Noutoihin asti ei tänä keväänä oltu vielä päästy (Onnin vaiheeseen jääneitä naksuharjoituksia lukuunottamatta), joten tänään päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen. Ensimmäisellä kierroksella tutkailtiin tilannetta, millaisessa vaiheessa kenelläkin nouto tauon jäljiltä on ja vähän kokeiltiin, mitkä voisi olla hyviä keinoja kenellekin ongelmien korjaamis- tai suorituksen parantamisyrityksiksi. Toisella kierroksella yritettiin niitä sitten soveltaa.

Semmoinen pikku mutkakin tuli matkaan, että Onni onnistui jälleen kerran telomaan itsensä lauantaina hyppäämällä hillittömältä kalliolta alas sen enempiä miettimättä. Huikeassa loikassa olisi kaiketi voinut käydä pahemminkin, mutta nyt nilkutettiin vasenta takajalkaa jonkin aikaa. Loppulenkistä ontumista ei tosin enää huomannut, ehkä ihan pientä laukatessa näkyvää jalan kiertoliikettä lukuunottamatta, eikä sunnuntaiaamunakaan. Reenailut kuitenkin päätettiin ottaa rauhallisesti - vallankin kun se muutenkin reenisuunnitelmaan sopi. Uskomatonta vaan, miten se aina onnistuu tuossa juuri, kun olisi jotain oleellista tulossa - tällä kertaa pidetään peukkuja pystyssä, että ensi viikonlopun leirille pystyttäisiin kuitenkin osallistumaan täydellä teholla.

Otsolla luovutukset, kuten eteenistumiset ylipäätään, ovat olleet aina hyvin tiiviit (ja nyt kun sanon näin, niin toivon, etten onnistu sitäkin pilaamaan). Noutokin on periaatteessa ihan iloinen, mutta varsinkin palautuksiin kaipaisi välillä lisää vauhtia. Joissain tilanteissa myös ote näytti hiukan elävän. Niinpä harjoiteltiin ensin pelkkää kapulan pitämistä edessä istuen ja parin askeleen matkan verran tuomisella. Yritettiin saada pureskeluilmiö esiin, jotta päästiin sitä korjaamaan ja kontrastiksi kehumaan ja palkkaamaan oikeasta. Sen jälkeen kokeiltiin vauhdin saamista palautuksiin kesken matkan lentävän pallon tekniikalla. Otso malttoi kapulan pudottaa pallon lähtiessä lentoon, ohjaajalle tekniikka vielä hiukan hakusessa.

Bertan kanssa testailtiin myös ensimmäisellä kierroksella vauhdin saamista palautuksiin samalla tekniikalla. Ihan hyvä muuten, mutta se ei voi kapulasta näemmä otetta irrottaa. On siis juostava pallon perään, mutta joko jäätävä pallolle ihmettelemään, jotta mitäs nyt tai yritettävä saada pallo kapulan seuraksi suuhun. Blondi valepuvussa? Vauhtia tuo siitä huolimatta vaikutti ainakin vähän tuovan.

Toisella kierroksella Bertta jo malttoi jonkun kerran irrottaakin kapulasta pallolle päästyään (ei toki aikaisemmin, vaikka lupa olisi). Sekaan otettiin pari tavallistakin luovutusta ja Bertta taisi tehdä yhden elämänsä parhaista noudoista nopealla paluulla ja tiiviillä luovutuksella. Jes, ei tästä tavasta ainakaan haittaa ole (onko hyötyä kokeisiin asti jää nähtäväksi). Otteessa Bertalla ei ole ongelmia, joten sitä ei sen kummemmin harjoiteltu. Sen sijaan muutama eteen istuminen / luoksetulon loppuasento harjoituksen aluksi makupalalla (tuppaa jäämään varsinkin kokeissa turhan kauaksi).

Otsolla muuten tuo vauhdinhakusysteemi vaikuttaa selkeästi enemmän normaaliin luovutukseen kuin Bertalla eli kestää kauemmin hokata, että nyt ei ollakaan juoksemassa ohi, vaan pitäisi sinne ohjaajan eteen hakeutua istumaan. Ehkä siksi, että Otso on mies? Voi johtua osittain myös ohjaajan tekniikasta ja siitä, että pitäisi tehdä selkeämpi ero tai antaa selkeämpi merkki, milloin pallo lentää ja milloin ei. 

Oodilla sekä meno että paluu vaikutti ok nopealta ja luovutukset tiiviiltä. Ote sen sijaan vaikutti hiukan elävän (jännä, koska en muista, että näin olisi ollut aiemmin, sillä kun on yleensä O-katraasta rauhallisin ja paras puruote). Sen kanssa siis tyydyimme kapulanpitoharjoituksiin (otti pureskeluun puuttumisesta paljon enemmän itseensä kuin pojat, joten täytyy kehitellä sille sopivia tapoja) sekä normaaleihin noutoihin (pientä varastamisongelmaa alkuun havaittavissa) pallopalkalla.

Onnin kanssa puolestaan tyydyttiin siis siirtämään kapulan pitämis- ja irrotusharjoitukset kentälle. Ilman naksua tosin, kun ei sellaista mukana ollut. Ei ne naksutteluharjoitukset varmaan turhia ole olleet. Ongelmassa on varmasti mukana myös sitä, että koira ei ihan oikeasti tiedä, mitä siltä odotetaan. Sekä ohjaaja hermostuu, koira hermostuu (ja Onnin tapauksessa hokaa ohjaajan lisähermostuttamis- / pienen matsinottamistilanteen) efektiä. Koska Onnia oli jalan vuoksi tarkoitus liikuttaa mahdollisimman vähän, pysyin auton läheisyydessä ja sattumoisin tein havainnon, että homma sujuu huomattavasti paremmin, kun olen itse selkä autoa vasten, enkä pääse liikkumaan ja hösäämään ja antamaan vartalo"apuja". Tulee oltua rauhallisesti, neutraalisti, liikkumatta ja annettua Onnin itse tehdä työt ja oivallukset. Toisella kierroksella se tuntui jopa saavan selkeän ahaa-oivalluksen, "perkele, tätä siis oot koko ajan tarkoittanut - helppo nakki". Nähtäväksi jää oliko se vain sattumaa ja/tai tilanteeseen liittyvää vai tapahtuiko oikeasti jotain. 

Plätän "nouto"harjoitus koostui pallon perässä juoksemisesta. Eli heittelin sille jonkin aikaa palloa (normaalisti patukka on sille mieluisampi palkka).

Piikille kaksi noutoa narupallopalkalla. Tämän se osaa (ensimmäisellä kertaa pientä hapuilua, toinen ihan nappiin). Loppuun leikkimistä.

Näitä perusjuttuja (noudon osa-alueita) pitäisi vissiin reenailla enemmän. Usein tulee otettua noutoa lähinnä esteiden yhteydessä, jolloin se varsinainen noutoliikkeeseen keskittyminen jää vähemmälle. Tämän kevään osalta ei vielä olla esteisiin asti päästy, katsotaan josko ensi viikolla (Onnin jalka on tosin pieni kysymysmerkki, uskaltaako hyppyyttää).