Jottei kaikki ehtisi aina unohtua ennen ylöskirjaamista, yritetään nyt edes välillä vähän lyhyempää päivitysväliä - ja kirimistä kuulumisten kirjaamisessa. Tuoreimpana käväistiin taas tänään Bertan (Pipsalle & Ziralle jälleen kiitos matkaseurasta!) kanssa harkkakisoissa Järvenpäässä. Positiivisina asioina täytyy todeta, että seuraaminen on molemmilla kerroilla ollut oikein hyvää ja tänään luoksetulo sujui oikein mainiosti! Siinä on tuntunutkin jokin loksahtaneen kohdalleen ja tuntuu, että se on Bertasta jopa hauska juttu (jossain vaiheessahan nuo pysäytykset ahdisivat - ja liika läpijuoksujen ottaminen puolestaan hidasti pysäytyksiä, kuten olettaa saattaa; nyt on sen sijaan tullut sopivaa, ei kuitenkaan liian vauhdikasta laukkaa, pysähtynyt ok ja selkeästi osaa odottaa, että jos pysäytystä ei tiettyyn pisteeseen mennessä ole tullut, kiihdyttää loppuun täysillä pallolle). Tänään ei tosin otettu kuin idari ja luoksetulo kokeenomaisesti ja loppuun merkin kierto (, josta palkkaus narupallolla). Tuo merkin kierto vaan erityisesti vieraalla ja häiriöisellä kentällä tökkii. Saatiin kyllä vinkkejä (erityisesti pitää kokeilla palkan saamista jolta kulta muulta kuin minulta) ja Bertalle harjoitus vieraassa paikassa on aina hyvä juttu, niin harvakseltaan niitä on koskaan ollut.  

Bertalla kun on juuri juoksu niin ei sen enempiä viitsitty ottaa (eipä tuo tosin tyttöä itseään tunnu haittaavan). Kovasti mietinnässä on, vieläkö tuon uskaltaisi juoksujen jälkeen viedä steriloitavaksi. Hurjan hyvässä fyysisessä kunnossahan se on, mutta silti leikkaus riskeineen aina pelottaa. Harmittaa kyllä, että leikkauttaminen on venynyt näin pitkälle - jotenkin ihan huomaamatta, sellainen ikuinen höseltävä pentuhan tuo on, ettei ajankulumista edes tajua (ja sitä, että tuo voisi täyttää lokakuussa jo yhdeksän!). Toisaalta jossain vaiheessa oli mietinnässä sekin astutetaanko vaiko eikö. Sopivaa urosta ei vain koskaan löytynyt ja ehkä hyvä niin. Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta tietynlaista epävarmuutta on sen verran, että ehkä se ei kuitenkaan olisi ollut sitä mitä haluan (toki Bertta on hurjan vähän missään kulkenut, nuorena tositosi vähän eli sekin varmasti vaikuttaa, mutta ihanteellistahan toki olisi, että edes sellainen ei vaikuttaisi). Eihän tuo aina niin hirveästi näy, mutta juuri uudet häiriöiset kentät vieraine ihmisine ja koirineen ovat tietyissä (erityisesti tietysti muutenkin vielä vähän epävarmemmissa, siis treenaustasoltaan) liikkeissä vaikeita, eikä koira uskalla yrittää samalla tavoin kuin tutuilla. Toki harmittaa niiden hyvien puolien kannalta ja se, että Tessistä ei koskaan jäänyt itselleni jatkoa narttujen kautta. Poikien kautta jatkoa onneksi kuitenkin on - ja tulevaisuudessa ehkä vielä joskus ihan omanakin pieni Onnin lapsi meidän talossa. Kyllähän sellainen haave kuitenkin elää, vaikka pentu tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta tuntuukin.

Pojissa, niin Onnissa kuin Otsossakin, on kyllä paljon Tessiä (ehkä jopa enemmän kuin Oodissa, joka monilta osin on isänsä tyttö) - sekä ulkomuodossa että luonteen osalta. Onnin tietty tulisuus ja kiihkeys, nopeus, on selvää Tessiä. Kyllähän Piikkikin on kiihkeä, mutta se on erilaista kiihkeyttä. Tosin sitäkin kiihkeyttä Onnista taitaa löytyä (kaikin puolin varsin kiihkeä poika siis - ei vaan, osaahan tuo vallan leppoisakin olla, jopa suurimman osan aikaa). Toki molemmisskin pojissa on paljon myös Piikkiä. Ja koska ne on omia ja rakkaita, niin subjektiivisena mielipiteenä voisi melkeinpä sanoa, että varsin onnistuneesti yhdistyvät molempien vanhempien hyvät puolet. (Ei, edelleenkään en sorru hymiöhin.)

Ulkoiltua on taas tullut ihan hyötyulkoilunkin merkeissä. Oman metsän kantarelliviljelmät näyttävät siltä, että ensimmäisen erä satoa saadaan pikapuoliin. Toistaiseksi tyydyttiin kyllä vielä tatteihin, joita edelleen nousee kuin sieniä sateella (vaikka on jokunen aurinkoinen ja kuiva päiväkin saatu sentään väliin).  Marjapuskien satoa saatiin tänäkin vuonna talteen - kasvimaa sen sijaan jäi tänä vuonna kokonaan laittamatta, kun kevät oli niin totaalisen surun murtamaa aikaa.

Kokonaan on unohtunut mainita viime viikon iloisesta tapaamisesta Onnin Meli-tyttären kanssa. Veera innostui lähtemään Tampereen briardporukan tiistaitreeneihin - ja toivottavasti nähdään siellä jatkossakin, kun reissut on ensin reissattu pois alta. Veera vähän pelotteli, että Melin kanssa olisi ongelmia, mutta ei tyttö niitä ainakaan kentällä esitellyt. Oikein mukava pieni briardtyttö.

Muisti palaa pätkittäin ja blogi päivittyy tipoittain.