Jottei jännitysmomentit jäisi hypyn varaan, piti ilmeisesti saada pari surkeaa treeniäkin tähän väliin. Esineruutua on pitänyt pitkään päästä tekemään sellainen helpohko onnistunut harjoitus (ei mitään kovamuovisia jääraappoja) ja kun se ei missään välissä tuntunut onnistuvan, eikä sopivan aikatauluihin, niin maanantai- vai tiistai-iltako se oli, kun päätin, että nyt. Oli mikä oli, pakko tehdä. Ilta alkoi olla siinä määrin pitkällä, että metsässä ei olisi nähnyt mitään (ja olisi saanut metsänturvajoukot taas kimppuunsa), pellolla sen sijaan vielä ihan ok. Siispä sinne. Hmh, pellollapa ei ollut tullut ennen esineruutua harjoiteltuakaan - sikäli ihan hyvä, mutta olisi tietysti voinut pitää mielessä sen tämän kertaisen harjoituksen tarkoituksenkin. Omalla pellolla, pihan vieressä, missä on kaikkia kivoja juttuja. Ja juoksuisen Bertan hajuja. Ja missä ei olla tällaisia hommia totuttu tekemään. Kerta se on ensimmäinenkin ja vielä juoksuhajuistakin vähän huurupäinen Onni teki kyllä hommia, mutta myös niin paljon kaikkea muuta... Kaksi ensimmäistä esinettä löytyi suht ok, kolmatta haettiinkin sitten vähän pidempään  - ja käytiin välillä juomassa ojassa, kierittelemässä heinissä, retuuttamassa heinätuppaita irti maasta. Näin.

Tiistain tottistreeneissä puolestaan onnistuin tekemään Onnin ennestäänkin niin loistavista noutojen luovutuksista entistäkin kuormittuneempia.  Ei siitä sen enempää. Niin, ja sitä luoksetuloa seisomisestakin kokeiltiin. Tuli se sieltä ihan ilman hämminkiä, mutta nähtäväksi jää aiheutettiinko vahinkoa.

Eikös se niin mene, että harjoitus on ollut huono, jos koira ei ole tehnyt virheitä ja virheitten kautta oppii eniten. Siinä tapauksessa ollaan epäilemättä nyt äärettömän oppineita ja taitavia.

Hyppyäkin päästiin vihdoin kokeilemaan. Tiistaina aamutuimaan kuuran peittämällä kentällä ja tänään rankkasateessa. Kokeiltiin ensin noin 80-senttistä hyppyä, jonka tiistaina olisi ensimmäisellä lähetyksellä edelleen kiertänyt, mutta toisella meni yli ja sen jälkeen ei enää yrittänytkään kiertää - ei tuota matalampaa, eikä metristäkään estettä. Molemmilla kokeiltiin kaksi ylitystä, ei sen enempää. Olisiko tuo ollut jossain lihas-/kipumuistissa, että hyppääminen sattuu, kierretään, mutta hypätessä huomannut, ettei satukaan. Ainakaan niin paljoa, että tarvitsisi kiertää. Mene ja tiedä. Ainakin tuntuisi, että venytykset onnistuvat nyt jo pidemmälle. Tänään molemmat hypyt kertaalleen ilman kiertoyrityksiä. Aikalaiseksi jännitysmomentiksi tämä jää - siitäkin syystä, että vieraalla kentällä ei olla päästy yhtään kertaa kokeilemaan.

Jotenkin vähän sellainen olo, jotta onko taas mitään järkeä mihinkään maan ääriin lähteä ajelemaan. Joku pienikin vastoinkäyminen, niin taitaapa jäädä lähtemättä. Jos sellaista ei tule, niin joku janaharjoitus tai jälki olisi kaiketi käytävä ainakin vielä tekemässä. Eipä sillä, kokeiltavahan se on jossain vaiheessa kuitenkin ja kun ei noita kisoja oikein tälle vuodelle enää ole, niin miksei yhtä hyvin nyt. Onpahan sitten taas tarkat suunnitelmat, mitä talven aikaan treenailla (suunnitelmia, niitä riittää!).

Muidenkin kanssa treenailtu jotain pientä. Kokeita kun ei ole ohjelmassa, niin se on vaan vähän sellaista päämäärätöntä touhuilua. Joskin kivaa.

Sen verran nuo juoksut taas puolestaan stressasivat, että oli myös varattava kolmelle koiralle aika verikokeisiin sun muihin ensi viikolle. Muuta rahanmenoahan sitä ei olisikaan... mutta kun mieli ei muuten rauhaa saa, niin se ei saa. Onneks koirat ei tiedä, kuinka höhlä omistaja niillä on. Kai.