Tuhisevat, vikisevät, maiskuttelevat, ryömiskelevät palleroiset. Ensimmäiset päivät on kuluneet huolehtiessa, että kaikki pennut saavat varmasti riittävästi maitoa ja kasvavat hyvin - ja niin ne nyt tuntuvat onneksi tekevän - huuhdellessa Momoa, vaihdellessa alusia, vahtiessa, ettei kukaan jää alle tai jumiin tai mitään muuta vastaavaa pentulaatikossa. Punnitessa pentuja pari kertaa päivässä. Huolehtiessa että Momo syö ja juo tarpeeksi, että maitoa riittäisi. Että lämpö on sopiva, mistään ei vedä ja olosuhteet kaikinpuolin edulliset. Nyt ensimmäisten päivien huoli alkaa ainakin hiukan helpottaa. Niin Momolla kuin itselläkin. Momo saattaa jo hetkeksi poistua pentulaatikosta. Käydä pari kertaa päivässä itse juomassa kupilla - eikä odota ihan kaikkea tarjoiltavan enää pentulaatikkoon (vaikka niin suurimmaksi osaksi edelleen tehdäänkin). Se saattaa joskus myös siirtyä makoilemaan pentulaatikon viereen, pää kuitenkin laatikon reunalla, sen pidemmällä se ei vielä viihdy, varsin harvoin vielä noinkaan. Ulos lähtee pyytämällä, enää ei tarvitse kaikin tavoin houkutella, omasta aloitteestaan ei vielä ulos asti kuitenkaan. Itsekin olen saanut lauantain aikaan ensimmäistä kertaa nukuttua pari tunnin, jopa parin pätkää ihan sikeästi, heräämättä joka inahdukseen (tähän asti ei ole kyennyt, vaikka joku olisi vieressä vahtimassa). Hyvä niin, sillä työtkin alkavat vähitellen kutsua. Olisihan se ihana, jos voisi pentusten kanssa olla kotona, mutta eivätköhän ne muidenkin hoidossa pärjää (ihan yksin ei vielä uskalla jättää). Jos kaikki hyvin sujuu, niin tästä alkaneekin se ensimmäisten päivien jälkeinen parin viikon helpompi jakso, kunnes pennut alkavat enemmän liikkua ja touhuta. Sitten taas riittää vipellystä ja touhua. Nyt kaikki liikenvä aika nautitaan ja nuuhkitaan pikkuisia.