Maanantai 4.10.

Odotettu ja jännitetty päivä, joka vietettiin seitsemän briardin lonkka- ym. kuvausten merkeissä Kankaanpäässä. Helpotuksesta voi huokaista, sillä kaikki kuusi kuvattua Momon poikaa arvioitiin asteikolle A-B lonkkien osalta ja kyynärät kaikilla nollaa (sekä lisäksi Pätkän kuvattu koko selkä terve).

Vaikka näihin ollaan hurjan tyytyväisiä, niin jälkeen päin toki aina miettii niitä jossia. Edes ihan vähän . Olisiko pitänyt odottaa vielä hetken aikaa, jos osalla olisi vielä tiivistymistä tapahtunut ja nyt arvioitu aika iso joukko beetä vielä aaksi kehittynyt - lähinnä "voisi istua vielä tiiviimmin" -maininnoista kun been puolelle arvioitiin (mutta eihän ne malttamattomat omistajat olis kyenneet enää yhtään odottamaan ;p). Nooh, katsellaan mitä Kennelliitossa tuumataan. Koirien kannaltahan noilla ei ole mitään merkitystä.

Seitsemän veljestä: Juksu, Tähkä, Aapo, Nemo, Mara, Pätkis ja Keltsi (joka oli paikalla vain turistina) - ainakin Litti kuvataan vasta vähän myöhemmin (toivottavasti Hosukin jossain vaiheessa ja Keltsin osalta seurataan ja toki toivon, että sekin vielä uskalletaan kuvauttaa). Kuva Pia Pynnä. 

Merkitäänpä ylös vielä, että Kipinä pääsi samalla reissulla puntarille ja mahataudin hoikentamana pikkutytön päivän paino huimat 21,6 kg.

Tiistai 5.10.

Ei mittään treenirintamalla. Itse kipeänä ja treenikuulumisten puutteessa mainittakoon nyt sitten vaikka kevennyksenä, että mennessäni lääkäriin flunssaa tmv. tautia valittelemaan sainkin sitten saman tien lähetteen neurologille ja muistitutkimukseen ym.   

Keskiviikko 5.10.

Itse en ollut oikein kondiksessa treenaamaan, mutta koirat teki vähän jotain (tai kävi ainakin kentällä). Cessielle niitä muutaman askeleen seuraamispätkiä (edistyminen on kovin hidasta, mutta mikä ihme, kun taas mennyt vaikka kuin pitkään ilman edes näitä) ja vauhtiluoksetulo sekä lopuksi kokeiltiin ensimmäistä kertaa peruuttamista muualla kuin omassa pihassa (vähän se tarjoili alkuun kaikenlaista muuta, mutta parani loppua kohden). Kipille ja Ruutille leikkiä ja vauhtiluoksetulot (nyt Rupsikin onnistui taas tulemaan jalkojen välistä palkalle). Kipsu oli edelleen jotenkin "heikon" oloinen, vaan onhan noita mahavaivoja nyt pitkään ollutkin välillä uusien ja toiselta toiselle kiertäen. Rupsi taas ei - se syttyy tapojensa mukaan vähän hitaasti, mutta sit leikitään voimalla (ainakin sen aikaa kun Ruutia kiinnostaa - vika ehjä/tallella ollut narupallokin sitten otti ja hajosi sen hampaissa). Muutoin se on kyllä sellainen Hessu Hopo koko poika.  Onnille vain pätkä seuraamista ja pari pallonheittoa. Auto oli sitä mieltä, että oltais voitu viipyä treenikentällä pidempäänkin (akku taas tyhjä) - ja oltaishan me voitukin, jos ei pimeys olis jo laskeutunut ja ellen olisi itse hytissyt kylmästä autossa. Onneksi Pipsa oli vielä paikalla ja onnistuttiin auto nyt vakivarusteena mukana kulkevin kaapelein käynnistämään (kiitos!).  

Torstai 7.10.

