Koska muut veljekset pääsi esiintymään viime päivityksessä, saa tässä päivityksessä esittää videopääosaa Keltsi. Harjoittelua, parempaa videokameraa ja muutahan nuo pätkät edelleen kaipais (ja tässä tapauksessa jopa parempaa sateetonta säätä ja sitä myötä parempaa ulkovalaistusta, mutta oon tullut siihen tulokseen, että jos sellaisia - yhdistyneenä liikenevään aikaan - jää odottelemaan, niin saa odotella varsin pitkään, joten näillä taas mennään). Viime videokokeiluista on hurjan kauan ja tällä kertaa oli tarkoitus yrittää taustamusiikin liittämistä mukaan, mutta se osoittautuikin tietyiltä osin varsin hankalaksi hommaksi - ja koska puuhaan tuhraantui muutenkin ihan riittävästi aikaa, niin tuo jäi vielä alkutekijöihinsä. Vaan onpahan edes yritetty. (Voi miten entinen pieni perfektionisti onkaan vuosien saatossa koirien ja koiraharrastuksen ja ajanpuutteen ja! myötä joutunut antamaan periksi ja touhut on nykyään jotain ihan täysin muuta - osin tosin varmaan hyväksikin moinen muutos, jos ei ehkä aina kuitenkaan.)

Pienessä Kepa-miehessä on aina vaan jotain vetoavaa, jota ei voi selittää. Jos en yleensäkään kyllästy katselemaan koirien liikkumista ja leikkejä, niin Kepaa taidan katsella suorastaan lumoutuneena. Edelleen se myös painautuu tiukasti vasten heti, jos sitä hiukankin koskettaa - ja vajoaa siitä jos jonkinlaisiin venkura-asentoihin kohti selälleen köllähtämistä, jos kosketus jatkuu hiukankaan pidempään tai tarjolla voisi olla rapsutuksia.  

 

(tai http://www.youtube.com/watch?v=W6FAFm5gRIg, jos tuo ei toimaa)

Jälkikausi on pentujen osalta korkattu. Viime tiistain briardtreenit sovittiin jälkitreeneiksi ja sillä varjolla sain aikaiseksi edeltävänä viikonloppuna käydä kurkkaamassa jälkipaikan kunnon ja tehtyä Kipin ja Ryökiksen ensimmäiset jäljet. Olikin varsinaista häsellystä. Vaikka ovat maasta ruokaa syöneet, niin jonnin verran kärsivällisyyttä vaadittiin, että ipanat ymmärsivät homman idean. Joka ei ollut esittää sirkushyppyjä, tarjota kontaktia tai mennä maahan, kun yritän kädellä osoittaen saada huomiota ja nenää maanpintaan. Alun maahan-ylös-maahan ryöminnän ja ihmettelyn jälkeen sentään saatiin nenät maahan. Talvenlapset päässeet noinkin isoiksi ennen ensimmäisiä jälkiään. Vaan itse tiistain treeneissä homma oli selvästi jo muistissa ja lähti alusta asti eri asenteella, vaikka ihanteellisesta suorituksesta vielä kaukana ollaankin. Samaan syssyyn tein jäljet myös kotipellolle, että saatiin jokunen treeni alle ennen (taas juur meneillään olevaa) seuraavaa taukoa. Yritin pientä ruoan vähennysoperaatiotakin jälkitreenirykelmän kanssa samaan ajankohtaan, mutta kovin runsaissa määrin en taida viitsiä sellaista noiden kanssa harrastaa. Ryökis alkoi ihan syömällä syömään heinä-mutapaakkuja pellolta - oikein niin kuin ruoakseen niellen isoja kökkäreitä kökkäreen perään. Ruokatynnyreiltähän nuo nyt ei muutenkaan pysy poissa ja kansi aukeaa alta silmänräpäyksen. Erityisesti Ryökiksellä on erilaisia tapoja myös kaappien ovien avaamiseen, joten turvassa eivät ole tynnyrit tai muut sielläkään. Mutta katsotaan. Kerään voimia ja otan uuden jälkipyrähdyksen - uskoakseni jopa ennemmin kuin myöhemmin.

Yritetään ottaa yhteiskuvaa Otsosta, Bertasta ja kiitävästä Kipinästä

Cessielle tein myös pienenpienen jäljen. Ihan sellaisen pentumallisen vaan katsoakseni, onko homma yhtään muistissa. Pidempiä sitten, kun juoksu on ohi (eli nyt just kohta). Vauhti ei ollut huimaa, mutta jäljestys tarkkaa. Pitipä sitten kaivaa esiin Cessien viime keväinen pentujälkivideokin. Siinä on siis jälkihäsellystä yhdellä Cessien ensimmäisistä jäljistä viime kevänä

http://s496.photobucket.com/albums/rr321/noorakosonen/celine/videoita/?action=view¤t=VID00234.flv (alkuhömppää)
http://s496.photobucket.com/albums/rr321/noorakosonen/celine/videoita/?action=view¤t=VID00235.flv (itse jälki)

Oi niitä aikoja (vaikkei niistä niin kovin kauaa vielä olekaan). Kovasti on Cessien pentuaika tuon jälkeen mennyt kahden pentueen varjossa, eikä pentujutuista olla juurikaan edistytty - vaan mihinkäs sitä kiire, kai. Agilitykurssin väliin jääminen juoksun vuoksi tosin harmittaa sitäkin enemmän, kun Sepe olis kyllä ansainnut vähän omaa aikaa ja tekemistä. Noh, onneksi on taas sula maa ja päästään touhuilemaan omin päinkin. Ja seuraavan kurssin alkaessa sitten uusi yritys.

