia ). Agilityhallimatkalla on myös aivan loistavan ihana metsäpaikka: "loputtomiin" avarahkoa kangasmetsää, mukavia polkuja, pieniä kallioita. Siellä tekisi mieli tehdä vaikka kuinka pitkiä lenkkejä katraan viilettäessä onnellisena uusien hajujen perässä. Tuleepahan tehtyä loppuveryttelyt kunnolla - tällaiset paikat on ihan liian harvassa meillä päin (ryteikköä kyllä riittää ja taas oli yksi loistava jälkimetsikkökin hakattu matalaksi). Metsän tuoksu <3.

Siinä määrin vanhalta, väsyneelta ja vihaiselta näytän kyllä briardtapahtumassa ja leirillä otetuissa kuvissakin, että jotain tars varmaan tehdä (tai ehkä mä vaan oon vanha, väsynyt ja vihainen, eikä sille oo enää mitään tehtävissä - ikävä tosiasia on, että mitä enemmän jännitän, keskityn tai huolestun, sitä vihaisemmalta näytän, ankea kohtalo ihmisellä). Toisaalta resurssien riittämättömyys nyt vaan on sellainen noidankehä, että parempi olla vaan ajattelematta asiaa.

Erkkarista & selectionnesta (tokoineen ja jälkeisine leireineen) on sen verran runsaasti kuvia, että nopsasti keräilin niitä ja muuta omalle sivulleen (näitä saattaa ilmestyä tuonne vielä lisää).

Cessie osallistui tosiaan vain selectionneen. Tämä vuosi oli tarkoitus pitää kokonaan taukoa näyttelyistä, koska väri on vaaleassa vaiheessa, mutta koska selectionne järjestetään niin harvoin, päätin Sepenkin kuitenkin sinne ilmoittaa (mittaustulokset ja muut on ihan mielenkiintoista saada). Tuomari Mr. Jacoulot tykkäsi Cessien rakenteesta ja liikkeistä kovasti, mutta pahoitteli, että koiralla ei ole tällä hetkellä väriä (jalostusneuvojakin oli kehässä tullut ;p).

Kuten edellisessä bloggauksessa jo tuli mainittua, Onni puolestaan tosiaan selectionne-tittelin sai. Korkeutta mitattiin (hiukan venyttäen? ;D) 64,5 cm, rinnanympärys 82 cm, muita mittoja ei tähän ulkomuistista tule (paitsi että saman pituisia, 69 cm, taisi olla muistaakseni molemmat Onni ja Sepe, Sepen korkeus 61 cm). Sellainen pieni ponteva poikahan Omppu on - kaikkine virheineenkin päivineen.

Supervetsku Piikki lauantaisessa erkkarikehässä (reissun aikaan käheäksi haukuttu äänikin on jo palautunut normaaliksi pappahaukuksi ;D)

Kuin myös supervetsku Bertta

Mukaan vielä muutama kuva Cessien sunnuntaiaamuisesta tokoilusta (näistäkin loput löytyy tuolta omalta sivultaan).

 

Leirille puolestaan pääsivät Marcin kanssa leikkimään vähän paikkoja jakaen Ruuti ja puolikkaalla paikalla Kipi & Onni. Leikkimiskerta oli nuorisolle elämänsä toinen ja Ruu-Ruun vaaniminen maalimiehen kanssa leikkiessä on näemmä vain lisääntynyt sitten maaliskuun (moni olisi varmasti sitä mieltä, että koira pitäisi saada saalistustilanteessa aktiivisemmaksi (eikä se muitten harrasteitten kannalta varmasti pahitteeksi olisikaan - tosin harrasteitahan Ruulla on kovin vähän), mutta Marcin mukaan se on kuin hai, joka vaanii saalistaan ), Kipillä ehkä hiukan vähentynyt. Kipiä olisi ollut kiva päästä leikittämään enemmänkin, mutta tiistaina huomasin sen ontuvan ja anturasta löytyi terävä viiltomainen halkeama, ties mihin osunut (ei se sitä onneksi pitkään ontunut ja toisaalta Omppu oli varmasti myös onnellinen omasta vuorostaan).