Auto taas päätti, ettei päästä liikkeelle (ilmeisesti olin sen mielestä edelleen liian kipeä). Tällä kertaa jäi väliin agitreenit . Tää harmittaa, kun kurssit on kuitenkin aika lyhyitä ja näitä ei oikein voi edes yrittää paikkailla kotona. Noh, jotain tehdäkseni päätin, että edes varaston perukoilla lojuneet (vino)kepit kaivetaan vihdoin esiin ja pystytetään pellolle, josko ennen maan jäätymistä ehtisi edes jonkun kerran kokeilla.

Lisäksi päätin, että hyödynnetään aika ja kokeillaan leikkimistä "uudella" pallolla. Toisin sanoen täyskumisella, suht kovalla ja painavalla narupallolla, jonka jossain vaiheessa ostin, kun narupallot (ne ainoat aidot ja oikeat Gappayn pallot) alkoi huveta, enkä paikallisista eläinkaupoista mitään vastaavia löytänyt. Tällä pallolla on toistaiseksi leikkinyt vain Onni (Piikillä näitä täyskumisia myös nuorempana oli käytössä, mutta en oo enää viitsinyt, kun tuntuu, että voi olla liikaa vanhan hampaille), mutta kun se vika oikea nartsa koki keskiviikon treeneissä kohtalonsa, niin nyt ei oo vaihtoehtoja. Oletin tämän olevan ikävän tuntuinen nuorisolle, kun sitä joskus aiemmin Cessielle kokeillessani se ei selvästikään ollut yhtä mieleinen kuin vakipallot. Muulle nuorisolle se kuitenkin kelpasi - Kipille vallankin enemmän kuin hyvin! Nyt torstaina oltiin saatu jo normikakatkin ja jos pieni vielä keskiviikkona oli vähän vaisu, niin nyt uudella pallolla intoa oli sitäkin enemmän ja tyttö kovin tomerana. Onhan tuo muutenkin vähän sellainen, että mitä isompi keppi, sen parempi (niitä jäädään joskus metsään mörisemään, kun ei meinaa jaksaa nostaa, mutta ei malta jättääkään). Se kaivannee siis haasteita, joita isompi ja kovempi pallo tarjosi . Hyvin tuo kelpasi Ruu-Ruullekin, eikä Keltsikään yhtään vierastanut. Toki Cessiekin sillä leikki, saalisti, nouti, taisteli, mutta ei pitänyt samaan tapaan kuin normipalloa (jonka irrotusta saa nykyään odotella), vaan pudotti mielellään varsin nopsaan. O-jengille tiesinkin tuon kelpaavan ja niin se teki myös Bertalle (Cessien lisäksi kyllä silti ainakin itse kaipaan niitä normipalloja, mutta ehkä vaihtelu virkistää).

Kipsukka tuon kanssa innostui tietysti pinkomaan vielä sisälläkin, kun otin Onnin kanssa leikit ja hömpötykset viimeisenä (että saa sitten pitää pallon) ja se tuli sisälle pallon kanssa, enkä huomannut heti missä vaiheessa se siitä luopui. Onni sattui seisomaan sohvan edessä, niin pikkuinen mm. hyppäsi pallo suussa komealla loikalla Onnin selän yli, että pääsi jatkamaan reittiään sohvalle. Pomppuvoimaa siltä kyllä muutoinkin löytyy.

Perjantai 8.10.

