Kiitos kaikille viesteistä.

Toivottavasti kiitokset tavoittaa tätä kautta kaikki viestein muistaneet (blogia kun en vajavaisen sisältönsä vuoksi kovin laajasti ole linkittänyt). Enempään ei tällä hetkellä pysty. Puhelin palaa toimintaan ehkä joskus - se pitäisi korjauttaa, enkä ole saanut aikaiseksi, nyt. Enkä totta puhuen olisi siihen jaksanut vastatakaan, joten korjauttamisella ei niin kiirettäkään liene.

Plättää on ollut vapun aikaan niin kovin tuskallisen ikävä. Voi kun se olisi saanut olla vielä meidän kanssa nauttimassa ystävistä, yhdessäolosta, keväästä ja hyvästä ruoasta. Pieni ystävä. Ehkä mekin olisimme niistä silloin pystyneet nauttimaan. Kaikki tuntuu nyt niin kovin tyhjältä ja turhalta.

Asia on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Ehkä siksi, että ei ole löydettävissä mitään syytä, mikä laajentuman ja kiertymän aiheutti tai mikä sille altisti. Mitään syy-yhteyttä ruoan ja liikunnan väliltä ei löydy. Ei edes mitään kiihtymistä tai innostumista lähellä ruokailuaikoja. Lähipäivät olivat muutenkin leppoisia. Plättä on myös aina, koko ikänsä, syönyt hyvin pieniä annoksia verrattuna muihin, koska se lihoi helposti - annoskoko ei ole koskaan voinut olla niin suuri, että se olisi voinut venyttää kiinnikkeitä. Piikin kiertymän jälkeen, 2,5 vuotta, meillä on lisäksi pyritty kolmeen ruokailuun - tai vähintään kahteen pääruokaan ja yhteen pienempään juttuun - päivässä. Plätällä oli aina hyvä ruokahalu ja sen vatsa toimi todella hyvin. Ei ripuleita, ei löysempiä ulosteita. Eikä sen rakenteeltaankaan olisi pitänyt olla kaikkein riskialtteimpia. Ei Piikilläkään ruoka-liikunta yhteyttä kiertymään ollut, mutta sillä oli kuitenkin ollut pitkään ripuli, joka on varmasti ollut omiaan kerryttämään kaasua mahaan - se on myös toisella tavalla stressille alttiimpi kuin Plättä. Minä en vain ymmärrä tätä.

Vaikea se on hyväksyä myös siksi, että se tuntuu niin väärältä ja turhalta. Lähdimme eläinlääkäriin siltä seisomalta, kun näin että Plättä oksentaa valkoista paksua limaa ja on kipeän oloinen. Silti en saanut hankittua sille apua riittävän nopeasti. Pari tuntia odottelua vastaanotolla oli liikaa ja itsesyytökset ovat hirveät. Minä en osannut auttaa pientä rakasta koiraani. Sitä on kaikkein vaikein hyväksyä. Jos vertaa Piikkiin, Plättä ei ollut lainkaan niin kipeän oloinen. Piikki, joka ei normaalisti koskaan itke, vingahteli jokusen kerran jo matkalla eläinlääkäriin ja laajentuman siellä pahetessa / kiertymän tullessa vinkuna yltyi. Plättä ei itkenyt missään vaiheessa ja jaksoi vielä kävellä ja heiluttaa hiukan häntäänsä, kun nukutuspiikki ennen leikkaukseen menoa annettiin. Kukaan ei voinut uskoa, että kiertymä olisi jo niin pitkällä. Urhea pieni tyttö. Minä rakastan sinua niin. Voi kunpa...