Äidittömät lapset

Viime lauantaina lähti Momo kotiin ja pikku pennelit jäivät orvoiksi. Tippa nousi itsellä silmäkulmaan, mutta pennuissa ei isoa ikävöintiä onneksi huomannut. Olivathan nuo toki jo viettäneet tarkoituksella aikaa erossa Momostakin jonkin verran - ja Momo alkoi erityisesti viimeisenä yönä komentelemaan pidempään jatkuvasta imemisestä jo vähän enemmän. Onhan niillä toki edelleen toisensa, ihmisseura ja jokunen koirakaverikin. Erityisesti Cessie on suosiossa:

Jos kuuden viikon tullessa täyteen tein vihdoin päätöksen keittiön mattojen ottamisesta kokonaan pois, niin seitsemän viikon kohdalla pennut puolestaan päättivät, että ulkoaitauksessa ei enää pysytä. Sieltä on Nuuskiksen johdolla kiivetty ja rynnitty ulos. Seuraansa Nuuskis on useimmiten saanut Harmaan ja myös Sintin ja välillä Fredan - tai sitten koko konkkaronkan.

Seitsenviikkoispäivänä heti maanantaina pennut pääsivät myös vähän pidemmälle reissulle. Ajelimme Espooseen Momoa - sekä tietysti Piaa ja Taraa - moikkaamaan. Momolla oli nisät tukalan täynnä maitoa ja koska eläinlääkäri suositteli, että kannattaa yrittää ilman Galastopia, niin päätimme pentujen kanssa käydä helpottamassa Momon oloa. Samalla saatiin pennuille kokemus uudesta paikasta - ja ennen kaikkea yksittäinen pieni kävelyretki. Kävelytin nimittäin pennut yksittäin hihnassa autolta Pialle sisälle. Matka ei toki ollut pitkä, mutta siihen mahtui autotien vierus, talon päädyn kierto, vähän rappukäytävää, hissimatka ja vielä ylhäällä tietysti sisälle meno. Antoisaa oli seurata jokaista pentua yksittäin uudessa ympäristössä ja uusien kokemusten parissa ja reaktioita asioihin. Kokonaisuudessaan homma sujui kuitenkin reippaammin kuin olin odottanut. Kuvia vierailulta löytyy Pian blogista.

Keskiviikkona puolestaan vierailtiin pikaisesti pööditreeneissä moikkamassa ihmisiä ja vähän katselemassa maisemia. Muutoin viikko on kulunut normaaleissa pentupuuhissa. On tutustuttu viimeisiinkin kääntämättä olleisiin kulmiin kotinurkilla eli käyty tassuttelemassa puuvajassa ja vähän kävelemässä metsässä. Mahdottomia sienensyöjiä vaan ovat pikkumiehet, joten kovin ei olla metsäretkiä tavaksi otettu.

Ihan pikkuisen on kokeiltu pentujen kanssa jälkeä. Ihan vain sen verran, että tavoitteena olisi, että jokainen pentu olisi luovutukseen mennessä päässyt kaksi muutaman metrin pikku pätkää ajamaan. Saa nähdä kuinka käy. Samoin on aloitettu naksuun ehdollistaminen - sekin tosin jäänee korkeintaan pariin kertaan per pentu, mutta hauska on ahmatti-ipanoita seurata.

Tänä iltana yksittäisleikitettiin viimeisen kerran koko porukka tällä kokoonpanolla. Pian koittavat ensimmäiset haikeat eronhetket... Yritän pitää sen mahdollisimman pitkälti poissa mielestä viimeiseen asti (jokunen uneton yö on kyllä jo vietetty), joten todettakoon leikkimisestä, että kaikki lähtivät mukaan leikkiin, Äijä palautti aivan ihanasti lelun syliin asti (ei ole sitä ihan joka kerta tehnyt ainakaan tuossa määrin) ja Pinkelssonpa se vasta yllättikin. Se on aina saalistanut tosi hyvin ja taistellutkin ok, mutta jäänyt sitten pureskelemaan lelua yksinään tmv, eikä sitä ole houkuttelemallakaan saanut oikein hyvin luokse. Nyt sekin palautti lelun jokaisella kerralla innoisaan. Ihana Pinksu.

Seitsenviikkoiskuvia: