Joku raja on taas murrettu. Tänään nimittäin käytiin ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella treenailemassa kentällä ihan yksiksemme ja oma-aloitteisesti ilman että oli reenejä. Pieni, mutta merkittävä askel (blogi on päätetty pitää hymiövapaana, ottaapa se koville - saa nähdä kuinka kauan päätös pitää). Liekö kevääntulo nostanut viretasoa - tänä aamuna ainakin katseltiin kotipellon yli lentäviä joutsenia ihmetyksen vallassa. Nytkö se vähäinen talvi jo alkaa antaa myöten. No, onhan nuo lumet ainakin sulaneet urakalla parin viime päivän aikaan. 

Sen lisäksi, että meillä sisällä treenailu vaatii aina erikoisjärjestelyjä, niin sama koskee normaalin ulkoilun ohessa treenaamista. Sitä ei juuri pysty tekemään, kun on useampi koira mukana. Tai ehkä se vaan vaatii liikaa viitseliäisyyttä ja aivotyötä. Kaiken päivän mittaan tehdyn aivojen käyttöä vaativan toiminnan (?) vastapainoksi on vaan niin rentouttavaa ja aivoja tyhjentävää lähteä ihan vain kävelemään kilometri- ja tuntitolkulla eteenpäin tai vaeltelemaan päämäärättömästi metsään - tarvitsematta ajatella yhtään mitään tai vaihtoehtoisesti antaen ajatusten hautua huomaamatta. Tokihan metsässä kiipeillään kiville, lenkin piristykseksi pyöritään tai siksakkaillaan jalkojen välistä tai tehdään muita höpöhöpötemppuja. Mutta treenailu, meillä se tuppaa vaatimaan ihan oman sessionsa. Joka tapauksessa, sellainen tänä aamuna saatiin järjestettyä.

Eteenmenot olivat edelleen O-lasten ohjelmassa. Jokaiselle narupallo etukäteen kentän laidalle, pienet virittävät pätkät seuraamista ilman palkkaa, vain kehujen kera - ja palkaksi eteenmeno. Kaksi kierrosta jokaisen kanssa. Ihan jees. Tosin Oodi oli ainoa, jolla eteenmenot oli luotisuoria suoraan pallolle. Onni meni kyllä vauhdilla, mutta hiukan vinoon (ja kaartaen lopun, jotta pääsi pallolle). Otsolla sama, mutta hiukan hitaammalla vauhdilla. Pojat selvästikään eivät palkkaa lähetyspisteestä nähneet - näkikö Oodi, en tiedä, luultavasti (tai sitten oli muuten vaan fiksumpi ja osasi juosta suoraan).

Bertan piti myös päästä reenaileen, mutta jotain kummaa iski toiseen takajalkaan matkan aikana. Aamulenkillä juoksi ja pomppi normaaliin tapaan, enkä autoon laittessakaan huomannut mitään - mutta niin vaan kentällä koiran autosta ulos ottaessani oli miltei kolmijalkainen. Mitään ei jalasta löytynyt, eikä mennyt pienellä jaloittelulla ohi, joten reenailut jätettiin väliin. Katsotaan huomiseen, vaatiiko lääkärireissua.