Viikon varrella on puurrettu turkinhoito-operaation kimpussa ja koko porukka alkaa olla viimeistä silausta vaille takuttomia. Ja aikamoista määrää pohjavillaa (ja vähän turkkia muutenkin) köyhempiä. Hyvä niin - kerrankin kaikki kerralla suht siisteinä. Jälkimetsään ei koko viikolla hyvistä aikeista huolimatta ole päästy, vaikka kovasti olisi mielikin tehnyt. Turkinhoidollisen priorisoinnin lisäksi syynä on tosin ollut myös lauantaista alkaen metsät täyttäneet sekopäät (lue hirvenmetsästäjät). No ei, tokihan suurin osa metsästäjistä on järkevää porukkaa, mutta taajamien läheisyydessä olevien metsäalueiden käyttöaste ilmeisesti kiristää hermoja yhdeltä jos toiseltakin. Aiempien vuosien kokemusten ja kavereitten tämän vuotisenkin kertoman perusteella ollaan siis päätetty pysyä suosilla poissa tieltä, ettei tarvitse ilmaan ammuskelemalla yrittää kenenkään meitä taas karkoittaa. Täytynee siis tehdä aiotut jäljet joko ihan kaupunkimetsiin, joihin ei metsästäjillä ole asiaa (harhajälkien mahdollisuus toki kasvaa samalla, mutta ehkei se olisi pelkästään huono asia - kovin monelle koiralle kerralla ei jälkiä tosin sitten myöskään pysty tekemään) tai mökkivisiitin yhteydessä (siellä sitten taas riittää metsää sen verran enemmän, ettei niistä olla niin mustasukkaisen omistushaluisia).
Treenailu on jäänyt aika vähiin - tosin jopa kolme ihan järkättyä koulutusta tälle viikolle! Oho. Tiistain ja torstain tottistreenit briardporukalla ja tämänpäiväinen koulutuspäivä. Lisäksi yhtenä päivänä otin koko porukan kanssa tottista omassa pihassa. Vaikka jokaisen kanssa ottaisi vain pikku pätkän, niin kokonaisuudessaan se on vain helposti sellainen vähintään puolentoista tunnin operaatio, että liian harvoin tulee nykyään ryhdyttyä. Niin mukavaa kuin se onkin. Lähinnä piti testailla Onnin kanssa seuraamispaikan palauttamista (viime aikoina esiintyneen edistämisen poistamista) ja ensikokeilun perusteella se tuntuikin sujuvan ihan ok aikomallani tavalla. Otsolla sama tapa ei toimi (testasin), koska sille on alunalkaenkin opetettu väärä paikka (tosinsanoen sallittu aina edistäminen). Onni sen sijaan osaa oikean paikan, joten täytyisi vain muistaa vaatia siltä se, eikä päästää lipsumaan, kuten ilmeisesti on viime aikoina tullut tehtyä.
Tiistaitreeneissä kokeilin samoja juttuja Onnin kanssa kentällä. Ihan jees tämän vaiheen treeneiksi. Torstaina treenailemaan pääsi lähinnä Otso, kun melkein saimme tokokisapaikan ensi viikonlopulle ja piti kokeilla, miten liikkeet saisi muistista kaivettua - ja kun näytti siltä, että eiköhän ne saa, niin tietenkin joudun istumaan ensi viikonlopun töissä. Rähmäkäpälä.
Torstaitreeneissä oli mukana myös alajaoston uusi vahvistus, Brunon uusi pikkuveikka Isak:
Tänään puolestaan oli vuorossa briardien leikityspäivä Jani Kuittisen johdolla. Päivästä taisinkin ainakin itse saada oppia jopa enemmän kuin koko viime leiristä yhteensä. Omalla kohdalla koira ei varmaankaan mennyt eteenpäin (itse asiassa vähän ahdistaa, kun olen antanut Onnin nyt edistää ihan urakalla seuraamisissa - täytyy ottaa sen kanssa jatkossa ihan oikeasti tiukempi linja), mutta se ei ollut tarkoituskaan, vaan ohjaajan oppiminen. Eli tosi hyödyllinen ja mukava päivä leppoisissa tunnelmissa.