Täytyypä yrittää saada pientä videotallennetta Kipin ja Ryökiksenkin jäljistä. Onhan noita kiva itse jälkikäteen katsoa, vaikka aina hirvittääkin, mitä kaikkea hölmöä tulee tehtyä (vaan ehkä sekin on se yksi hyöty).

Ryökis vauhdissa

Kun viime vuosi jäi pentueitten ja astutusreissujen sun muitten myötä kisarintamalla vajaaksi, oli tänä keväänä tarkoitus aloittaa reippaasti ja ilmoittaa Onni heti 15.5. kolmosen jäljelle Harjavallan ihaniin maastoihin. Vaan tänä vuonna on toisenlaiset vastoinkäymiset - tältä osin ennen kaikkea koirankuljettimen kanssa. Sen verran höllässä saattaa osat nyt olla, että sillä ei mielellään lähde metsäteille ajelemaan, joten viivästyttää metsätreenikauden aloitusta. Ja toisaalta kisareissujakaan ei ihan tähän hätään uskalla ottaa, kun aikataulut on nyt kovin eläväiset ja katsotaan, miten autoasia ratkeaa. Noh, kunhan pistetään kisojen osalta edes paremmaksi kuin viime vuonna, niin hyvä niin - ja vaikeaahan se ei ole... kisoja kun taisi varsin eriskummalliselle viime vuodelle tulla pyöreät nolla. Kerrankin lupaus, joka on helppo täyttää.

Jaska söpöläistä meillä on tietysti edelleen kova ikävä. On se jännä. Vaikka tietää, että sillä on asiat hyvin ja varmasti paremminkin kuin täällä, niin silti ikävä on välillä ihan käsinkosketeltava. Tottista ei ole kyennyt Kipin ja Ryökiksen kanssa oikein ottamaan, kun on tunne, että yksi puuttuu (vallankin kun se puuttuva on juuri se kovin innokas ja ketterä, sellainen penninympärikääntyvä ja taitava söpistys - toki Kipikin on täynnä intoa, vieteriloikkineen hiukan erilainen kuitenkin  - ja Ryökis puolestaan isoimpana vähän jähmeämpi, tosin vauhtiinpäästessään siinä ja tekemisessä on myös voimaa, Ruutia). Miten sitä ajatteleekin, että jälkeäkin olisi ollut niin kiva ehtiä söpiksen kanssa kokeilemaan - kun kuitenkin tietää, kuinka rajallisesti siihen olisi aikaa. Vaan varmasti Jaska pääsee omassa kodissaankin jäljelle ja moneen muuhun, mihin täällä ei olisi päässytkään. Kyllähän se on suuri ilo kuulla ja nähdä uutisia uudesta kodista ja niiden myötä ikävä hellittää haikeudeksi ja vähitellen toivottavasti siksi iloksi ja ylpeydeksi, joka osaltaan lienee päämääränä.

Vaan eipä auta tuollaisella puolella tusinalla pentuvarauksella (joka Neankin pennuista oli) lähteä pentuetta teettämään - kun niitä pentusia voi tulla sitten liki se täysi tusina. Eikä minusta selvästikään ole tähän hommaan... pennuista enää luovutusiän ylittäneinä luopumaan. Siinä määrin kuluttavaa, ettäi tällaista pysty kovin usein läpikäymään. Tuskallista se on luovutusiässäkin, mutta jos omat kodit on alusta asti varmoja, niin jossain määrinhän se auttaa, kun tietää asennoitua ja miettiä, mihin kukakin lähtee. Ja tietenkin nuorempana lähteminen. Vielä minä tuota Ryökistä mietin, vaan kuinka pitkään. Miten se rakastaakin tulla kainaloon nukkumaan ja pusutellessaan aina etsii korvanlehden, josta vähän puraisee - huomattavasti miellyttävämpää muuten kuin nenän puraiseminen, jota siskonsa puolestaan harrastaa. Tähän asti on säästytty haavereilta, mutta eilisen pusuttelupuraisun jäljiltä on nenä edelleen verinen ja turvoksissa.

Muutenhan noita tuossa menisi, mutta on tullut luvattua jo Cessien tullessa, että pennulle liikenevä aika ei ole pois vanhoilta koirilta. Ne ovat aktiiviset eläkepäivänsä ansainneet (sitten kun sellaisten aika koittaa) ja vielä voitaisiin puuhailla vaikka mitä. Niihin hauaisin aikaani ja tarmoani keskittää. Cessien pystyin selittämään itselleni yhtenä nuorempana harrastuskaverina ja Keltsi tuossa sivussa vielä menisi maskottina ja kotikoirana, mutta miten ihmeessä selitän itselleni Kipin, saatikka Ruutin...

Hetki ennen tömäystä - se (Ruuti-Ryökis) todellakin tulee päin pompaten ja lujaa

Veristä puuhaa on hampaitten vaihtuminen kuten kepistä alla näkyy (tällä hetkellä taitaa Kipin hammastilanne olla se, että maitokulmureitten viereen pukkaa kovaa vauhtia uutta - Ryökiksellä vielä pelkät maitokulmurit - vaan eiköhän nuo pikapuoliin jo lähde, minen juur muuta oo koskaan tehnyt kuin vähän kurkkinut tilannetta, avitella tai nytkytellä ei oo toistaiseksi kenenkään hampaita tarvinnut, mutta sanomatta paras)

 

Siinä määrin ihana on olo ollut treenien ja kevään myötä pitenevien lenkkien jälkeen (niin kuin aina), että eiköhän meilläkin tuo odotettu treenikausi vähitellen saada taas paremminkin käyntiin.