Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Enpä muista koska olis näin myöhäiseen jälkikauden aloitus mennyt. Toisinaan alkuinnostus on jäänyt kiireiden lomaan nopsaankin, mutta yleensä se ensimmäinen jälki on sentään tehty heti, kun mahdollista. Nyt alkoi jo tuntua, että ei päästä sinne metsään muilta velvoitteilta ollenkaan. Millään ei onnistunut, vaikka yritystä oli jo moneen otteeseen ja alkoi ihan ahdistaa kuulla ja lukea muiden treeneistä. Vaan nyt on päästy ja kivaa oli. Eikä toukokuukaan ehtinyt vielä loppua . Kova yritys on ehtiä toukokuun aikaan jäljille vielä toistamiseen - onhan tässä muutama päivä aikaa. Esineet saattaa jäädä pidemmälle kesään (usemman jäljen tekemisessä, vaikka minejä ovatkin, menee jo sen verran aikaa, että siihen väliin ei tarvitse ympätä ylimääräistä - vanhettaakaan kun ei vielä juuri tarvitse). Varsin tiuhaan namitetut pikkujäljet Kipille, Ruulle ja Cessielle ja pieni jana- ja minijälkiharjoitus kahdella kepillä Onnille. Eli ei mitään sen ihmeellisempää; kunhan muistutellaan mieleen, jotta tällaistakin voi tehdä, harjoitellaan vähän nenänkäyttöä ja nautitaan metsästä. Ties vaikka loputkin sais pikku pätkänsä pellolle. Kyllä siellä vaan niin mukava fiilis tulee, että aikaahan tähän tehdään vaikka sitten mistä edes jossain mittakaavassa.

Tällä kertaa kuviin pääsi kotona majaileva jengi. Pahoittelen, että kuvia on valtavasti, mutta kun koiria on monta ja kaikkia täytyy ikuistaa. Olen ihan miettinyt,  miten minulla voikin olla noin monta noin ihanaa koiraa. Loistotyyppejä kaikki. Kuvia on kahdelta eri päivältä noin viikon aikaerolla ja melkoinen muutos kesää kohden on maisemissa. Muutoinkin toukokuun alun ihanat hennonvihreät  kevätmaisemat on hyvää vauhtia vaihtuneet kesän rehevyyteen. Niin lyhyt on tuo henkeäsalpaavan kaunis jakso. Vaan kaunishan se on kesäkin - jatkuvasti uutta odotettavaa ja ihailtavaa. Taas on päästy nauttimaan myös kesäaamuista ja -illoista. Niistä kesän parhaista hetkistä. Näinä hetkinä muistaa, miksi sitä asuu niin kuin asuu - vaikka se on välillä melkoista kaaosta ja työtä riittää, niin silti... sellainen "käyn ahon laitaa" tai "katson maalaismaisemaa ja ymmärrän" -fiilis valtaa väkisin. Sitten viime päivityksen on vietetty jokunen jakso taas poissa kotoakin ja vaikka se tekee hyvääkin, niin leppeisiin kesäiltoihin kelpaa palata kotiin.

Otso

"Tiedän olevani maailmankaikkeuden komein ja vaikuttavin olento - ja ehkä myös suloisin -  mutta jos nyt kuitenkin saisin tonkia peltoa mieluummin kuin poseerata"

"Tai vaikka juosta Kipinän, tuon pikku vinkuleluni kanssa..."

Pieneksi Kipinä osaa itsensä noitten "isojen" poikien kanssa tehdäkin

 Ainakin Otson - ja ainakin, jos se karjuu mennessään kuin jellona

Onnin kanssa käytiin fysioterapeutilla viime viikolla ja Cessien kanssa tällä viikolla. Onnisella on kyllä varsin jumissa ja kipeäkin koko oikea puoli - eli sen todnäk ongelmaisen  vasemman etujalan vastainen puoli - kuormittanee sitä siis aika tavalla. Varmuuttahan ei toki ole, onko ongelmaa muuallakin (rintarangassa lähinnä) vai aiheuttaako pelkästään jalka tuon. Onnia hoidettiin pitkään (taisi mennä taas reilusti  yli puolentoista tunnin, kiitos vaan fysioterapeutille huolellisesta hoidosta), laseroitiin ja laserilla käsiteltiin myös akupunktiopisteitä. Cessie kävi tarkistuksella lähinnä varmuuden vuoksi; mukavampi harrastaa, kun tietää, missä mennään. Ihan hyvältä näyttikin. Pientä jumia toki löytyi, mutta eipä sellaista koiraa (tai ihmistä) taida ollakaan, jolla ei mikään kohta aristaisi tai jumittaisi. Niskassa ihan pientä jumia (seuraaminen?), selän yläosassa mahdollisesti törmäyksen aiheuttamaa jumia, jota vähän aristi (hiukan alempana kuin kohta, joka kuulemma yleensä herkästi jumiutuu, joten törmäys on - varsinkin meidän oloissa - varsin todennäköinen syy) ja toinen SI-nivel hiukan lukossa tai ei joustanut ihan niin paljoa kuin toinen. Eivätpähän ainakaan pääse huomaamatta pahemmiksi. Muutoin liikeradat ja muut hyvät ja olihan se käsittely ihan eri näköistäkin kuin Onnilla, jolla aristavia paikkoja löytyi (varsinkin siltä oikealta puolelta) jatkuvasti. Hyvillä mielin voidaan siis harrastaa.

