Tällä viikolla taitaakin tulla merkintöjä vähänlaisesti: loma  ja lomallahan ei juur ehdi koneella aikaa viettää.

Hassu loma sikäli, että kaikki syksyn reissut on peruuntuneet tai jäävät muuten vaan tekemättä. Tämä lomapätkä tuli alunalkaen otettua ensi viikonloppuista Ranskan NE:a silmällä pitäen, mutta väliin jää. Väliin jää myös lokakuun alkuun suunnitteilla ollut Saksan reissu. Kohteena piti olla niin ikään perinteiseen tapaan joka syksyiset ranskalaisten paimenten mm-kisat, mutta ne ovat peruuntuneet tältä vuotta kokonaan! Mikä harmistus. Vallankin, kun olimme ehtineet ostaa lentoliput ym. jo keväällä. Erikoislaatuinen syksy täysin kotimaan kamaralla siis näillä näkymin tiedossa. Noh, jos lomakelit jatkuvat niin aurinkoisina kuin tänään, on muun ohessa tiedossa syysmaalailua - jos saadaan sateita, voisi olla odotettavissa satoisampia sienireissuja.

Heti kelien kuivuessa helpottuu elämä kummasti. Hetken aikaa oli viimeisimmillä sadekeleillä taas mielessä, että koirat vois muuttaa omaan siipeen (jos olis sellainen ;p). Pari koirahuonetta näkö- ja kuuloyhteydellä muihin tiloihin, laattalattialla, lattialämmityksellä ja -kaivolla plus siivousta helpottavalla käsisuihkulla, koirilla korotetut pedit ja ihanteellisesti vielä suorat uloskäynnit (ehkä koiraluukun kautta tarhoihin). Sieltä sitten pääsisivät muihin tiloihin vasta kuivuttuaan ja ollessaan puhtaita. Viereenhän niiden on kuitenkin välillä päästävä. Palvelisi samalla myös pikkumustien ja Kepan olinpaikkana, kun ovat yksin - säästyisi irtaimisto ja sisustus pikkuhampailta vähän paremmin.

Tänään Keltsin kampaus läpikotaisin, vihdoin ja viimein - tulipas siitä hieno poika

Loppuviikon kootut:

Treenimielessä ihmeitä ei saatu aikaan - tai itseasiassa saldo jäi varsin vähäiseksi, mutta harva se päivällä kuitenkin jotain osan päivästä lohkaisevaa koira-aiheista. Niinhän se tuppaa olemaan, että lomalla sitä vasta kiire onkin ja niin kovin paljon kaikkea kivaa puuhaa. Mitään treenirutistusta ei siis saatu aikaan. Ei tosin edes aiottu. Parinä yönä sain kuitenkin nukuttua sellaiset normaalin ihmisen yöunet ja se on jo paljon se ja sitä myötä täyttyi myös yksi lomatavoite.

7.9. tiistai

Viiden aikaan suunnattiin Onnin sekä Susannan & Taiston kanssa auton nokka kohti Raisiota. Susanna aktiivisena sai puhuttua lähtemään iltaiselle tutustumiskäynnille ja pikku viimeistelytreeneihin vajaan parin tunnin matkan päähän SRY:n Turun alaosaston koulutuskentälle lauantaisia pk-rotumestiksiä silmällä pitäen. Tarkoituksena oli ottaa lähinnä esteet ja eteenmeno - ja otettiinhan niitä... Taiston treenattua mallikkaasti pääsi Onni kehiin ja otti ilon irti koko rahalla. Voi pyhä jysäys. Ensin se kaatoi paluuhypyllä peräänsä kentällä olleen valtavan painavan täysmetallisen(!) metrin hyppyesteen. Pienet kolhut ja kolinathan ei menoa haittaa, päinvastoin Onni taitaa saada niistä vain lisää ytyä pyttyyn. Vähän onnistuneemman suorituksen jälkeen A-esteelle ja tujum!, täysillä päin esteen keskiosaa... huh, vaan eipä siitäkään meno ainakaan rauhoittunut. Palkkaussuunnitelmakin (yksi välipalkka, kun ehkä just ja just kerran siitä palkkapallon luovutuksesta jaksaa tapella ja eteenmenosta sitten loppupalkka, jonka saa pitää :p) meni sitä myöten mönkään, kun piti ottaa vähän useampi toisto ja sitten henkitoreissaan yritettiin päästä sopuun siitä, kummalle se pallo kuuluu. Näin juuri. Kun koko vuonna en ole viitsinyt koiraa esteille laittaa, kun sillä on ollut noita jumeja ja sitten mietin, että no ok, ehkä se voi kesken hoidon (jos juur viime osteopaattikäynnillä olis vaikka syy selvinnyt) kisaesteitten verran mennä ja no... ehkä vielä yksi treeni ennen koetta, jos ei muuta niin oman mielenrauhan vuoksi, niin sitten se huitelee itsensä urakalla vähintään mustelmille ja muille kolhuille. Ihan varmaa mielikuvaa ei siis treenin jälkeen ollut, oliko siitä enemmän hyötyä vai haittaa lauantaita ajatellen  .

