Kevät se tuli kaiken hartaan odotuksen jälkeen tänne vikkelään. Kurakelit mennä hujahti vilauksessa, kaikki vihertää ja nyt kolkutellaan jo kesän ovella. Mulle kelpasi hyvin jo sulat loskakelitkin, mutta onhan keväinen luonto ja metsät ihan omaa luokkaansa. Jo pelkästään kaikki tuoksut ja leppoisan raikkaat tuulet. Joka paikassa on helppo kulkea, kun kasvusto ei vielä rehota - ja ilmatkin on juuri sopivan viileitä. Alkukesän leppoisan lämpimät päivät kera tuulenvireen on myös sitä parasta aikaa, mutta helteitä en kaipaa. Toisaalta talven jälkeen olen tyytyväisempi niihinkin; onhan sitä sentään edes yöllä vilpoisempaa ja toivottavasti päästään edes välillä vähän vetten äärellekin. Syksykin on ihanaa aikaa, alkutalvikin vielä menee, mutta pitäisikö huolestua, kun jo nyt toivoo, että voi kun talvea ei tänä/ensi vuonna tulisi ollenkaan... Koko ajatuskin ahdistaa. Vaan jospa sitä yrittäisi olla miettimättä toistaiseksi sen enempää .

Joka tapauksessa olen suunnattoman onnellinen tästä keväästä ja ennen kaikkea siitä, että Piikin kanssa selvittiin rankasta talvesta. Nyt saadaan nauttia ihanasta keväästä ja kesän tulosta . Sen kanssa niin kovin tiedostaa, että jokainen päivä voi olla viimeinen - jos sitten se voi olla sellainen ihan kenen kanssa vaan. Olenkin ihan vaan istuskellut kivellä tuolla omalla pellolla, nauttinut keväästä ja eritoten siitä, että koirat voivat nauttia siitä, enkä ole voinut estää sitä, että olen istunut siellä tippa silmässä. Paljolti ne on onnen kyyneleitä, silkkaa iloa siitä, että päästiin tähän kesään ja saadaan nauttia siitä yhdessä, mutta myös haikeutta... haikeutta siitä, että ehkä tämä on viimeinen yhteinen kesä Piikin kanssa. Niin vaikea kuin sitä on sanoa tai ajatellakin. Helpotus ja ilo on kuitenkin niin suuri, että se peittää alleen paljon. Erossa en noista vanhuksista kuitenkaan juuri malttaisi olla. Aika kun on muutenkin aina kortilla ja tunne siitä, että ei ehdi noiden kanssa tarpeeksi, niin kyllä sitä erityisesti nyt miettii, viitsiikö lähteä mihinkään pidemmäksi aikaa. Vaikka levottomat jalat on aina vetäneet reissaamaankin, niin erityisesti sen osalta tehdään nyt vain pakolliset, muu saa tällä hetkellä odottaa.




Piksu haistelee tuulia kotimaisemissa





Bertta <3



Mutalätäköt on parhautta, myös Beben ja Oodin mielestä


Treenailukipinä aina välillä hiukan pilkistää, mutta eipä me vielä oikein kunnolla olla alkuun päästy. Cessie aloitti kauden ex-tempore toko-osallistumisella (ilmoittautuminen myöhässä varapaikalle ja vapautunut paikka just ennen koetta), jonka olisi kyllä voinut jättää väliinkin. Kyllä sieltä nyt ykköstulos tuli, mutta kun talven aikaan ollaan "treenattu" (hömpitty vaan vanhoja) yks tai kaks kertaa, niin ei kai olisi pitänyt odottaakaan, että se sen paremmin olisi mennyt kuin syksylläkään. Periaatteessa siis ihan jees (ja saihan tuo nyt kehuja vielä jälkikäteenkin), mutta itselle ei jäänyt niin hyvä maku, kun vähän sillä tuota alokasluokkaa on jääty kokeilemaan, että onnistuttaisiin edes se yksi kunnollinen tuloskin saamaan - ja nyt siihen ei enää kolmannen ykkösen jälkeen oo tiettykään mahdollisuutta. Lisäksi en ehtinyt yhtään virittää koiraa ennen kehään menoa, vaan juostiin suoraan kehään, kun edellinen koirakko keskeytti ennen kuin oli ehtinyt kunnolla aloittaakaan - ja suorituksen jälkeenkin palkkaaminen häiriintyi, kun huudettiin kehäsihteerin luo kilpailukirjaa täyttämään (mähän toki olin hukannut vanhan ). Kokonaisuutena ei siis jäänyt oikein hyvät fibat ja voisinkin vaikka unohtaa koko kokeen.

