Molskis ja loiskis

Alkukesän toiminnoista aktiivisimpia on tainnut olla uiminen. Tosin säännöllisemmin uimaan ovat päässeet vain vetskut, kun toivon siitä olevan apua niiden lihaskuntoa ajatellen. Treeni-into aina välillä nostaa päätään, mutta käytäntö ja arki ei enemmin ole sallinut ajatusten toteuttamista.

Piikki, Bertta & Oodi

Uinnista märkä turkki ja lehdissä kieriskely, mikä ihana yhdistelmä! Otso sen ainakin taitaa. Täältä löytyy lisää kuvia sisarusten Otso Lehtisen & Oodi kesätukkaisen leikistä.

Kesäviikonloput tuppaa aina täyttymään yhdestä jos toisesta tapahtumasta. Toukokuun puolella käytiin Somerolla tutustumassa lampaisiin Kipinän kanssa. Koska musta on tullut monessa asiassa ihan kauhea kukkis, tekisin lampaisiin tutustuttamisen vähän toisella tavalla. Kipi ei tosin lampaita aristellut eikä ihmetellyt edes alkuunsa - olisi kyllä lähtenyt liinassa kaarrattamaan ja vapaana lampaiden luona ihan nätisti juoksemaan, mutta sellainen hallitumpi hommaan tutustuminen ei oikein ollut meidän makuun. En tiedä kumpaa ahdisti enemmän se, että Kipi joutui tylsästi liinan päässä lampaiden perässä vieraan ihmisen taluttamana lantustelemaan

Onni puolestaan kunnostautui turistina olkikasasta nauttien (veljekset kuin ilvekset, Otson kuviin yllä viitaten

)

(Kuvat Niina Elo)

Kesäkuun alussa Onni käväisi Mäntässä näyttelemässä komeuttaan

ollen ROP ja ROP-vet. Tuomari Harry Tastilta tuli hyvä arvostelu ja kovat päivittelyt, miten voi olla mahdollista, ettei sillä ole sertit täynnä (helpostihan se!). Kannatti siis lähteä yövuorojen välissä koko päiväksi moiseen puuhaan, vaikka unet jäikin siltä erää kokonaan väliin.

Seuraava viikonloppu osoitti taas, että ei se yksi nukkumaton vuorokausi vielä mitään. Tahti alkoi oikeastaan jo torstaina, kun en yövuoron jälkeen ehtinyt nukkua kuin pari-kolme tuntia iltapäivällä olleen lääkäriajan vuoksi (tuota onnetonta vasenta kättä piti taas käydä näyttämässä lääkärissä ja nyt tulikin lähete magneettikuvaan, jossa puolestaan tämän viikon maanantaina ehdin jo käydäkin - vielä odotellaan tuomiota, onko hampaista mitään sen kummempaa vauriota aiheutunut). Torstain ja perjantai välinen yö meni myös niillä silmillä töissä ja perjantaina aamupäivällä puolestaan oli ei-koira-aiheista kesäjuhlahässäkkää, jonka vuoksi olin ajatellut nukkua sitten illemmalla ennen seuraavaa yövuoroa... Vaan kotiin ajellessani tunsin oloni vielä siinä määrin pirteäksi, että houkutti ihan liikaa hyppääminen Sinin & Susannan matkaan kohti Piikkiötä Ellin pentuja katsomaan (kiiitos kyydistä!). Sieltä sitten juur ja juur ehdin yöksi töihin - ja lauantaiaamuna odotti lähtö Keuruulle briardleirille! Kovin pirteänä en paikalle saapunut, mutta saavuin kuitenkin ja jopa jotain pientä treenailinkin Cessien kanssa. Tosin oman vuoron jälkeen tuntui, että taju lähtee ja iltanotskilla säpsähtelin vähän väliä hereille jostain unikoomasta. Olin ilmoittautunut leirille vain lauantaiksi, mutta koska mun ei annettu lähteä ajelemaan kotiin illalla, niin majoittauduin Pian mökkiin yöksi (se kun osoittautui lämpimämmäksi kuin Pipsan, kiitos vielä!) ja jäin kuunteluoppilaaksi vielä sunnuntaiksi. Kohtuu lyhyeksi jääneiden yöunien jäljiltä iskikin sunnuntaina lopulta aikamoinen päänsärky, joten oli ihan hyvä jättääkin sunnuntain treenailut muiden seuraamisen tasolle. Yllättävän hyvin selvisin vielä sunnuntaina alkuillasta vähän niin kuin viimeisillä voimillani kotiin, mutta siellä iskikin sitten totaaliväsymys, enkä tiedä, kauanko istuin pihassa autossa kykenemättä liikauttamaan eväänikään. Dah, mutta mihinkään ei koskaan pääsisi/ehtisi tuon lauman ja muun touhun kanssa, jos ei vaan pakottautuisi tinkimään unista. Onneksi seuraavan yön sai vetää rauhassa sikeitä - aina Piikin aamupäiväiseen akupunktioon ja siitä alkaneeseen normaaliin arkeen asti.