Mainittaman pitää, että erityisen mielenkiintoista oli se, että ensimmäistä kertaa nivusista kiinni ottaminen sai Onnin irrottamaan pallosta! Koskaan aiemmin sillä ei ole ollut toivottua vaikutusta - ei edes huhtikuun leirillä asiantuntijan tekemänä. Syitä tuohon miettiessäni en keksi muuta kuin sen, että aiemmin koira on tuossa tilanteessa ollut aina seisaallaan, nyt istumassa. Tiedä sitten. Ei se toki nytkään mielellään irrottanut, mutta olisihan se helpottavaa, jos tuo toimisi jatkossakin.
Erityisen iloista on myös se, että Aia alkaa taas muistuttaa pentuaikojen Aippua. Kesän mörkökausi alkaa siis ilmeisesti olla ohi, aktiivisuus, leikkiminen ja vastustaminen näyttää olevan hyvällä mallilla, eikä tytöllä näyttänyt enää olevan mitään estoja lähteä leikkimään vieraankaan maalimiehen kanssa. Jännää mörköikään (tai mikä lie kausi sitten olikaan kyseessä) liittyen oli se, että ohjaajankin kanssa leikkiminen huononi niin selkeästi. Omista koirista vain Plätällä on ollut selkeä mörköikä. Sillä se tosin olikin hyvin selvä, koska kyseessä oli muutenkin herkkä ja vähän varovainen koira. Aikalailla samoihin aikoihin sijoittui kuin Aialla ja meni myös omia aikojaan ohi. Aialla tuota ei niin selvästi huomannut, kun mörköillessäänkin se vaikutti lähinnä siltä, miltä moni briardi vaikuttaa ihan normaalistikin - toki normireippaaseen Aiaan verrattuna eron huomasi selkeästi. Toivottavasti kehitys jatkuu taas nykyiseen suuntaan.
Fiksu pikku Kii puolestaan on kunnostautunut muun muassa jäämällä oma-aloitteisesti lenkin varrella poimimaan mukaan emännältä matkan varrelle pudonneet valjaat ja kiikuttamalla ne takaisin emännälle. Ei hassumpaa juuri ja juuri 11-viikkoiselta naperolta! Onpa ollut mukava kuulla uutisia Kiistä, niin hyvin on kaikki sujunut ja niin reippaalta kuulostaa pieni tyttö.
Moiset uutiset saavat pentuajatukset valloilleen. Järkisyiden lisäksi ajatus Plätästä tosin hillitsee moisia ajatuksia. Enhän minä mitään pentua oikeasti haluaisi, jos vain voisin saada pienen Plätän takaisin. Kaikki olisi niin täydellistä. Plättä on edelleen kovin kovin vahvasti läsnä - ja ikävä on kipeä. Vaikka siitä välillä pystyy jo puhumaankin kohtuullisen mielentilan säilyessä, niin kyllä nyt taas valuvat kyyneleet pitkin poskia. Voi pieni Plättä, miten voi käydä niin ja miten on niin valtava ikävä. Järkisyyt pystyn aina ohittamaan, mutta tätä - onneksi? - en.
Niin juu. Ne hiljattain otettujen verikokeitten tulokset on unohtunut kirjata ylös. Koko tutkitulla porukalla kaikki tutkitut arvot kunnossa. Myöskin kliinisen tutkimuksen perusteella kaikki hyvässä kunnossa. Sydämet löivät hitaahkon rauhalliseen tahtiin. Eläinlääkärin mukaan tyypillistä koirille, jotka ovat hyvässä fyysisessä kunnossa ja liikkuvat paljon, eivätkä stressaa eläinlääkärissä - kuuleman mukaan tuo olisi kuitenkin muutenkin tyypillistä briardeille, joten ehkäpä kyseessä lähinnä rotuominaisuus. Hetkeksi tulosten saanti kyllä huojentaa mieltä, vaikken asiaa osaa riittävän rennosti siltikään ottaakaan.
Kommentit