Momo ja muut matkalaiset palasivat vihdoin vappuaattona kotiin - ja jopa enemmittä kommelluksitta! Maanantaiaamun proge oli 7,9, joten saatiin edes se yksi onnistuminen sinne myöhäiselle maanantai-illalle, kun tiistaina koitti sitten kotiinlähdön aika. Yhden kerran varaan homma tosin jäi, mutta toivotaan (ja hartaasti toivotaankin!), että se yksi riittää.
Momo oli kuulemma ollut ihan vauva, köllötellyt sängyssä välissä, osallistunut kaikkeen touhuun, nauttinut melkein ympärivuorokautisesta palvelusta, eikä ulkoilukaan keskustan väkijoukoissa, puistoissa ja nähtävyyksillä ollut tuottanut ongelmia (Momolla taitaa ollakin varakoti siis jo valmiina – eivät ehkä tosin ole nähneet sitä ihan elementissään mopojen, pupujen ja muiden kanssa).
Paitsi odoteltiin proge- ja astutusuutisia, ajeltiin maanantaina myös Kankaanpäähän Ventelälle viiden koiran kuvauksiin. Omista katsottiin Kokon lonkat ja ikävä kyllä ne olivat siitä pentuajan hyvästä beestä kehittyneet ennemminkin ceen suuntaan. Pääasia on tietenkin, että koira pötkii elämän ja harrasteet noilla lonkilla ongelmitta, mutta yksi haave todennäköisesti tätä myötä hautautui. Haave siitä, että olin vihdoin löytänyt Onnille sopivan nartun. Kokon jalostukäyttöä ceen lonkat tuskin tulevat muuttamaan, tulevatko ne muuttamaan jalostuskäyttöaikeet omalta kohdaltani jää vielä nähtäväksi, sen sijaan mahdolliseen urosvalintaani ne tulevat varmasti vaikuttamaan. Vaan eipä ole helppo tehtävä löytää briardeista urosta, jolla olisi paitsi vahva oma lonkkatausta myös vahvaa näyttöä jälkeläisten lonkista. Ainakaan jos ja kun tahtoisi urosvalinnalla vahvistaa erityisesti sitä Kokon parhaana pitämääni puolta eli luonnetta. Olisin vain nähnyt Kokon luonteltaan niin kertakaikkisen sopivana Onnille. Tuollainen ihana pieni äärettömän ystävällinen ja sosiaalinen, vilkas tyttö, saalisviettiä, taistelutahtoakin (vaikkakin varsin tutkimaton määrä - toki myös koulutettavuus ym. arvoitus), mutta ainakaan toistaiseksi dominoivuutta ei tuntuisi juurikaan olevan. Elämä on. Sikäli onneksi tuo Cessie on nyt tuossa kasvamassa, niin ei ole minkäänlaista kiirettä, eikä hoppua sen Onnin penikan saamiselle ja voi taas jatkaa etsintää ja odottelua.