Noin muutoin Cessien kanssa on kyllä superkiva treenailla, kun ollaan näin kevään tullen päästy taas ulos. Piti ihan ottaa vähän videota, että nään, eroaako se oikeasti sisällätekemisestä (vrt. joku helmikuun tmv. video) vai tuntuuko musta vaan siltä (ok, joo, ohjaaja toki oli silloin myös askelta vailla keuhkokuumeessa, mutta kuitenkin). Toki samalla halusin muutenkin nähdä, miltä tekeminen näyttää, että voisi taas vähän miettiä, mitä ruvetaan reenailemaan. Alla siis tämän päiväinen treenisessio varsin editoimattomana. Kahteen osaan pätkäistynä, kun aina innostuu treenaamaan vähän turhan pitkään. Kuuma päivä ja pientä väsymystä alkaa olla nähtävissä varsinkin lopun luoksetuloissa ja loppuhömpötyksissä. Ohjaajan onnettomista pakotteenantoyrityksistä ei pidä välittää (ei se muutenkaan olisi onnistunut, mutta ei varsinkaan nyt, kun vasen käsi on edelleen epäkunnossa taannoisen puremahaavaepisodin jäljiltä - miten mulle voikin aina moisesta pienestä haavasta tulla näin pitkäaikaisia juttuja...huoh!), kuten ei myöskään horjumisista, kesken kaiken taskusta putoavasta pallosta jne.

Eka pätkä:




Ja toinen:





Onniakin piti vähän kuvailla, kun mukana oli (se olis tarvinnut kyllä pienen pakotteen heti alkuun, niin nuo istumiset olis onnimaisemman nopeat, mutta toisaalta on sillä jo ikää sen verran, että en juur raski).




Yhdet kokonaiset pikku nurtsijäljenpätkätkin on jo käyty tekemässä. Aika onnetonta verrattuna siihen, mitä saa lukea muitten jo tehneen, mutta... parempi sekin kuin ei mitään. Ohjaaja toki vetoaa siihen, että teki kuitenkin taas sen viisi pätkää kerralla . Kaukajärvelle nuo tehtiin ja vanhat tutut varikset kiusana. Namitin vähän tiuhempaan tahtiin kuin olisin muuten tehnyt, että jäisi variksista huolimatta jäljille edes jotain, mutta toisin kävi ja jäljet oli melkein tyhjiä siitä huolimatta että lisäksi heittelin nurtsin reunallekin ruokakekoja. Paikalla ei edes ollut kuin kaksi varista, joten varsin pulskaa porukkaa lienevät. Yllättävän hyvin jäljet silti meni, vaikka kaikilla huomautettavaa olikin. Onni parantaa aina alun jälkeen ja teki ihan jees jäljen, vaikkei se toki kovin hankala ollutkaan, kun kaikille piti pätkät alueelle mahduttaa. Cessiesta oli kiva huomata, että sen intensiivisyys selvästi parani, kun nameja ei jäljeltä meinannutkaan löytyä (oonko mä taas mennyt liian helppojen jälkien halpaan?), eka kulma reippaasti yli, mutta korjasi itse, toka parempi. Kipi jäljesti myös yllättävän hyvin noin tyhjää, kulma voisi olla parempi, keppi saisi ilmaisussa jäädä paremmin jalkojen väliin (yllättävän vähän haittasi viereisellä kävelytiellä ihan vieressä kulkenut koira!). Ruu ennakoi koko ajan keppejä ja olisi välillä jäljestänytkin puoliksi makuulla, mutta kepithän tuo ilmaisee sitten niiden kohdalle tullessa oikein hyvin. Kepallekin tein jäljen (sehän ei ole juur jäljestänyt kuin pikku kaistaleella omalla pellolla pari kertaa kesässä) ja yllätyksekseni(?) se oli heti kartalla ja nenä maassa, kun laitettiin jälkivaljaat päälle . Kovin lyhyt ja helppo jälki ja sillä oli vähän ruokaakin jäljellä, kun poljin jäljen viimeisenä ja ajoin ensimmäisenä, eikä varikset siten ehtineet sitä ihan tyhjäksi syödä, mutta hienosti poika meni vieraassa paikassa. Suureksi harmiksi varikset vaan oli onnistuneet aukaisemaan ja tyhjentämään loppupalkkarasian, argh! Melkein meinasi itku päästä pienen miehen puolesta, mutta onneksi Kepalle on silitykset ja rapsutukset äärettömän tärkeitä, joten vietettiin tovi silitellen jäljen päässä. Ens kerralla sitten toivottavasti tältäkin osin paremmalla onnella.



