Pakkanen ja lumentulo on jatkunut vuodenvaihteen jälkeenkin, vaan kylläpä ne ensimmäiset -15 asteen pakkaset viime vuoden lopulla tuntui lauhoilta. Vaikken muista syistä tuota lunta ja pakkasta niin kovin toivokaan (jos vaikka sellainen max 10 astetta pakkasta ja ei juur enempää lunta kuin nyt ), niin onhan tuolla hurjan kaunista. Kaikki rähjäisempikin näyttää kovin puhtaalta ja idylliseltä.

Piti ihan kuvailla maisemia tuossa pihapiirissä, kun siellähän sitä aikaa tulee koirien kanssa pakonkin edessä (jos sitten muutenkin) paljon vietettyä, joten on syytä kyetä niistä myös nauttimaan. Yritystä vaadittiin, että sai kaikki kuonot ja hännänpäät pois näistä kuvista, joten ne on koottuna omalle sivulleen . Jos sitä välillä kaipaakin kaupungin sykkeeseen, lähemmäs kaikkea, kulttuuria ja elämää (ikään kuin meillä ei elämää riittäisi ;p) - sinne missä ehkä ilman koiria asuisi, ainakin osittain - niin onhan tämä toisaalta aika ihanteellinen sijainti. Reilu 20 km Tampereen keskustasta - tuskinpa sitä tuon lauman kanssa elämiseen soveltuvaa paikkaa voisi juuri lähempää löytääkään (ja sitten mä kaipaan välillä myös ihan kunnolla maalle, setvi siitä sitten - tai sitten vaan vaihtelu virkistää. Ja vaikka taloon kaipaisi lisää tilaa ja parempaa kuntoa, niin sijainnin ja tontin vuoksihan sen olen aikoinaan ostanut, eivätkä ne ole mihinkään muuttuneet. Edelleen siis samat syyt, joista päivittäin nauttia ja onhan tuo luonto ja hiljaisuus sellainen voimia antava perustekijä kuitenkin.

Tästä jäi jotenkin ajatuksen punainen lanka puuttumaan, mutta jos siis on pakko olla jumissa tuon lauman kanssa jossain , niin ehkä paikka on ainakin ihan suotuisa.

Kipinä kun on viime viikkoina ollut paljon hoidossa (juoksun takia), lähinnä vanhemmillani, niin olen siellä tietysti myös sen seurana välillä ollut. On ollut jotenkin ällistyttävän hauska seurailla sen puuhia. En edes tiedä miksi, mutta silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä olen vain katsellut, kun se touhuilee ja tutkii. Kahdesta aiemmasta lastenhuoneesta on yhdistetty isompi nykyään ruokailu-/oleilu-työ- (votevör) tilana toimiva huone, jossa on pitkä pöytä, tuoleja tietysti molemmin puolin. Itse kun istun pöydän päässä, niin Kipi kiipeilee ensin yhdelle tuolille, tutkii ja katselee ympärilleen (joo, tää ei oo puhtaasti pelkkä ruokapöytä, niin sallin sille moisen ), vaihtaa käsinojien yli kiiveten/hypäten seuraavalle, huomaa pöydällä hyasintin, nuuhkii sitä pitkään, jatkaa matkaa, toki löytää välillä jotain, mitä pitäisi saada ottaa suuhun. Jotain kissamaista siinä on (ja taas muistan vanhan blogikirjoituksen ), kun se tulee tuolille istumaan kuin ihminen. Sitten se taas mennä viipottaa ja touhuaa ja tutkii onnellisena. Tutkii kaiken, ottaa kaiken suuhun, kanniskelee. Jos vain saa. Toki sitten jossain vaiheessa myös rauhoittuu jalkoihin makaamaan - ja toki se on myös sellainen, että kulkee mielellään mukana ja osallistuu kaikkeen. Jotain määrittelemätöntä tuossa pienessä ja söpössä otuksessa on, jotain sellaista, mitä en osaa selittää, kun sitä lumoutuneena katselen. Voi kuinka toivonkaan, että se pysyisi tuollaisena, eikä muuttuisi iän myötä. Cessiekin on jo rauhoittunut ihan hurjan paljon - ei se ole enää lainkaan sellainen villi hurjastelija kuin aiemmin.

Hassua on myös se, että Kipi näyttää ja vaikuttaa aina kovin pieneltä, mutta kun sitä vertaa esimerkiksi Cessieen, niin ei kokoero nyt paria senttiä suurempi ole. Tai korkeusero. Toki Kipi on kevytluustoisempi ja pienipäisempi, huomattavastikin. Sen kai siihen täytyy ainakin osaltaan vaikuttaa.

Parin päivän ajan meillä oli myös pikkuvieras hoidossa. Kipin ja Ruutin sisko Hiro - eli pikkumustia kolmin kappalein! Kuvia vierailun ajalta kertyi hurjasti, joten varoituksena, että alla vain osa niistä ja silti niitä on paljon (fb:ssahan näitä jo oli, mutta menköön). Erityisesti pikkupojat Keltsi ja Ruu oli onnellisia leikkikaverista. Onhan se ihan eri aina, kun lauman ulkopuolinen leikkijä on mukana. Omien kanssa leikkiminen on satunnaisempaa. Olipa ihana nähdä, miten pojat nauttivat ja erityisesti Keltsille teki varmasti hyvää. Ja olipa itsellekin kiva nähdä noiden vauhtia ja iloa - sepä se on aina tervetullutta elämään.

Hiro & Keltsi

Keltsi

Sisko ja sen veli eli Hiron ja Ruun leikkejä

Jokuseen kuvaan osui sentään muitakin - yllä ja alla Bertta

Kuten myös tässä

Ja tässä Otson kanssa

Täältä juoksee Otso

Otso

Sisaruskolmikosta yritin toki myös yhteispotretteja, mutta tulos ei ollut tämän onnistuneempi - Hiro, Ruuti, Kipinä

Pikkumustat sisarukset

Kolmikon jälkeen Hiron ja Keltsin leikit jatkuu:

Kyllä, pöllyävä lumikasa on Hiro ;)

Hiro ja Ruuti kiitää

Ruu loikkaa

Ja leikki jatkukoon

Yllä Hiro & Onni

Onni

Onninen

Hiro & Kipinä

Vielä pari Ruuti & Hiroa

Ihan oli sopiva aika tuollainen pari päivää hoidossa oloon. Ainahan se lisävaivaa tuottaa, kun on lauman ulkopuolinen sopeutettava, mutta kyllä Hirosta oli vallankin pikkupojille niin paljon iloa, että olisin ollut valmis näkemään enemmänkin vaivaa - ja omaa kasvattia on tietenkin myös aina hurjan kiva nähdä pitempään. Sunnuntai ja maanantai menikin vauhdikkaasti, mutta tiistaina Hiro alkoi olla jo selvästi väsynyt ja vaisu, niin että ehdin jo huolestua sen sairastuneen (vaikka toki oli selvää, että se väsähti hurjissa leikeissä ja vieraassa paikassa huonosti leväten). Jos oli itselle, niin myös Hirolle siis juur sopiva aika palailla kotiin. Kiitos Hiro seurasta - sekä omasta että erityisesti pikkupoikien puolesta!

Sekä Hiro itse