Kiirettä pitää. Jos on tähänkin asti treenailuun käytettävissä oleva aika ollut kortilla, niin ei tilanne ainakaan parantunut ole. Tuo Sepe-vaavikin kaikesta huolimatta vaatii ylimääräistä aikaa ja se mitä jää jäljelle käytetään ehkä kuitenkin ensisijaisesti niihin peruslenkkeilyihin ja muuhun arikimukavaan - enemmät treenailut odottavat vuoroaan. Noh, mutta kun joku on kortilla, niin ehkäpä sitä sitten osaa arvostaa sitäkin enemmän.

Blogia on kuitenkin sen verran pikapäivitettävä, että saadaan edes vähän kuvia kamerasta purettua uudempien alta. Leirin jälkeen varmaan sitten taas uutta matskua, muutenkin kuin kuvien muodossa.

Maastokausi on kuitenkin saatu korkattua - tosin osin vähän sellaisella hetken mielijohteesta sinnepäin roiskimistyylillä, että tekisi mieli jättää kommentoimatta. Onni teki kevään ensimmäisen esineruudun viime viikon briardtreeneissä ja... noh, jos ohjaaja olisi vaikka ehtinyt lenkittää koiran ennen ruutuun menoa ja jos olisi ollut treenivermeitä mukana ja jos. Eli ei tuo nyt mikään mallisuoritus ollut, sellainen kevättä ja tuoksuja ilmassa suoritus, mutta kaikki neljä esinettä sieltä kuitenkin nousi - sen jälkeen kun kesken toisen esineen palautuksen oli suoli tyhjennetty ja sen sellaista (jos jotain positiivista haluaa asiassa nähdä, niin koira kuitenkin jatkoi esineen palauttamista omatoimisesti ilman lisäkäskyjä heti tarpeen teon jälkeen, kesken ohjaajan luo juoksun iski vain ilmeisesti ihan oikea pakottava hätä). Mutta jos seuraavalla kerralla vaikka vähän etukäteen suunnittelisi ja miettisi, mitä treenillä haetaan.

Tämän viikon treeneissä puolestaan korkattiin samaisen koiran kanssa estekausi. Ensin kaadettiin hyppyestettä ja sitten hypeltiin miten sattuu, mentiin a-esteen kautta ja tultiin hypyn kautta ja... Noh, onnistuneet suoritukset toki saatiin loppuun, joten ehkä se tästä lähtee taas talven jäljiltä käyntiin tämäkin.

Tarkoitus oli mennä hyvissä ajoin ennen treenejä kentälle Bertan kanssa tokoilemaan, mutta viime tippaanhan se taas jäi. Ruutua ja merkkiä kuitenkin vähän treenailtiin ja niinhän se vaan on, että Bertan on vaikea irrota ohjaajasta sellaiseen suuntaan, jossa on häiriötä, ihmisiä, autoja, koiria. Lisätreeniä tarvittaisiin siis kovasti.

Cessie puolestaan ei ole nyt tehnyt muuta kuin käynyt moikkailemassa ihmisiä kentällä ja metsässä. Ongelmaahan siinä ei ole, mutta kun se on pikkuisen mielestä niin kovin kivaa, niin mitäpä me muutakaan tehtäisiin. Vähän on kentällä myös leikitty, joskin aikomani vastustamisen vahvistamisen aloitus jäi pelkäksi aikeeksi, kun tajusin, että tuohan vaihtaa kovaa vauhtia hampaitaan. Jospa nyt siis jonkin aikaa vaan heitellään palloja ja keppejä ja palataan projektiin uusin hampain.

Kotona on namipalatemppuiltu edelleen vähän, lähinnä ennen aamuruokaa tulee jotain yleensä kokeiltua. Alunperin aiotuista pyörimisistä ja jalkojen välistä siksakkailusta on temppuja pitänyt hiukan laajentaa, kun tuommoinen penikka kyllä ihan imee oppia ja oppisi niin kovin kovin nopeasti vaikka mitä, kunhan vaan olisi ehtivä ja taitava ohjaaja.