Edelleen flunssaoireita, joten eipä oikein mittään. Jos jotain, niin kovasti on käännetty ja väännetty ees taas Taikan juur alkanutta juoksua ja astutusta. Vaan vaikka minkä tekisi, niin minkäänlaista mahdollisuutta ei ole tällä hetkellä lähteä edes naapurimaahan astutusreissulle ja kaikki vaihtoehdot olen käynyt läpi, mutta kun ei niin ei. Juurikaan enempää ei voisi harmittaa, että joutuu päästämään tällaisen tilaisuuden käsistään. Niin monta vuotta olen toivonut hörökorvavauvoja ja Taikalla jos jollain olisi uskoakseni annettavaa ko. rodulle. Tuollaista koiraa tuskin saa toista. Pettymys siitä, että sitä luomuastutusta ei ilmeisesti koskaan päästä edes yrittämään on niin suuri, että asiaa ei haluaisi edes ajatella (toki pakasteyrityksiin on laitettu myös paljon rahaa, mutta senkään ei olisi väliä, jos homma olisi joskus onnistunut ja edes joku pentu Taikasta saatu).

Vaan minkäänlaista valoa en asian suhteen näe, maanantaina pitäisi jo kiireesti ottaa proget ja todennäköisesti melko lailla samoin tein lähteä matkaan (vapaaehtoisia? ).

Lauantai 9.10.

Edelleen lähinnä lepoa, että kykenen selviytymään viikonlopun työvuoroista. Vähän uudella pallolla leikkimistä ja muuta hömpötystä.

Sunnuntai 10.10.

Töistä auto ei olis tahtonut lähteä (minkä seurauksena tuli noin tunnin ihmettelyn ja manuaalien tutkimisen seurauksena opittua mm. sellaisia tärkeitä asioita kuin että auton akku voi sijaita myös takaluukussa ), mutta pienimuotoisiin briardien hakureeneihin sentään päästiin lähtemään. Eihän me nykyisellään hakua harrasteta, eikä valitettavasti varmaan ehditä ottaa lajivalikoimiin lähitulevaisuudessakaan, mutta eipä tuo kokemuksena vallankin pennuille pahasta ole - ja toki muutoin silloin tällöin kiva nähdä muita briardeja lajin parissa (tällä kertaa Taistoa, Aiaa ja Nessaa). Cessie, Kipi & Ruuti pääsi siis makkararinkiin ja lisäksi otettiin loppuun jokaiselle pieni pako. Odotetusti Cessiestä huippukivaa, kun saa touhuta ihmisten kanssa. Suoraan juoksi myös mäennyppylän alle vähän piiloon juosseelle maalimiehelle. Kipilläkään ei ongelmaa makkararingissä ja paon osalta olin jopa yllättynyt. Elämänsä ensimmäinen moinen juttu ja vaikka se ei heti löytänyt maalimiestä, niin ei palannut ohjaajalle hakemaan apuja, vaan hoisi homman omin avuin loppuun asti. Eipä Ruutillakaan sinällään ongelmaa ollut, sillä vaan tuppaa olemaan niin paljon kaikkea muuta mielenkiintoista maailmassa - ja onhan nuo hajutkin ruvenneet viime aikoina kiinnostamaan enemmän kuin aiemmin. Niin, ja onhan se vähän hassun hölmökin toisinaan ;p. Ihmisistähän se kyllä tykkää, joten sikäli ei ongelmaa mennä, mutta ei se kyllä oikein ollut selvillä, mikä n homman nimi ja toisaalta sen kanssa täytynee vaan aina pitää huoli, että palkka ja motivaatio olisi riittävän suuri, tehtiin mitä tehtiin.

Melkeinpä paras anti ja suuri syy reeneihin lähtöön oli kuitenkin noihin Sääksjärven maastoihin paremmin tutustuminen. Mikä parasta, reenien jälkeen tajusin laittaa navigaattorin päälle ja löysin monta vuotta etsinnässä olleen oikoreitin metsäteitä pitkin kotimaisemiin! Matkaakin näytti siis tulevan tuonne vain juur ja juur 15 km. Uudet jälkimaastot siis kohtuullisen matkan päässä kotoa . Toivottavasti ehditään hyödyntämään edes pari kertaa vielä tänä syksynä, eikä sääennusteitten lupaamat aika kovatkin yöpakkaset vielä päiväsaikaan ala häiriköimään eloa.