Vielä Ellin pentuihin palatakseni ne olivat luonnollisesti kovin suloisia. Erityisesti kiinnosti nähdä ne vielä silloin hiukan epäselvän väritilanteen vuoksi ja ilmi kävi, että niitä jokusen toivomia voimakkaasti charbonnevärisiä (tai jopa kaksivärisiä

) pentuja ei joukossa ollut, vaan alkuperäisen päätelmän mukaiset neljä mustaa ja yksi fawn. Tai oikeastaan tää meni kai niin, että kaksi mustaa, kaksi maksanväristä ja se yksi fawn

. "Iso" musta narttu ja uroksissa pikkuinen musta uros, kaksi niitä "maksanvärisiä" vähän isompia ja fawn jässikkä.

Leiri puolestaan oli jälleen hyödyllinen. Paikkana oli kaunis Nyyssänniemen leirintäalue Keuruulla ja kouluttajina Johanna Nivala ja Anu Vehviläinen. Jo aiemman perusteella odotettua oli, että kokeilemisen arvoisia vinkkejä löytyisi ja niinhän niitä. Itselle pääantia on aina omien kasvattien näkeminen ja tällä kertaa paikalla oli Momon pojista Pätkä, Aapo ja Mara ja Nean pennuista Hiro ja Peppi (sekä omassa matkassa turisteina toki myös Kipi ja Ruu) - ja tietenkin myös osaomisteinen Nessa. Omien kasvattien seuraamisen ohella mukava on aina nähdä myös muita briardeja omistajineen ja itselle koulutuksellsestikin taitaa suurin anti tulla muita seuraamalla - itse kun en osaa olla normaali, kun pitäisi tuolleen treenata (vaikken edes osaa jännittää tai muuta, kai sitä vaan tulee liikaa treenattua yksikseen - asia jota kyllä pitäisi yrittää muuttaa, joten sikäli olisi kyllä aina hyvä osallistua ihan koiran kerakin). Kipille leirin parasta antia taisi olla ihanan pienen Nonna-beaglen kanssa leikkiminen (kerrankin Kipille "kokoistaan" seuraa

). Jokusen päivän leirin jälkeen oli fillis, jotta vois leirin oppeja käydä kentällä hyödyntämässä (edes niitä, joita mahdollista hyödyntää ilman häiriötä), mutta niin se taas kaatui arjen mahdottomuuteen. Mielessä on kuitenkin ainakin pari juttua, joita yritetään vähintääkin kokeilla.

