Nyt on tehty pari pitempääkin jälkeä. Ensimmäisellä Onnille noin kilometrin pituinen, jolla kaksi keppiä, Otsolle ehkä hiukan vajaa tuo 1 km, keppejä samat kaksi (tarkoitus oli tehdä Onnille n. 1,5 km, Otsolle juurikin tuo n.1 km, mutta jostain syystä tuo puolitoista kilsanen varsinkin tuntuu niin pitkältä, etten meinaa millään kyetä). Onni meni niin loistavasti tuon jäljen, että mieli teki jättää koko homma talvitauolle ja tuo onnistuminen taukoa edeltäväksi mielikuvaksi! Jossain vaiheessa kai sitä on kuitenkin reenailtavakin, eikä pelkästään taukoiltava, joten jos vaikka käy niin, että sulat kelit jatkuu taas pitempään, niin eipä niitä viitsi ihan hukkaankaan heittää. Eli päätettiin sitten kuitenkin jatkaa. Joka tapauksessa intensiivistä, tarkkaa jäljestämistä alusta loppuun. Tulvivan suolammen liepeillä vesilätäköissä vauhdin hidastuminen ja pientä tarkistelua, mutta tosi hienosti selvisi tuokin kohta. Kärrypolun ja normipolun ylityksissä ei huomannut mitään muutosta jäljestyksessä, ne mentiin samalla vauhdilla suoraan yli. Kolme suoraa kulmaa ja kolme terävää. Suorat kulmat oikein hyviä, terävissä ensimmäisessä 180 asteen kaarros, mutta jatkui kuitenkin sujuvasti, toinen oikein hyvä, kolmannessa 90 asteen kaarros (mutta nehän ei toki metsäjäljellä mitään haittaakaan). Molemmat kepit nousi vaivatta.

Otsolla tämä oli varmaankin ensimmäinen näin pitkä jälki koskaan. Siihen ja Otson (jopa) Onnia(kin) huomattavasti vähäisempään treenimäärään nähden meni ihan kivasti sekin. Ainakin palkkaukset osuivat jäljellä tosi hyvin kohdilleen, sillä vaikka tarkoitus oli tehdä molemmille niitä kahta keppiä lukuunottamatta täysin puhtaat jäljet, niin olin kuitenkin laittanut Otson jäljelle vähän puolivälin ja ensimmäisen kepin jälkeen tulleen vaikeannäköisen kallioisen ja kivikkoisen kohdan sekä juuri niiden kohdille vielä sattuneen leveän polun ylityksen jälkeen kolmeen askeleeseen Frolicit. Otso vaikuttikin tuolla kohtaa hiukan epävarmalta, mutta selvitti kuitenkin kohdan, joten vahvistus osui kohdilleen. Reilu 50 metriä ennen loppukeppiä se puolestaan joutui jonkun aikaa etsimään jälkeä kulmassa, jossa olin kulkenut vähän miten sattuu ja ehdin jo miettiä tuliko tehtyä liian pitkä jälki (ja heti ensimmäinen pitkä jälki vieläpä tällä tavalla vähin kepein eli vähin välipalkoin). Löydettyään jäljen se lähti kuitenkin jäljestämään tosi hienosti, paremmin kuin ennen hukkaa ja reilun 50 metrin jälkeen löytyikin heti loppukeppi! Joten tässäkin kohtaa palkka meni kohdilleen - toivotaan, että oli hyödyllinen treeni.