Jännä juttu kyllä nuo Onnin hypyt. Tähän asti niitä ei ole oikeastaan koskaan tarvinnut treenata. Se on aina mennyt niin metrisen hypyn kuin jyrkän aankin tosi kevyesti ja helposti. Sille on ollut ihan tyypillistä loikata ne suunnilleen ilman vauhtia ihan suoriltaankin pienellä kevyellä pompulla. Se käyttää luonnostaan takapäätään tosi hyvin, mikä on varmaan auttanut asiaa (ja selittänee myös sen reisimuskelit). Toki sillä alkaa vähitellen olla ikää, mutta epäilen myös noiden jumien olevan aika tavalla taustalla. Nyt vähintään pari hoitokertaa väliin ja katsotaan sitten tilannetta uusiksi.

8.9. keskiviikko

Illalla briardtreenit. Onnille henkilöryhmä (vuoden ensimmäinen) ja eteenmeno. Cessielle lähinnä muutaman askeleen seuraamispätkiä (kun se vaan väkisin aukeaa/edistää kun mukaan ottaa enemmän liikettä, eip auta kuin yrittää hioa). Kipille ja Ruutille vähän leikkiä ja luoksetulot (äh, miks ne ei enää tunnu menevän niin helposti jalkojen välistä loppupalkatessa?!, Kipille palkka esiin ja jalat auki vähän aiemmin, se riittänee, mutta mikä avuks Ruutille, jolle aiemmin on riittänyt tuo... ääh, noh ehkä se jalkojen välistä meno ei oo itsetarkoitus, joten kokeillaan ja palkataan sitten muuten). Kipille lisäks elämänsä ensimmäinen pikkupikku eteenmeno.

9.9. torstai 

Cessien & Kipin agin alkeiskurssien 6. eli viimeinen kerta

Ekan kerran hiukan pidempiä radanpätkiä (+ odotellessa puomin alastuloa, rengasta, keppejä - Cessien kanssa tosin jätin väliin, kun naksu unohtui kotiin, mutta toisaalta oli ihan paikallaan kerätä voimia Kipin tuntia varten  ). Kahteen kertaan huhhuh. Ensimmäinen mun loistavalle koordinaatiokyvylleni ohjaamisessa - tämän vuoksi onkin kyllä hyvä, että olen kahdella kurssilla peräjälkeen ottamassa suht samoja ohjauskuvioita, toistot on mulle enemmän kuin tarpeen ihan jo näissä kaikkein yksinkertaisimmissa alkeissakin. Toinen huh Kipin villikoinnille. Pienikin ohjaajan herpaantuminen (eikä välttämättä edes sitä) ja koira sinkoaa ties minne bongaamilleen jutuille: esteille, muille koirille, ihmisille, leluille, nameille tai muuten vaan pinkomaan. Huoh, Kipin sisäinen minä pääsi oikein valloilleen viimeisen kerran kunniaksi. Voisi sanoa, että nolous ja raivostus (jos ei kyseessä olis muiden kanssaryhmäläistenkin viihtyvyys, voisin lähinnä hymyillä). Jotain tuolle pitää kyllä tehdä.

Kotimatkalla pieni viimeistelyjälki Onnille (jana, jälki siitä vas, kaksi kulmaa, kaksi keppiä, ikää tosin vajaa 1/2h, kun pimeys alkoi laskeutua). Tää meni oikein kivasti.

10.9. perjantai

Oodin fyssari aamupäivällä. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että joko fyssari tai edellispäiväinen turkin ajelu, mutta Oodi on piristynyt selkeästi! Hyvinhän tuo on mennyt tähänkin asti ja lenkeillä painattanut, minkä ehtii, eli pieniä ja vaikeasti nähtäviä muutoksiahan nuo on, mutta jälkikäteen eron näkee selvästi. Koko koira on jollain lailla rennompi ja iloisempi. Tiedä sitten, voiko turkin ajelu noin paljoa vaikuttaa, joten olisko fyssarilla jotain auennut/helpottanut muuten oloa. Joka tapauksessa loistavaa!

Illan etsinkin sitten Onnin kateissa olleita papereita. Rekkareita, kilpailukirjaa, rokotustodistusta. Valehtelematta useamman tunnin - kahdesta huushollista ja muutamasta autosta. Jotain löytyi illan päätteeksi, jotain jäi löytymättä tai muuten vaan "tuhoutui". Olen oppinut ottamaan tällaiset kokeita edeltävät vastoinkäymiset merkkinä siitä, että ei kannata lähteä ja sille kannalle aloin taipua. Kun Susanna vielä illalla soitti, että Taisto joutuu jättämään kokeen väliin (eläinlääkärireissu ja koteloitunut märkivä kepinpala jalassa), alkoi usko olla vähissä. Susannalla olleet palkinnot piti kuitenkin saada koepaikalle, joten päätin, että yritän aamulla reissuun lähteä. Joko osallistumaan tai vain viemään palkinnot ja katsomaan koetta - se selvitköön viimeistään paikan päällä.