Koko on kuitenkin sellainen koira, että tahtoisin siitä jatkoa, joten asiassa riittää miettimistä. Se on ulkomuodollisista puutteistaan ja muista huolimatta kaikelta tyypiltään ja olemukseltaan niin paljon sitä, mihin olen tottunut ja mitä haen briardista - ja jollaisia jalostusyksilöitä sitten kuitenkin löytyy loppujen lopuksi aika vähän. Jotenkin olen niin hölmö, että oma ajatukseni siitä, mitä haluaisin hakea kasvatustyölläni lähtee siitä, että kun koira (hyvin yksinkertaistetusti esitettynä) on sosiaalinen ja avoin ja sillä on riittävästi toimintakykyä ja rohkeutta selvitä sitä myötä arkielämässä ongelmitta ja reippaasti, niin paitsi että se on perusedellytys kaikelle, niin sellaisia yksilöitä käyttämällä saisi myös materiaalia, joka on monen ominaisuuden suhteen keskimäärin hyvät lähtökohdat omaavaa harrastuskäytössäkin ja jonka joukosta ehkä vähitellen löytyy enemmän niitä ihan top helmiäkin, kunhan ei unohdeta sitä viettiäkään kokonaan. Yksinkertaistettuna ja monta ominaisuutta unohdettuna ja käsittelemättä jättäen. Toki on niin, että paljon jotain hyvää korvaa vähän vähemmän jotain toista, joten yhtälö ei missään tapauksessa ole yksinkertainen. Jotenkin näen oman tavoitteen niin, että sen kummemmin sosiaalistamisen kuin viettien edes jollekin asteelle herättelynkään ei pitäisi vaatia kohtuuttomasti aikaa tai taitoja. Toki minä olen sitten taas tietyissä asioissa varsin vähään tyytyväinen ja tavoitetasokin on tietynlainen. Vaan kuten olen aiemminkin todennut, minusta on hurjan hyvä, että löytyy myös eri tavoin asioita painottavia ihmisiä.
Ventelä kävi myös Cessien läpi, eikä löytänyt mitään tunnustelemalla rikkinäistä. Kuvauttamista suositteli odoteltavan vielä ihan minimissäänkin reilun kuukauden verran. Mä vaan silti stressaan.
Keskiviikolta saatiin melkein treenimerkintä, kun käväistiin Cessien kanssa briardtreeneissä vähän moikkaamassa ihmisiä (Cessien lemppari) ja jopa leikkimässä hivenen. Tällä kertaa ihmiset eivät häirinneet leikkiä liikaa (ainakaan niin paljoa, että olisi pitänyt lähteä kesken moikkaamaan), saa nähdä kuinka paljon muut koirat vaikeuttavat asiaa. Kehittämisen kohteeksi voisi yrittää ottaa vaikkapa aktiivisen vastustamisen kehittämisen. Tosin en edes tiedä, millaista tuon ikäisen pennun leikkimisen pitäisi olla ja mikä kehittyy itsekseen iän myötä. Voi myös olla, että vaikka yrittäisin, niin en osaa tätä ainakaan kaiken tyyppisille koirille opettaa/vahvistaakaan. Ainakin Onnin mielestä on aina ollut vielä hauskempi suunnata leikki ohjaajaan päin, hyppiä päin, tunkea lelua suuhun - enkä usko, että se on taistelutahdon määrästä kiinni, sillä esimerkiksi Bertta vastustaa meillä minun kanssani leikkiessä huomattavasti paremmin ja väittäisin Onnin taistelutahdon olevan kuitenkin suuremman. Saa nähdä kuin käy. Sitten taas - koska kyseessä olen minä - niin ehkä kannattaisi unohtaa tuollaiset ja keskittyä vain niihin irrotusten vahvistamisiin... Vaan kumman sitä sitten pistää etusijalle vai teenkö tästäkin taas varsinaisen sillisalaatin. Todennäköisesti.
Vielä vappu loppuun töissä, nuutuneen ohjaajan univelat ja muut parin viikon aikaan kertyneet hoitamattomat hommat pois ja ehkä arki alkaa sitten taas asettua vähitellen uomiinsa - ja jospa päästäisiin treenipuuhiinkin edes sen odotetun jälkikauden korkkauksen verran.
Vielä muutama pakollinen pentukuva ja touhuja parin viime viikon varrelta:
Sen nyt saattaa arvata, miten pennun kanssa haravoinnissa käy
Ruokasäkin tyhjeneminen on aina lysti hetki, oli se sitten oma tai muitten säkki
Joku on piiloutunut piraijahampailta tyynyjen alle...
Esiin sieltä!
Leikkiä ja painia Kokon kanssa
Kivaa oli taas myös Bertalla ja Kokolla
Aarre
Otson vuoro saada lempparipallonsa
Onni elementissään
Kommentit