Nyt on niin monta tilannetta päällä - niin koiriin liittyen kuin ei-koiriin-liittyenkin - että välillä tuntuu, että pää on täysin pyörällä.

Jospa niitä päällimmäisiä koira-aiheisia yritetään pikaisesti purkaa. Sen kummemmin bloggailemaan kuin treenailemaankaan ei olla ehditty, eikä oikeastaan ole ollut ajatuksissakaan. Paitsi ahkerien blogeja lukiessa käy mielessä, että pitäisihän sitä meïdänkin... Kevättä kohti mennessä into alkaa yleensä samaan tahtiin lumien sulamisen kanssa (eli ihan liian viime tipassa tietenkin) nostaa päätään. Katsotaan miten käy tänä vuonna. Lumesta ja pakkasesta ollaan nautittu senkin edestä - ollaan sentään vielä saatu kunnon talvikelejä näillekin leveysasteille. Siitä sopii olla onnellinen.

Omassa koiraporukassa kaikki on onneksi rullannut varsin normaaliin tapaan talvikeleistä nauttimisen ohessa. Noh, Bertta kävi steriloitava viime tiistaina ja tänään poistettiin tikit. Kaikki vaikuttaisi sujuneen enemmän kuin hyvin. Pelkäsin aivan järkyttävästi nukuttamista ja Bertan jättämistä klinikalle - niin voimakkaana on vielä muistot siitä, mitä tapahtui, kun Plättä jäi leikattavaksi viime keväänä (toki aivan eri syystä)... Itselleen ja muistoille ja mielleyhtymille ei vaan voi mitään. Leikkauksesta kotiuduttiin illalla ja seuraavana päivänä maistui jo niin ruoka kuin ulkoilukin. Ja sängyille ja sohville olisi pitänyt päästä kiipeilemään. Pomppu-Bertan kanssa suurin pelko olikin hyppimisten rajoittaminen, ettei haava sentään repeäisi. Muuten ei koko episodia juuri edes huomannut. Kauluria ei tarvittu, niin nätisti Bebe antoi haavan olla rauhassa (toki t-paita oli suojana). Hyvä olikin, ettei tarvittu, sillä en tiedä, kuinka paljon Berttaa olisi moinen ahdistanut. Siinä missä Piikki ja Oodi ovat rymistelleet menemään kauluri päässä ovenkarmit paukkuen, olisi se Bertalle saattanut olla kovempi paikka (tai mistä sitä tietää, onneksi ei ole koskaan jouduttu kokeilemaan). 

Suurta tuskaa on aiheuttanut huoli Kiistä. Sille on todennäköisesti puhjennut epilepsia. Kohtauksia ei toki ole vielä ollut kuin yhtenä iltana (silloin kuitenkin useampi) - ja syvästi toivotaan, ettei niitä enempää tulisikaan. Elimelliset syyt on kuitenkin eläinlääkärissä pääosin suljettu pois, joten muut vaihtoehdot ovat aika vähissä (ja kyseessä lienee siis idiopaattinen epilepsia eli mahdollisesti perinnöllinen).

Asia surettaa ja huolettaa kovin monelta kannalta. Se on äärettömän ikävää koiralle, jonka kohdalle se osuu - ja koiran perheelle. Niille, jotka asian kanssa joutuvat päivittäin elämään ja huolta kantamaan (vaikkakin elätämme toivoa, että tilanne ei tästä ainakaan pahenisi; hartaissa toiveissa jäisi yhdeksi kerraksi). Se huolestuttaa kuitenkin myös koko rotua ajatellen. Epilepsia on ollut briardeilla kovin harvinainen, enkä mitenkään soisi sen yleistyvän. Se surettaa myös siksi, että Kiin linjoissa ja suvussa on paljon koiria, jotka erityisesti luonneominaisuuksien osalta ovat kiinnostavia. Miten sitä nyt osaa tämän jälkeen tehdä valintoja tai välttää jotain tiettyä, kun yhden tapauksen perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä oikein mihinkään suuntaan. 

Sinällään olen tyytyväinen, että toin Kiin Suomeen - ja kaikki muut tuonnit. Juuri sehän minulla on ajatuksena, että vain elämällä eri sukuisten koirien kanssa ja seuraamalla niiden elämää mahdollisimman läheltä, voi tutustua niihin ja niiden takana olevin linjoihin,  vahvuuksiin ja heikkouksiin, mahdollisimman luotettavasti. Tokikin yksittäinen koira ja perhe joutuu nyt maksamaan turhan kovan hinnan. Kii on silti kaikilta muilta osin sama hieno koira kuin ennenkin.

Mutta että pitää briardienkin kohdalla törmätä epilepsiaan, se tuntuu uskomattomalta.

Kaikki päällä olevatkaan tilanteet ei sentään onneksi ole yhtä kurjia. Ajatuksia ja tapahtumia voisi kirjailla ylös monenmoisia, mutta jospa tyydyttäisiin yrittämään vaikka talvikuvien kera palailua tässä jossain vaiheessa. Momon ja Taikan juoksuja odotellaan edelleen ja valmisteluja on tehty välillä eri asteisen kiivaasti. Kaikkien unettomien öiden ja välillä raskaiden ajatusten kevennykseksi toivotettaisiin kovin mielellämme Momo tervetulleeksi äippälomalle vaikkapa Piikin oppiin autonjahtauksen syviä saloja oppimaan (kunhan lupaisi olla opettamatta Piikille vastavuoroisesti mitään mopojuttuja - suuruudenhulluna Piikkiä ei moiset ole toistaiseksi kiinnostaneet, muun muassa matalalla lentävät hävittäjät sen sijaan olisivat pop). Taiskun toivotaan ihan himpun verran vielä panttaavan. Ihan vaan käytännönjärjestelyjen vuoksi (ranskalaiset...).

Niin. Taiskuhan tulikin tänään viikonlopuksi kyläilemään. Hassu hörökorva. Taas piisaa ylimääräistäkin vauhtia.