11.9. lauantai

Kun en edes onnistunut nukkumaan pommiin, vaikka yöunet muutamaan tuntiin jäivätkin, oli matkaan startattava. Siispä kohti Raisiota jälleen. Koepaikalla Onni puhkui intoa ja paperihommatkin saatiin katsottua kuntoon. Kolmosen jälkikoirat lähtivät ensin jäljelle ja jälkimaastoihin olikin melkoinen ajomatka, noin 50 km Mynämäelle asti. Maastot eivät näyttäneet erityisen houkuttelevilta ja vielä ikävämmiksi ne taisivat suurimmalla osalla osoittautua lähemmässä tarkastelussa. Meillä jana oli aikamoista ryteikköä ja sen poikki meni traktoriura, jota pitkin joku oli tokikin jossain vaiheessa myös kulkenut. Onni nosti jäljen ensin traktoriuralta, jouduin kutsumaan sen pois ja lähettämään uudelleen eteenpäin, minkä jälkeen se nostikin oikean jäljen mallikkaasti (ja vieläpä vasemmalle lähtevän - jostain syystä kun sillä on ollut tapana tupata lähtemään aina oikealle). Harhajälkiä oli selvästi myös jäljellä. Aika pitkään niistä aina selvittiin ja keppejäkin nousi, mutta jossain vaiheessa huomasin ajan täyttyneen ja kun lähestyimme leveää ojaa ja tietä, päätin että tämä hikijälki jääköön tähän, kun joka tapauksessa menisi yliajalle. Maasto oli paikoin uskomattoman tiheäkulkuista ryteikköä, jossa joko jäljentekijä tai harhailija oli mennyt läpi sellaisista kohdista, joista itselleni ei koskaan olisi tullut mieleen läpi mennä - koirakin joutui painautumaan matalammaksi ja kropallaan työntämään pöheikköä syrjään. Maasto oli täynnä risua ja hirveä määrä ojanylityksiä, joista ohjaaja ei selviytynyt päästämättä liinasta irti (onneksi vettä ei ojien pohjalla paljoa ollut, vaikka syviä olivatkin). Kahdeksasta kolmosen jälkikoirakosta kuusi keskeytti. Ei tuo maasto toki jälkeä koiralle vättämättä vaikeaksi tee, ohjaajalle kyllä. Meille ei yksi ja ainoa suunnilleen täyspitkä tänä vuonna ajettu harjoitusjälki riittänyt treeniksi (kuten jo etukäteen olettaa saattoi). Lisää tars treenata varmuuden saamiseksi. Yksi tavoite kuitenkin täyttyi: osallistuminen. Viime vuonna Momo muutti meille ja pennut syntyivät parhaan treeni- ja kisakauden alkupuolella ja loppukesä menikin sitten pennuntuoksussa, joten koko kaudelle ei tullut ensimmäistäkään koekäyntiä. Vuoden vaihteessa tuli päätettyä, että tänä vuonna pistetään paremmaksi, koska paremmaksi pistämisen pitäisi olla varsin helppoa... vain yksi koekäynti riittää. Se on nyt täytetty . Tottiskentälle asti ei sitten kuitenkaan päätynyt sen kummemmin Taisto kuin Onnikaan. Vaan kannatti käydä haistelemassa tuulia ;p.

Taiston jäätyä pois osallistuvia briardeja oli vain kolme. Kaksi jälki kolmosen koiraa (Onni & Kyo) ja yksi jälki kakkosen koira (Ossi). Onni & Ossi keskeyttivät (Onni jäljen jälkeen, avo-koirat tekivät tottiksen ennen maastoa, joten Ossi ehti saada sieltä 61p, mutta jäljeltä sama kohtalo kuin meillekin), mutta Kyo sai hienosti JK3-koularin (nyt vaan harmikseni en ottanut pisteitä ylös, tottis 73p, mutta maastopisteet jäi päivän uuvuttamana katsomatta) ja on siten tämän vuoden rotumestari. Onnittelut vielä Tiina & Kyo!

12.9. sunnuntai

Uutta matoa koukkuun - tai ainakin treeniä. Siispä sovittiin pienet maastotreenit Pipsan, Hennan & Jannen ja Jämsästä ajelleen Johannan kanssa. Pennuille esineruutua ja vähän haun alkeitakin katsottiin samalla. Itselläni oli tarkoitus  tehdä lopuksi vielä pienet jäljenpätkätkin, kun koko viikko on taas mennyt jälkimättä ja Onnikin olisi tarvinnut palauttavan jäljen, mutta Cessie päätti toisin ja veteli kaikki jälkinamit ja muut jälkipalkat mahaansa... dääm. Onneton ohjaaja kun unohtelee moisia autoon sieltä poistuessaan.

Kiva oli nähdä Jaskaa ja Hiroa. Hienoa, että pääsitte paikalle! 

Kuvia by Pipsa:

Jaska

Hiro

Hiro

Kipinä

Ruuti

Nessa

Täältä löytyy kaikki Pipsan ottamat kuvat pikkumustista (ja yhdestä valkeasta).