Kipin ja Ruun kilpajuoksua rantavedessä

Kipi

Ruu

Viime lauantaina puolestaan olin katsomassa Nessan luonnetestiä Nokialla. Testin ykkösosa (pimeään huoneeseen asti) ja kakkososa (pimeästä huoneesta etiäppäin) löytyvät videoituna linkkien takaa. Nessa oli alusta asti kentällä sillä mielellä, että nyt ollaan menossa leikkimään maalimiehen kanssa ja tuo näkyy sekä hyvässä että pahassa. "Pahassa" lähinnä siinä, että aiheuttaa ylimääräistä riekkumista ja haukkumista suuntaan jos toiseenkin. Nessa on toki kohtuullisen vilkas nuori koira, mutta ei normaalioloissa tuollainen häslääjä. Hyvässä kai voisi ajatella, että tuollaisessa mielentilassa ollessa asioihin suhtautuu vähän eri lailla kuin matalassa vietissä ollessa, eikä asiat vaikuta ihan yhtä voimakkaasti. Toki arvosanoissa oli jokunen kohta, joissa voisi omassa mielessä olla asteen verran viilaamista johonkin suuntaan (lähinnä ehkä kovuus, sillä ainakaan testin perusteella koiralle ei näyttänyt jäävän mitään "pelkoja" sen kummemmin kelkasta, sateenvarjosta kuin tynnyristäkään - ja ainakin verrattuna muihin koiriin, jotka samassa testissä saivat kovuudesta arvioksi kohtuullisen kovan (Nessa hieman pehmeän), mutta jotka em. asioihin ne myöhemmin ohittaessaan reagoivat). Toimintakyky oli tuomarin mukaan muuten kakkonen, mutta olisi toivonut seinässä voimakkaampaa reagointia, mikä pudotti ykköseen. Itseäni puolestaan aina vaivaa noissa testeissä taistelutahtokohta (joka toki pitää sisällään muutakin kuin pelkän leikkihalun), joka tuntuu menevän hyvin monella briardilla kohtuulliseen (niin myös Nessalla). Jotenkin kun vertaa tuon arvion saaneita koiria livenä ja sitä hurjan laajaa skaalaa, mikä tuon arvosanan sisään mahtuu, niin henkilökohtaisesti harmittaa se, että tuloksen perusteella ei oikeastaan voi päätellä mitään. Sama koskee tietysti aina koko testiä - se pitäisi itse nähdä ja siltikään se ei kerro loppujen lopuksi kovin paljoa. Kovin harmillistahan se tietysti on, kun muutakaan tilastollista tapaa luonteiden kartoittamiseen ei MH-, LT- ym. testien lisäksi oikein ole. Vaan kun testiin menee, niin tuomarin arviolle itsensä (tai koiransa ;p) altistaa, joten siihen on myös tyytyminen. Itseäni ahdistaa mm. se, että olen jossain vaiheessa käynyt läpi joka ikisen Ruotsissa briardin suorittaman MH-kuvauksen tuloksen kohta kohdalta ja yrittänyt vetää niistä jotain johtopäätöksiä sukujen/linjojen/pentueitten osalta, mutta paitsi että kovin suuria johtopäätöksiä ei pystynyt tekemään, niin en tiedä, millaisen painoarvon niille lopujen lopuksi muutenkaan pystyy laittamaan. Se on vaan etsittävä omaa ihannetyyppiä ja toivottava, että jalostuksellisesti saisi esiin niin Nessan kuin muidenkin kohdalla niitä hyviä ominaisuuksia ja petrattua niitä, joissa parantamisen varaa. Ja kuitenkaan ei sit oikeesti koskaan tiedä, mitä sieltä tulee

Kepaliini

Kipi, Kepa & Sepe

Cessiestä on kehittynyt tänä kesänä varsin taitava uimari (viime kesinä ollaan käytykin nuorison kanssa uimassa turhan niukasti, lähinnä vilvoittelemassa)

Kun muuta lelua ei ollut mukana, sai Kipi vesilelukseen pannan

Veli ja sen sisko

Pii

Oodin kesätukka (komeasti itse ajeltu - hups, ehkä mä opin vielä tai hankin ainakin pidemmän terän)