Onni poseerasi hetken... tosin vain niin pienen hetken, että kunnon otosta en ehtinyt saada

Näkihän sen jo ilmestäkin, että mielessä on muut veikeydet

kuten heinätuppaiden viskely - jos ei kunnon tuppaita löydy, niin käy nuo apilatkin...

Vinhaa!

Kun silmä vältti, oli vuorossa pikakiito ojaan

ja nautiskeleva kieriskely pellolla... se niistä poseerauskuvista  

 Mä maalaispoika oon - ne on toiset pojat, jotka poseeraa

Cessielle oon alkanut antamaan puolet normiruokaa, puolet urinarya. Kait se tars uskaltaa siirtää kokonaan normiruoalle - ahdistaa vaan ajatus, että kiteet uusii, enkä huomaa ajoissa. Heti ensimmäinen tutkittu kontrollinäytehän oli toki puhdas jo jokunen viikko sitten. Kepa syö edelleen pelkkää urinarya, mutta kaipa senkin kanssa pitäisi normiruokaa ainakin osittain kokeilla. Tosin mietinnässä on ruokamerkin vaihto, joten se pitäisi saada ensin päätettyä alta pois. Tai lähinnä laadun vaihto. ANFiin ja Canidaeen on meillä oltu tyytyväisiä, joten sitä varmaankin taas jatkossa.

Keltsi sai tuollaisen ikävän piikkilanka-aidan pätkän häntäänsä (niitä pellon laitamilta puskista ikävä kyllä edelleen löytyy, vaikka on leikkureitten kanssa poistettu vuosien varrella aikamoinen määrä)

Vaan ei juuri menoa haitannut

Se on kyllä aivan mahdoton poika porhaltelemaan

ja sen liikkumista jaksaisi katsella vaikka kuinka

Varsinainen uimakausi on vielä korkkaamatta koirillakin. Vähän odotellaan vesien lämpiämistä ennen mökkireissuja - ja tiedä josko sitä löytäisi jonkun sopivan uittamispaikan vähän lähempääkin. Kovin harvassa vaan ovat.  Pellon laidalta löytyy sentään oja ja siinä on nyt riittänyt varsin mukavasti vettäkin; hiukan pääsee jopa ihan uintiaskeleita ottamaan. Hellepäivien riemuja (jos nyt vähän muidenkin).

Cessie & Bertta vedessä, Kipi & Ruu rannalla (vielä)

Kipi, Kepa ja Cessie

Ruuti ja Ruutin hammaskalusto

Ihan hymyilyttää

Ruu on aivan mahdoton laukkailemaan pitkillä koivillaan ympäri peltoa - ja siinä missä Keltsi pysyy melko lähellä (ja kaikkien ollessa yhdessä ulkona, spurttailee ja laukkailee ympyrää ympärillä), Ruutilla ikävä kyllä nenä vie kovin helposti omille tutkimusretkillekin, jos valvova silmä välttää ja jäävät ulos keskenään. Kovaa vauhtia se yleensä laukkoo takaisinkin innosta pinkeänä, jos se kuulee, että sitä kutsutaan, mutta ei tuo nyt mikään kovin turvallinen harrastus ole, joten stoppi sille olisi saatava pikaiseen. Se ryökäle kun houkuttelee pienen siskonsakin mukaan pahoille teilleen.

Harvinainen seisomiskuva Ruuskasesta.  Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ruuskasen Reino aka Reino Ruusupuu (Pusupuu) tunnetaan myös muun muassa Ruusuvuoren Repenä. Repestian, Ruu-Ruu ja Ruumies toimivat luonnollisesti myös.