Toiset jäljet tehtiin tänään. Nyt yritin asiaan keskittymällä tehdä Onnille  sen noin 1,5 km jäljen. Otsolle jälleen noin 1 km. Onnille kolme keppiä, Otsolle kaksi. Onnin jälki oli jälleen aikas hyvä. Ensimmäisen terävän kulman (joka oli heti ensimmäinen kulma ja vielä varsin lähellä janaa, ehkä korkeintaan 50 m päässä) otti tosi hitaasti ja tarkasti, muuten hyvin, toisessa terävässä taas 180 asteen kaarros, kolmas hyvin. Kepit nousi hyvin, eikä muitakaan ongelmia. Oikein luotettavaa jäljestystä. Ainoa, mikä ehkä hiukan jäi vaivaamaan oli se, että tuon aiemman kilometrin pituisen jäljen Onni meni tosi innolla, vauhdilla ja intensiteetillä loppuun asti, mutta nyt tällä mahdollisesti noin puolitoista kilometrisellä alkoi lopussa näkyä siihen verrattuna ehkä hiukan väsymystä (tai ei ehkä väsymystä, mutta sanotaan, että matka alkoi hiukan näkyä). Keskittyi kyllä koko ajan jäljestämiseen, ei vilkuillut, eikä haahuillut muuta tai mitään sellaista, mutta olemus ei ollut ihan niin intoa pursuava enää lopussa (ehkä vajaa viimeinen kolmannes tai jotain) - toisaalta en tiedä onko sen tarpeen ollakaan (kaipa tuo 1,5 km alkaa olla jo sellainen matka, että koirassa saa alkava väsymys hiukan näkyäkin, kun kuitenkin ihan sujuvasti pystyy homman hoitamaan loppuun, en tiedä, tars nähdä enemmän muitten jälkiä, vähänhän me itse on näitä pitkiä treenailtukaan).
      Otson tämänpäiväinen jälki oli mitä mainioin! Nyt se oli kahta keppiä lukuunottamatta tyhjä ja kreppimerkkejä oli tosi harvakseltaan (alkoivat loppumaan kahdella pitkähköllä jäljellä, täytynee askarrella taas lisää), joten jouduin luottamaan koiraan - ja se kannatti. Matkan varrelle sattui myös leveä, melko syvä oja, jota en jälkeä tehdessäni meinannut millään pystyä ylittämään, vaan steppasin ees taas ojan vartta ja yritin löytää kapeampaa ylityskohtaa (jota ei löytynyt ja niin ne kengät - tai oikeastaan jalat nilkkoja myöten - sitten kastuivat). Mielenkiinnolla odotinkin, mitä Otso tuolla kohtaa tekee, mutta eipä se muuta kuin jatkoi steppaamani alueen loppuun, nosti nenän ylös kohti joen toista puolta, nuuhkaisi ja loikkasi vauhdilla yli (emännän jäädessä rämpimään kylmään veteen). Kepit nousivat myös hyvin, joten Otso oli palkkansa ansainnut.

Nyt sitten vaan seuraillaan sääennusteita. Mieli tekisi tehdä vielä yhdet kisajäljenomaiset jäljet oikein keppimäärin, kulmin ja vanhenemisajoin sun muin molemmille ja siirtyä sitten helpohkoihin ja lyhyehköihin fiilistelyjälkiin (joita toivottavasti edes pari kappaletta ehditään tekemään) mukavien mielikuvien luomiseksi ennen talvitaukoa. Mutta katsotaan vieläkö aika niihin riittää vai pitääkö kiireen vilkkaa siirtyä suoraan fiilistelyihin.

Oodille ja Piikille olen tehnyt pellolle parit keppitreenit. Pelto on ollut niin vetinen, ettei ole viitsinyt oikein kunnon jälkiä tehdä ja toisaalta niillä parilla taannoisella peltojäljellä taas kiinnitin huomiota siihen, miten rumannäköiset keppien luovutukset noilla on. Meillä siis tuodaan kepit käteen ja metsässähän sillä ei ole minkäänmoista väliä, miltä tuo näyttää, joten ovat saaneet luovuttaakin ihan miten tahtovat. Kun nyt pellolla kuitenkin treenailtiin, niin päätin sitten yrittää saada noita luovutuksiakin edes vähän siistimmän näköisiksi. Molemmille sellaiset nelikeppiset suorat jäljenpätkät per treenikerta ja yritettiin vähän katsastella ja testailla, miten tuota mahdollisesti voisi lähteä hiomaan.
      Bertalle puolestaan pitkästä aikaa pienet pätkät tokoa (se mitä liikkeitä nyt pitkähkössä vetisessä heinikossa ottamaan pystyy). Tällainen järjestely olikin oikein toimiva ja jotenkin vaivattoman tuntuinen. Siis että tehtiin pari jälkeä aina metsään, pari pellolle ja yksi satsi tokoa - vaikkapa nyt viiden perättäisen metsäjäljen tai tottisrupeaman tmv. sijaan. Ohjaaja pysyi vaihteeksi virkeämpänä ja keskittymiskykyisempänä loppuun asti. Tokihan sitä saman lajin treeneissä aina vähän eri juttua voi (ja tietysti pitääkin) eri koiran kanssa hioa, joten siinäkin vaihtelua saa, mutta nyt tuntui oikein sujuvalta näin.

Bertan kanssa käväistiin tänään vielä eläinlääkärissä, kun se jätti eilen ruoan syömättä. Vaikka se muuten onkin ollut täysin normaali ja pirteä, niin meillä tuollainen on niin poikkeuksellista, että mielenrauhaa en saa ennen kuin koira on tutkittu. Juoksustakin kun on joku pari-kolme kuukautta, niin olihan se tilanne tarkistettava. Mitään erityistä ei kyllä löytynyt sen kummemmin kliinisen tutkimuksen, ultran kuin verikokeidenkaan perusteella. Verikokeissa kaikki, myös maksa- ja munuaisarvot, olivat normaaleja, tulehdusarvokin normaalin rajoissa, joskin lähellä ylärajaa. Niinpä syödään varmuuden vuoksi antibioottikuuri, niin voidaan olla turvallisemmin mielin.

Vaan kylläpä on tehnyt hyvää päästä kunnolla jälkimetsään. Niin sinne vaan katoaa ainakin hetkeksi kaikki maailman murheet ja ahdistus!