Vapaapäivien aikaan olen kummasti saanut jopa nukuttua parit kohtuulliset yöunet. Toivottavasti en siis enää näytä vanhalta, väsyneeltä ja vihaiselta - jos näytänkin, en ainakaan tunne oloani sellaiseksi (ei sillä että järin vihaiseksi tuntisin oloani yleensä väsyneenäkään, hyväntahtoinen minä - tää on vissiin vaan vähän sellainen Jone Nikula -juttu (en mä oo vihainen, kasvoillani vaan on sellainen ilme)  . Ainakin ollaan taas oltu touhukkaampina.

Koska loppu kesäloma odotuttaa itseään, on vapaapäiviin ahdettava ne kaikki kivat (ei koira-aiheisetkin) jutut, joita haluaa tehdä, mutta pitkästä aikaa on päästy taas jäljellekin! Kahtena peräkkäisenä päivänä käytiin metsässä, koska peltoja ei nyt oikein ole käytettävissä. Ensimmäisen päivän jäljet oli pääosin ihan hirvittäviä, mikä nyt ei sinällään ole ihme, kun ei sitten alkukesän olla jäljillä käyty (ja silloinkin vain pari kertaa). Nuorisolle tein ihan helpot varsin namitetut suorat pätkät. Kipin ja Ruun kanssa meinasi usko loppua, kun tuntui, että ne on jotain liinan päässä heiluvia huligaaneja, jotka yrittää vaan nenä korkealla haahuilla ja rynniä minne sattuu. Cessie oli sentään vähän siedettävämpi, vaikka sen kanssa täytyy vaan hillitä itsensä ja uskoa, että se vauhti tulee sieltä, kun vähennetään makupaloja ja muutenkin vaikeutetaan hommaa (minkä kyllä yritän sen kanssa tehdä mahdollisimman pian - jotenkin pelkään että tuollainen tunnetila ehdollistuu liikaa jäljelle; ei rauhallisuus toki jäljellä paha ole, innolla se sinne kuitenkin lähtee, mutta liika on silti liikaa, ainakin mulle). Onneksi Onni sentään pelasti tilanteen ja ajoi helpohkon jäljensä mainiosti. Tosin tässä kohtaa on pakko sanoa, että jos koira olikin hyvä, niin ohjaaja oli sitäkin huonompi . Jo janalla hilasin/käskin koiran pari kertaa pois jäljeltä, kun suuntavaistoni petti taas kerran ihan tyystin ja katsoin, ettei (juur tekemäni) jälki millään voi tuonne mennä... vaan menihän se. Tietenkin. Kipin ja Cessien jäljetkin onnistuin polkemaan jossain kohtaa ristiin, vaikka ne oli varsin lyhyet polulta saman suuntaisesti lähtevät suora pätkät . Kipin ja Ruun jälkihäsläystä puolestaan ei auttanut sekään, että juur silloin alkoi autolta kuulua haukkua, kun joku tampio (sori) ajoi autonsa kapeahkon metsätien laitaan parkkiin toiselle puolen tietä juur sille kohtaa, missä mun auto oli (go figure, kun tilaa olisi kilometrikaupalla joka suuntaan) - tääkään ei koiria tuntunut häiritsevän, mutta mun hermorakenteeni ei meinannut kestää alkuunkaan.

Pakkohan tuo oli ottaa heti seuraavana päivänä uusiksi ja vaikka edelleenkään ohjaaja ei täysin häslingeittä selvinnyt, niin selkeästi asiaa oli yön aikaan ehtineet pohtia ja haudutella niin koirat kuin ohjaajakin. Nyt alkoi Kipillä ja Ruullakin jo näkyä paikoin sitä jäljestämistä, jonka muistan viime vuodelta - ja kun ohjaajakin osasi varautua ja asennoitua asiaan, eikä rynnimällä tai korkealla nenällä päässyt mihinkään (ei sitä tosin edellispäiväiseen tapaan yritettykään), alkoi nenä löytää paikkaansa ja ajoittain ihan vasen-oikea askelrytmityskin. Vähän tuossa on toki sekin, että tyystin tarkkaa jäljestystä en viitsi metsässä vaatia. Mille tarkkuudelle tuo asettautuu, jää nähtäväksi. Peltojäljethän noille tekisi (olisi tehnyt) hyvää, että päästäisiin taas homman makuun, mutta peltoja ei nyt oikein ole saatavilla ja se oma ruohonleikkurikin takkuaa siinä määrin, että omilla pelloilla jäljestäminenkin on toistaiseksi vain haaveena. Mutta eiköhän se tästäkin. Ruokapurkeille nuo (varsinkin sisarukset) jo tarjoaa maahanmenoa jossain määrin oma-aloitteisesti. Tai oletan, että se on ruokapurkki, jonka nuo haistavat, ei päällä oleva keppi (vaikka purkki sammaleen alle onkin kaivettu ja keppi siinä sammaleen päällä) - siinä määrin kaukaa alkaa ainakin Ruuti hajuun reagoida. Nostaa nenää useamman metrin päässä ja rupeaa menemään maahan välillä jo hiukan ennen purkkiakin.