Ruusuvuoren Reino leikkimässä. Ruulla kun ei oikein ole vielä sitä omaa harrastusta ja se on muutenkin varsinainen peräkammarin poika ja maalaismies, joka hyvin, hyvin harvoin käy missään, oli kiva, että Ruu pääsi kentälle vähän useamman kerran.

Omppunenkin pääsi pitkästä aikaa maalimiehen kanssa leikkimään ja sekös oli Ompulle mieleen (ei se ihan samanlainen ole enää kuin nuorempana ja hihakin tuntui irtoavan suusta herkemmin - jos ei nyt ihan käskystä, niin kuitenkin ;p).

Kipistä ei leirikuvia tainnut ollakaan.

Leirin melkeinpä kohokohtana kentällä oli myös agilityesteet ja niitä otettiin Cessien & Kipin kanssa pariin otteeseen. Olen miettinyt, josko nuo edes osaavat mennä esteitä muualla kuin tutussa hallissa (varsinkaan ulkona), kun muualla ei olla reenattu, joten oli ihan loistavaa, että oli tilaisuus myös niitä ottaa. Muutoin aika kului normaaliin tapaan hyvässä seurassa, illalla grillatessa, Onskun päästessä leikkimään Nessan kanssa - ja mm. Cessien kummastuessa Marcin väkisinsuuteluyritystä (olen ajatellut, että se ei mistään ihmisten tekemästä hätkähtäisi, mutta niin se vaan näytti moista kummastuvan).

Noin ylipäätään hyvää se kai toisinaan tekee käydä tapahtumissa niinkin, että ne omat koirat ihan osallistuu. Jotenkin oon tottunut ajattelemaan Cessietä hiukan isona ja raskaana narttuna. Selectionne-kehässä muiden joukossa se näyttikin yllättäen varsin pieneltä... Sen se kai tekee, kun on tuollainen kepeä joka suuntaan sinkoileva vikkeläliikkeinen Kipinä-pomppiainen vertailukohtana. Kaikki on siis kovin suhteellista ja jos sanon Cessietä hitaaksi, pitää sekin kai asettaa jonkinlaisiin mittasuhteisiinsa. Muutenkin pitäisi muistaa, että kun sitä täydellistä koiraa ei ole, niin jokaisesta löytyy myös niitä puutteita ja vaikka niistä mainitsee, niin kyseisestä koirasta voi silti kokonaisuutena tykätä ihan älyttömästi.

Eilisaamuisella metsälenkillä Piikin ja Oodin kanssa löytyi niskastani tämän vuoden ensimmäinen hirvikärpänen. Yyh. Siitä huolimatta mä aion jatkaa vielä kesää - puolet kesälomastakin vielä pitämättä. Ei sillä, että syksy ja leppoisat kelitkään vastenmielisiä olisi. Vallankin kun syksyn aikaan odottaa myös pari briardaiheista viikonloppureissua Ranskaan!

Loppuun vielä positiivisia uutisia - kun tästäkin on jokuselle tullut kesän mittaan mainittua. Vihdoin on varmistunut, että omalta kaulalta löytynyt patti ei ole sitä, mitä pelättiin (imusolmukesyöpää) (tai kaiketi muukaan pahanlaatuinen  kasvain). Aikamoinen helpotus sinällään, vaikka edelleenkään ei ole varmuutta siitä, mitä se tai mahdolliset muut oireet oikein on. Vaan tulipa todettua, että hirvittävän kauan joutuu julkisella puolella asioiden kanssa odottamaan ja jonottamaan. Varsinaista jännitystä koko kesä. Yksityiselle puolellekaan ei kuitenkaan kyennyt menemään - koirillehan tuollainen muutaman sadan euron lääkärikulu ei ole vielä kummoinenkaan, mutta itselle maksettuna tuntuu mahdottomalta.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, Nemon (Tosselin Ou-nou Muhveli) ja Mirkan suorittama paimennuskoe (AHBA Junior Herding Dog, leg1 ja leg2 ->  JHD).

Tässä toistaiseksi saatavilla oleva kuvamateriaali ;D (kuva Mika Vähä). Ihana, että olette innostuneet paimennuksesta - valtavan paljon onnea!