Keltsi on kasvattanut melkoisen turkin (terveisiä vaan Mara-veljelle, perässä tullaan ;p). Onneksi se on kohtuullisen laatuinen, niin ei ole ihan mahdoton hoitaakaan.



Muuta ylös kirjattavaa? Noh, lauantaina käväistiin Treen kv-näyttelyssä ja multa meni melkein koko briardkehä tuloksineen ohi, kun juutuin suustani kiinni välillä kenenkin kanssa (ei se näköjään tilannetta kehän seuraamaan kykenemisen osalta aina muuta, vaikkei ne omat koirat osallistuisikaan). Illalla töissä sitten luin tuloksia netistä yllättyneenä keitä sitä oli kehässä edes ollutkaan . Maanantaina Piikki kävi neljännessä akupunktiossa vähän aikaistettuna, kun akupuntiota antava eläinlääkäri jää kesäkuun puolivälissä kuuden viikon lomalle ja tuli hätä, että ehditään vielä yksi eli se viides kerta käydä ennen lomaakin. Onni puolestaan kävi vissiin kolmisen viikkoa sitten fyssarilla. Lanneranka oli vasemmalta puolen jumissa ja fyssari epäili astutuksen sitä jumittaneen - onhan tuo toki iäkkäälle (vanhahan Onni ei suostu edelleenkään olemaan) koiralle rasittavampi homma, joten ihan mahdollista. Omistaja sai samalla laserointia käsivammaansa. Ensi viikolla taitaa olla seuraava koirien fyssariaika, vielä vähän arvonnassa, mutta liekö se Oodin vuoro seuraavaksi. Elokuulle (ja lokakuulle) on varattuna parille koiralle osteopatia-aika Piiralle Turkuun (sinne kun on julmetut jonot), mutta varmaan tuohon väliin vielä jotain hoitoaikaa täytyy ottaa. Jengiä hoidettavaksi ja tsekattavaksi kun riittää... Mä vaan pidän tuota koirien liikkumiskykyä ja sen mahdollisimman suurta vaivattomuutta kovin tärkeänä niille (halpaa lystiähän tällaisen koiramäärän kanssa ei ole mikään, mutta syödään sitten itse vaikka kaurapuuroa). Ensimmäiset punkit puolestaan löytyi koirista tänä vuonna 25.4. Kotimaastoissa liikkumisen jälkeen niitä ei onneksi ole löytynyt, mutta taajaman laidoilla tehtyjen lenkkien jälkeen sitäkin enemmän - ja tietenkin kaikkein eniten taas Piikistä . Tänä vuonna vanhimmista kolmelle on kokeilussa Certifect-niminen punkkitorjunta-aine, jolla pitäisi olla vähemmän haittavaikutuksia kuin osalla muista myrkyistä - lopuille laitettiin Exspotit. Toivotaan, että ei enää juuri punkkeja löytyisi.



Uimakausikin on jo pikaiseen korkattu. Otso heitti uimakiepit heti ensimmäisellä sulavesivisiitillä mökille. Tietenkin. Kukapa nyt moista uimaripoikaa vedestä pois pitäisi.



Kipinä tyytyi ihailemaan hyytävän kylmää vettä rantakiviltä



Cessiekin kävi järvessä, mutta luulen, että tässä se putosi laiturilta kurkotellessaan - ei tosin menoa moinen haitannut



Töyhtöhyypät (Cessie & Keltsi) laiturilla


Loppuun vielä pari pientä pätkää Otsosta ja Kipistä. Kipi on niin huvittavan hassu, kun sen pitää mielistellä Otsoa niin kovin (eihän niitä parhaita paloja toki koskaan videolle onnistu samaan, mutta jotain). Otso ei edes ole mitenkään paha (kuten videopätkiltäkin näkyy), mutta onhan se toki kunnioitusta herättävä karhuherra . Pellolla ja muualla, missä tilaa riittää Kipi saattaa kyllä innostua kovinkin juoksuttamaan Otsoa ja leikkimään kunnolla sen kanssa - kun kaiketi tietää olevansa nopeampi - mutta muutoin pitää kovasti osoittaa ihannointia ja suurta kunnioitusta. Jotenkin hurjan pentumainenhan Kipi toki on edelleen muutenkin.

Viuhahtelua



Pusuttelua ja korvanpesua