Tänään onnistuin muun muassa pudottelemaan ylimääräisiä keppejä jäljille taskustani, unohtamaan loppumerkit Kipin ja Ruun jälkien lopusta/loppukepin kohdalta (koirille pointsit, koska homma meni kuitenkin ihan ok, vaikken itse yhtään muistanutkaan, mihin jäljet loppuivat) ja unohtamaan Onnin keppipalkat autolle (josta kävin ne kesken jäljenajon hakemassa ; no, onneksi en ollut pitkällä, pari kymmentä metriä oli jälkeä ajettu, kun asian tajusin, joten ei kun koira maahan ja juosten käymään autolla ). Saisin kyllä läpsiä itseäni vähän enemmänkin. Onnin jälki oli taas ihan jees. Tosin terävässä kulmassa tuli joku outo haparointi, eikä jatko meinannut millään löytyä. Tämän se tosin korvasi moneen kertaan loppujäljellä.

Jälki on kyllä sellainen laji, että kun siihen ryhtyy, niin pitää saada lisää. Kiehtovaa hommaa. Noh, onneksi sitä lomaa on vielä tälle syksyä tiedossa, joten silloin ainakin. Tosin täytyy tehdä päätös, että loman aikaan myös edes yksi esineruututreeni ja vähintään toinen loppusyksyn aikaan, ettei sekään hommaa ihan jää unhoon. Esineruutujahan toki pystyy onneksi tekemään varsin pitkäänkin.

Ettei tämän kertainen bloggaus jäisi tyystin ilman kuvia, liitetään mukaan muutama otos Onnista nollakoirana tokomestisten voittajaluokan paikallaolossa  (kuvat Tuula Tanska / Harri Puranen).

Viime agitreeneissä tuli jälleen se tuttu tunne, että miksi, oi miksi kidutan itseäni harrastamalla jotain, missä olen näin tumpelo. Tällä kertaa vain potenssiin sata. Rata oli aivan hurjistuttavaa pyöritystä joka toinen este toiselta, joka toinen toiselta puolen, välissä valssit ja stopit ja... tarkoituksena harjoitella lähinnä niitä stoppeja/hidastuksia esteille (että kaarrokset tulisi mahdollisimman pieniksi). Cessie-raasu oli taas ensimmäisenä vuorossa ja sen kanssa taisin mennä melkein kahta estettä kerrallaan , kun ei vaan kykene. Kipin kanssa seuraavalla tunnilla päästiin sentään jo vähän pitempää pätkää. Ikäväkseni tämä olikin Cessien vika agikerta tällä erää (ihan taloudellisista syistä pakko tinkiä edes hetkeksi aikaa, kaikkien kanssa ei vaan pysty harrastamaan kaikkea - edes kaikkea, mitä kovasti tahtoisi). Kipin kanssa jatketaan, sillä uskon että se on sille tärkeämpää ja hyödyllisempää tällä hetkellä (Cessiellä on onneksi edes vähän muitakin harrasteita ja toisaalta Kipissä voisi oikeasti olla ainestakin vähän taitavamman ohjaajan kanssa, mun taidot sille tuskin koskaan riittää) ja Cessien kanssakin varmasti taas pienen tauon jälkeen. Hiukan tosin hirvittää varsinkin nyt, miten käy, kun tuo ensimmäinen tunti jää pois ja joudun tulemaan toimeen sen suomitta toistoitta ja tukiopetuksitta .

Agitreenien jälkeen löydettiin reitillä olevasta tutusta vakimetsästä aina vaan lisää ja lisää ihania paikkoja. Miten voikin metsässä kuljeskelusta ja raittiista ilmasta tulla niin autuaallisen hyvä olo. Nyt tosin törmättiin johonkin, jolle en keksi muuta selitystä kuin karhun uloste... ei sekään muuten mitään, mutta lähtiessämme metsään tuota jättisuurta jätöskasaa en keskellä kulkemaamme polkua huomannut, palatessamme samaa polkua se sen sijaan siinä oli. Himpun verran asiaa tuli mietittyä, kun juuri samana päivänä oli saanut lukea jotain kauhujuttuja Venäjällä kaksi ihmistä tappaneesta karhusta, mutta ei me tämän sentään ulkoiluhetkiä anneta estää. Ei auta kuin pitää enemmän meteliä mennessämme.

