Viime viikko päättyi tehokkaasti, kun käytiin lauantaina Tampereen briardtreeneissä (tällä ja viime kerralla pennut on saaneet alkaa opetella oikeitten pentujen tapoja ja tulla kentälle yksittäin - ihmisten moikkausta, ihan vähän leikkiä ja pari namipalatemppua, kaikki mieleistä puuhaa). Sunnuntaina oli monenmoista asiaa pääkaupunkiseudun suuntaan ja samalla päästiin pentujen kanssa moikkaamaan Taikaa ja Sandraa Käpylään ja pennut sai yksittäin hyvän koirakokemuksen (kiitos taas!). Matkalla noukittiin lisäksi Pia & Pätkä Nurmijärveltä ja suunnattiin illalla UPJ:n treeneihin, joissa iloksemme tavattiin taas myös Peppi. Pennut pääsi yksittäin tutustumaan treenitunnelmiin sisähallissa, eikä pikavisiittien perusteella tuntunut olevan ongelmaa kolmikolla siinäkään. Erityisen mieleinen reissu oli varmasti Keltsille, joka samalla pääsi moikkaamaan lomaseuraansa Johannaa & Anttia sekä tietenkin Taikaa & Sandraa.

Hyvä olikin, että tuli viikonlopun aikaan vähän touhuttua varastoon, sillä maanantaina iski oksennustauti (jaiks, onkin näin oksentamiskammoiselle varsin mukava vaiva), joka osoittautui kaiketikin noroksi ja nostatti päälle vielä kunnon kuumeen ja vei hetkeksi aika lailla jalat alta, joten alkuviikon touhut jäi olemattomiksi. Tiistaina alkoi oksentelemaan ja ripuloimaan ruskea pentu - onneksi aloin itse olla jo hiukan paremmassa kunnossa, mutta yhdessä saimmekin toipua, kun joukkoon liittyi vähän myöhemmin ripuloiden myös sininen ja oranssimusta. Vielä kun keskiviikkona ripuloi Bertta, ei juuri muuta ole tehtykään kuin siivottu ja luututtu.

Cessie & Keltsi

Keskiviikkona matkattiin sentään Kankaanpäähän Cessien lonkkakuvausta varten. Ihan mukavalta näytti. Välikuvien ennuste B/B 0/0 -tasosta pitänee edelleen paikkaansa. Toivomme ainakin niin.

(valitettavasti mun taidot ei riitä valotaululta kuvaamiseen tuon paremmalla tuloksella)

Muistaessa voisi kirjata ylös myös päivän punnitukset: Cessie 25 kg (on aikas hoikassa kunnossa, pieni massan lisäyskuuri ei ole vielä tuottanut tulosta) ja Keltsi 26 kg (aavistuksen korkeampi jo kuin Cessie (hitusen matalampi kuin Onni), hoikka poika sekin, vaan ihan vielä ei ole isommin yritettykään "lihottaa", lihoo sitten kun lihoo).

Olipa vielä kuvattava Keltsiäkin, kun mustien pentusten kuvaaminen välillä turhauttaa, kun kuvista ei oikein mitään tolkkua saa - huomattavasti helpompaa fawnin kohdalla, vaikken siinäkään toki mikään mestari ole.

Meidän iso vauva (jota saa halailla niin paljon ja kaun kuin vain jaksaa - mitä pitempään sen parempi).

Nojaillaan

Näiden mustien miniatyyrien ollessa paikalla kuvaaminen sen sijaan ei ole ensimmäinen mielessä oleva asia - niistä kun on niin kiva vähän maistella tukkaa tai sukkaa tai... mitä vaan.

Muutoin pennuista on ollut hauskaa, kun on hankikanto ja reviiriä on helpompi laajentaa kuin upottavassa hangessa tai pelkkiä polkuja pitkin. Milloin mikäkin pellolla törröttävä heinänkorsi houkuttelee tutkimaan ja välillä viiletetään hangella muutoin vaan juoksemisen ja pitkälle pääsemisen helppouden ilosta (talven lapset).

Vielä täytyy muistaessa kirjata ylös, että Orange on jo jonkin aikaa hypellyt itse auton takaluukkuun (pojat ei ihan vielä, vaikka etujaloin toki ovat kaikki siihen jo nousseet pitkään). Pois toki olisivat myös tulleet mielellään itse jo pitkään, mutta siihen ei vielä ole lupaa, jos vaan estää ehditään.

Sellainenkin sattumus tuossa oli, että Orangen korvanlehti jäi kiinni omaan kulmahampaaseensa. Hetken aikaa mietin, mitä ihmettä on tapahtunut ja mitä sen suussa on, vaan helpostihan se sieltä toki irtosi, kun tajusin, mikä on homman nimi. Eipä ole tuollaistakaan ennen käynyt.