Keltsi & Cessie

Kepa, Kipi & Cessie

Cessie ja puun nappausyritys Kipiltä

 

Kesä, heinät ja Kipinä

Poseerauskuvat jätetään Kipsunkin osalta toiseen kertaan

 

Cessie ja yritykset tallentaa värinvaihtoa, mutta eipä se ihan samalta näytä kuin luonnossa

Cessien ja Kipin kanssa on yritetty edelleen käydä agilityssä. Ei me nyt hurjaa tahtia edistytä (tai omalta osaltani olen ehkä jo luopunut toivosta, mutta toivottavasti nuo koirat jossain vaiheessa edes vähän kuitenkin), mutta jospa kesän aikaan saataisiin taas vinokepit pystytettyä pellolle ja pujottelu jonkinlaiselle mallille. Muistiin voisi merkitä, että Cessie hyppää tällä hetkellä 50 cm aitoja, Kipi 45 cm. Viime viikolla päätettiin, että siirrytään Kipinkin kanssa opettelemaan kontaktit nokkimistekniikalla - nokkimistreenejä siis tiedossa myös kotona.

Vaan Bertta se on aivan uskomaton tapaus. Se on niin onnellinen saadessaan vain juoksennella pelloilla, kaivaa (kaivaa ja kaivaa) ja kulkee edelleen mukana parin tunninkin lenkit - ja päästessään tietenkin sänkyyn nukkumaan (missäpä muualla sitä Hellä Halaus voisikaan olla). Oikein elementissään ja kukoistuksessaan näin eläkkeellä. Mummoksi sitä ei tosin saa vielä sanoa, juuri ja juuri tädiksi. Ihan muiden vauhdissa pysyy edelleen (vaikka toki takapäässä näkyy nuoreen koiraan verrattuna pientä heikkoutta tietyissä tilanteissa). 

Ai mitä mutaa suun täydeltä...

"Saanks mä jatkaa jo?" (näyttää niin hauskalta isopää-iivarilta, että pakko laittaa tää kuva ;p)

Heinää nenässä

Tai kiitäen Kipinän perässä.

Maastokausi lähti siis käyntiin ja katsotaan, toteutuuko toive toisesta jälkitreenikerrasta toukokuulle (+ ehkä ne peltopätkät lopuille, jotka ei oo vielä päässeet jäljestelemään). Jos jotain pitäisi jälkien osalta muistaa, niin Cessiellä yritän vähentää nameja reilusti suht nopsaan (se on ahne, mutta menee jotenkin liian keskittyneeseen tai hitaaseen tilaan ruoasta, muissakin yhteyksissä huomattu) ja kokeilla kulmaa metsässäkin (vaiheeseenhan se jäi syksyllä pellolla, mutta katsotaan). Kaipa Kipillä ja Ruullakin vähän reilumpiin tyhjiin pätkiin voisi tähdätä - kokeillaan sitten jossain vaiheessa kesää, miten tarkempi jäljestys sujuu pellolla. Kaikilla kepit loppukipon päällä (tiedä sitten, johtaako tämä mihinkään, tähän asti kun oon opettanut kaikki koirat ottamaan kepit suuhun ja tuomaan), Cessiellä myös välikipon. Tästä sitten etiäpäin ja katsotaan, ollaanko syksyllä edistytty yhtään vai ollaanko vaan saatu pahoja ongelmia aikaiseksi. Muukin treenailu voisi ottaa vähän vauhtia kesän tulosta (treenikausikin kun on Treen briardporukalla availtu jo kahteen kertaan saunailtojen ja terassi-istuntojen merkeissä ). Kipin ja Ruun tottis on aivan rempallaan ja alkutekijöissään. Tai oikeastaan olematonta. En vaan saa siihen otetta, mutta stressaamatta, pikku hiljaa - ehkä mä vaan yks päivä herään siihen, että ne osaakin. Sitä odotellessa. Ne on vaan edelleen sellaisia isoja vauvoja. Sepen kanssa pitäis yrittää BH-liikkeitä lähteä kokeilemaan. Jospa tuossa omassa pihassa saisi taas jotain tehtyä (kerta viikkoon tavoitteeksi?) - tai edes käytyä kerran viikkoon treenikentällä... tai edes jotain

Loppuun vielä muutama Kipin ja Ruun leikkimiskuva. Kivaa niillä on yhdessä.

Vaikka (Ruutin äityessä liian rajuksi) Kipi välillä tiuskahteleekin ja sylkee tulta kuin pieni lohikäärme.

Isoveikka ja pikkusisko.