Onni keskellä

Tuo Onni-koiranen on kyllä välillä sellainen mörssäri, että oon aikas mustelmilla. Tällä kertaa puhuin taas jotain maraton-puhelua samalla koirien kanssa ulkoillen ja kaikessa rauhassa istahdin pellolle katselemaan ja jatkamaan jutustelua. Siinäkös Onni jysähtää päälleni koko massallaan (ei sitä onneksi sentään ole kuin 36 kg verran) sellaisella ilmat pihalle -tekniikallaan. Samaisella, jota se esitteli Hauholla Nessan kanssa leikkiessään. Pipsa tuolle keksikin hyvän vertauksen - se on aivan kuin sitä telkassakin tulevaa näytöspainia tai mitä lie amerikkalaista vapaapainia, jossa hypitään toisten päälle tujum-loikilla. Muutenkin tuon tapa on välillä vähän liiaksikin sellainen karmit niskassa sisään. Tai lähinnä ulos. Ei meillä Mustin ja Mirrin metallinen porttikaan kestänyt kuin hetken, kun tuo (ja vähän muutkin) rynnii (avatusta) portista niin voimalla ja vimmalla, että rytisee. Eipä auta kuin teettää jossain metallipajalla uusi. Sellaiset sentään on kestäneet (vaikka ruuvit ja saranat välillä pettääkin). Huoh. Opetuskysymyskin toki osin olis, joo.

Saapi nähdä otetaanko Onnille vihdoin käyttöön uudet harrasteet. Voi-tokoilu on aina ollut siintämässä sellaisena eläkepäivien varalajina, joten ehkä kokeillaan, miten lähtisi sujumaan. Ongelmakohtia voin kyllä kuvitella jo etukäteen monia - ei vähäisimpänä se, että tuota voi palkata niin kovin harvakseltaan (kun ei jaksa tapella niistä irrotuksista ). Toki se olisi vältettävissä siirtymällä namipalkkaan. Jälkeä voisi ajatella siirrettävän pellolle, mutta kyllä tuosta taitaa olla jo niin metsäjälkikoiratyylinen tullut, että saattaa olla aika kova työ (plus että se ilmaisee kepit ottamalla suuhun ja tuomalla). Harrastellaan me kuitenkin niin kauan kuin kuntoa ja intoa riittää, joten aika näyttää. Näytelmäkehät on myös jo vuosia odottaneet vuoroaan ja Onni jäänyt aina vähän Otson varjoon, kun molempia ei ole voinut mukaan ottaa (ei sillä että Otsokaan nyt mitenkään hurjasti olisi näyttelyissä kiertänyt). Ehkä me siis innostutaan jossain pyörähtämään - ainakin se olisi ehkä se helpoin valinta treenimäärän puolesta . Otsolle täytyisi myös ehdottomasti ehtiä tehdä pari jälkeä pitkästä aikaa - ja jos vaan aika sallii, niin hauska olisi myös katsoa, miten homma Piikiltä nykyään sujuu (vielä viime vuonna jonkun kekeilun tein, mutta tänä vuonna on toistaiseksi jäänyt). Kepan jälki kiinnostaisi myös pitkästä aikaa, josko vielä olisi jotain muistissa.

Kerrankin sain otettua harjan kohtuu ajoissa käteen ja jengiä on käyty läpi urakalla. Neljä erkkariosallistujaa oli toki vielä varsin hyvässä kunnossa, kun harjauksesta ei ole reilua paria viikkoa enempää - samoin Oodi  - mutta jäähän siihen vielä ne neljä muuta...

Ulkoilun ohessa on kerätty taas kantarelleja omiksi tarpeiksi ihan tuosta omasta metsiköstä. Mitä mainiointa ulkoilun oheispuuhaahan tuo onkin. Muutoin täytyy sanoa, että kelit on olleet mitä kesäisimmät ja toiveeni kesän jatkumisesta siis toteutunut mitä parhaimmin! Tänään oli vallan bikinikeli heinäsirkkojen sirittäessä ja auringon lämmittäessä juur sopivalla teholla. Loistavaa!