Tällä viikolla onkin taas ollut touhua kerrakseen. Kotona on leikitetty pentuja ja vallattu yläkertaa sekä laajennettu hiukan ulkoilureviiriäkin.

Punainen tyttö

Ruskea poika

Sininen poika

 

Yhdelle jos toisellekin pennulle on huvittuneena saanut nauraa, niiden niin tosissaan touhutessa ja hullusti hassutellessa. Tällä kertaa suurta huvitusta on tuottanut erityisesti Kirpun leikittäminen. Pieni vikkelä poika pomppi kuin heinäsirkka ja leikkikin sujui aiempaa paremmin isommaksi kasvaneilla hampailla (intoahan sillä on ollut aiemminkin, mutta hampaat kehittyneet hitaammin kuin muilla)

Mahdoton ikuistaa heinäsirkan hyppelyitä

Perjantaiaamuna puolestaan suunnattiin eläinlääkäriin pentutarkastukseen ja mikrosirutukselle. Kaikki pennut saivat terveen paperit (tosin yhdeltä pojalta löytyi pieni napatyrä ja toisella purenta on vähän siinä ja siinä onko saksi vai tasa, muutoin ei mitään poikkeavaa tai huomautettavaa - kiveksetkin eläinlääkäri löysi kaikilta pojilta). Pikku Kirppukin vaikuttaa ulkoisesti terveeltä, sydän kunnossa jne. - eloisa ja touhukas pieni mieshän se onkin, joten toivotaan, ettei myöhemminkään ilmene mitään. Reippaasti pennut olivat lääkärissä, tutkivat ja touhusivat ja mikrosirutkin menivät huomaamatta nappuloita syödessä.

Kirppu pääsi yksityisessä sylikyydissä eläinlääkäriin

Tampereella kun oltiin, niin eläinlääkärin jälkeen suunnattiin taas pariksi tunniksi villeilemään vanhemmilleni.

Vanha liukumäki toimi oivana kiipeilypaikkana - ei näyttänyt liukas metallialusta haittaavan menoa

 

Perjantai-iltana vihdoin kuskasin yläkertaan putkea, telttaa ja pullotelinettä ja vallattiin yläkerta yksittäiskäyntien sijaan koko porukan voimin. Hulina oli valmis.

Viikonlopun aikaan puolestaan on riittänyt kyläilijöitä. Lisäksi lauantaina oli myös Cessien yksivuotissynttärit 

Sen kunniaksi tyttö pääsi paitsi Onnin ja Keltsin, myös vierailulle tulleen Pätkiksen kanssa peuhaamaan. Pian blogista löytyy peuhujen aikaan sisätiloissa olleesta pentuhulinasta otettuja kuvia. Välissä käytiin myös reeneissä (leikityspäivän jälkeinen tauko näytti tehneen Sepelle hyvää ja nyt ei pallokaan enää putoa niin nopeasti suusta leikin loputtua - saattaa olla aluillaan jopa irrotusongelma (hymiöt, ne hymiöt, mutta en sorru). Reenien jälkeen saapui puolestaan Cessien kaveriksi Aapo

Ulkokuvat vaan ei ota onnistuakseen

Sunnuntai jatkui vierailujen merkeissä. Aamulla nähtiin jo lauantaina reeneissäkin käynyt Mara. Annamarin blogista  löytyy taas muutama kuva myös sunnuntailta ja vielä alkuillasta saatiin kylään myös Nessa ja Pipsa. Nessa onkin lähtenyt toipumaan ja nousee jo jaloilleen - toki meno on köpöttelyä ja sitä pitää vähän rajoittaakin, mutta suunta on kovasti parempaan!

[Edit] Lisätäänpä vielä muutama valitettavan huonolatuinen videonpätkä pentujen ensitutustumisesta yläkerran touhupaikkaan ja uusiin härpäkkeisiin. Vaikka videoitten laatu on onneton, niin katson jossain vaiheessa, josko löytyisi lisää. Noiden pätkien jälkeen meno vaan yltyi hurjaksi ja lattia osoittautui turhan liukkaaksi kurveihin, hyppyihin ja hurjasteluihin - täytyy katsoa, josko sinne keksisi jonkun tarpeeksi tukevan maton vielä sopivasti. Kameran heilahtelut ja muu johtuu ihan siitä, että koko ajan joku kiipeili sylissä, pureskeli ja välillä tuli yllätyshyökkäyksenä lisää naskalihampaita kimppuun.

Pätkä1 - pätkä2 - pätkä3

[/Edit]

---------------------------------

Vielä muutama kuva lauantain reeneistä, sillä tällä kertaa ne olivat ihan erityiset kun paikalla oli peräti viisi Momon poikaa - ja reenien jälkeen tosiaan kylään saatiin vielä kuudeskin.

Mara:

 

 

Juksu:

Nemo:

Pätkä:

Ja Keltsi:

Järjestys kuvassa lienee Mara, Nemo, Pätkä & Juksu (edempänä)

Paljon on pojissa samaa kuin pentuna. Hienoiksi ovat kasvaneet koko katras. Toivottavasti nähdään taas pian!