Ihan videotodisteen meidän hupitemppuilusta voisin liittää mukaan   http://s496.photobucket.com/albums/rr321/noorakosonen/celine/videoita/?action=view¤t=84b06ecb.pbr                                                                                                         (vaikka siellä onkin paljon sellaista, mikä häiritsee - mutta sehän näiden etu tietysti onkin, yritetään petrata; harmittaa vaan, kun en ole ollenkaan muistanut videokameran olemassaoloa, eikä pikku penneliä ole ollenkaan tullut kuvailtua, pentuhepuleita sun muita hassutuksia - hassun rauhalliselta ja pentukömpelöltä se myös tuossa näyttää, mutta haetaan sitä viettiä ja muuta nopeutta sitten tietysti leikin kautta myöhemmin, keppi- ja varmaan myös pallohullun tuosta saattaapi ainakin saada, jos ei muuta)

Odotetuin on tietysti ollut jälkikauden korkkaus. Enpä muista, koska olisi sekään näin pitkälle mennyt. Kokeitakaan ei ole vielä yhdellekään katsottuna. Noh, tänä vuonna näin. Jos kaikki muu on mennyt vähän miten sattuu, niin jäljiltä on jäänyt kiva fiilis. En tiedä, onko se enemmän sitä, että on niin kiva taas päästä suliin metsiin ja pelloille (voi että miten nauttiikaan siellä kulkemisesta, aamun raikkaudessa, illan viileydessä, sadesään tuoksuissa tai hellettä paossa... kaikki käy) vai niistä suorituksista itsestään. Nopsat korkkaukset on tosin vasta takana, pikku janaa, paria keppiä, pienen pientä pätkää pellolle, miten kenellekin. Onni taitaa olla ainoa, jolle edes yritän ihan lähiviikkoina metsäjälkiä tehdä. Otso saa olla Oodin ja Piikin seurana pikku peltopätkillä ainakin kuun loppuun. Tuskin siihen mennessä tosin montaa ehtii tehdäkään. Tehdään sitten uusi tilannekatsaus.

Ikävämpi juttu on se, että meidän lempijälkimetsää on käyty metsuroimassa. Itku. Yksi harvoja ihania rauhallisia kangasmetsiä lähistöllä. Vähiin käy nekin ennen kuin loppuu. Kai se pitäis omat jälkimetsätkin vielä hankkia tällä menolla. Tai sitten muuttaa ihan oikeasti maalle, missä metsää riittää, eikä tila ole kortilla. 

Sepelle on tehty muutama täysin tallattu makkarapätkä ja pari askellettua pätkää, ihan nurmikolle. Tallatut pätkät tehtiin ihan vaan mielikuvan luomiseksi ja että sai antaa pennun vapaammin edetä makkararuudun tapaan. Askelletuissa on sitten yritetty vaatia joka askeleen tarkistamista. Ihmeellistä miten tuollainen pieni pentu tosiaankin oppii niin nopsaan. Tuntuu, että se on hiffannut jo vasen-oikea systeemiäkin näiden parin pikkupätkän jälkeen (ellen vain kuvittele). Muistan miten Onnin kanssa tuota aloitettiin vähän isompana ja hinkattiin ja hinkattiin. Toki se oli silloin saattanut saada mennä jo vapaammallakin tyylillä pohjalle, en muista, joten ehkei se ikä ollut ainoa vaikuttamassa ollut asia. Tai sitten tämäkin on joku sukupuolisidonnainen juttu. Muuta en jäljistä sitten osaa analysoidakaan, varmasti paljon petrattavaa näkisi joku, mutta kelpaavat tähän hätään minulle.

Ojassa porhaltelua

Uintikausi käytiin korkkaamassa mökillä