Treenailun osalta harmittaa, että olen jumiutunut odottamaan Cessien juoksun alkamista - eikä sitä nyt ole kuulunutkaan. Kovin voimakkaasti olen asennoitunut siihen, että tänä kesänä ei Sepen kanssa juuri ehdittäisi treenailemaan, vaan johan tässä olisi jo jotain ehtinyt (tai ainakin joku olisi ehtinyt). Pari pikaista jälkeä sentään käytiin tekemässä, yhdet pikkupätkät metsään, toiset nurtsille. Metsäjäljet oli kaikilla (tai Kipi, Ruu, Sepe) aika onnettomat verraten viime syksyisiin (Onnin helppoakin helpompi minijälki sentään ok - ja noh, Ruu kyllä nuorisosta paras) ja nurtsilla taas huomattavasti paremmat. Täytynee kiinnittää huomiota siihen, miten itse ohjaan metsässä. Myös Kepa pääsi nurtsijäljelle mukaan ja vaikka jälki oli kovin helppo, niin Kepa on siitä hauska, että sen jäljestäessa kuuluu ihan kunnon tuhina ja se tosiaankin nuuskuttelee jälkeään. Tottiksessa Cessielle pitäisi varmaankin lisätä haastetta, sillä heti kun olen jotain sen suuntaista yrittänyt tehdä, tuntuisi koirasta aina löytyvän lisää potkua. Sama pätee varmasti myös vauvatreenien tasolle jääneisiin Kipiin ja Ruuhun. Tämän viikon briardtreeneissä palkkasin piiiitkästä aikaa (varmaan noin vuoteen) patukalla kaikki kolme ja sekös tuntui myös paitsi tuovan vaihtelua myös toimivan. Oon kyllä niin jumiutunut tuohon narupallopalkkaukseen. Sama pallo ja palkka aina vaan joka koiralle joka treenissä... Cessiellä yritän nyt löytää palkkaa joka olisi kivampi kuin noutokapula (jotta palautukset saisi mahdollisimman nopeiksi - kokeillaan jonkin aikaa patukkaa tähän). Kipillähän nyt en oo tottista juur edes treenaillut, mutta pikavilkaisulla vaikuttaisi, että seuraamisen vaaniminen (sehän ihan jäykistyy ja alkaa suu väpättämään palloa odottaessa, mistä syystä en oo oikein jaksanut edes paneutua asiaan) olisi hiukan vähäisempää patukan kanssa. Toivotaan näin. Vaan miten pieni koira voikin olla niin valloittava (yksi niistä koirista, joista voisin tahtoa kloonin). Ruu on yhtä kaavoihin kangistunut kuin minäkin (se on kyllä oikeasti niin Mies ja putkiaivo ja kun jotain on tehty näin, niin ihan heti ei mene ymmärrykseen, että miten nyt voidaankin tehdä eri tavalla) ja kun pallon sijaan tulikin palkaksi patukka, oli se ihan suu ammollaan. Syttyi kyllä, kun sai aivonsa oikeille raiteille ja sittenhän siitä kyllä monesti löytyykin kunnon voimaa ja puruotetta. Sitä odotellessa, että treenattais vähän useammin kuin noin kerran kuussa (ja silloinkin kovin ministi).

Ruulla oli vähän huoli, kun uiskenneltiin Cessien kanssa vähän syvemmällä. Kovasti piti katsoa, että kaikki on kunnossa. On se sellainen herttainen pusumies. Onnia myös vähän huolestuttaa, jos menen kovin syvälle, mutta noita muita ei tunnu isommin häiritsevän (noh, Kipi tahtoisi tulla myös, mutta ei uskalla kovin syvälle).

Piin aarre

Sepe keppeineen

Piks-Poks

Tänään käytiin jo juhannusuinneilla koko porukan kanssa. Tein pari reissua mökille, kun juhannuksen aikaan en viitsi sinne suunnata, kun naapurimökeillä on turhan paljon porukkaa, eikä koirien kanssa voi niin vapaasti olla. Vietetään me siis valtavirran kanssa päinvastaisesti juhannus mökiltä poissa muissa merkeissä ja josko maanantaina sitten taas katsastaisi tilannetta. Iloista ja turvallista juhannusta toivotamme kaikille!