Jos viime kertaiset videot oli hömppää, niin tällä kertaa puretaan vielä hömpempää. Kameraan on kertynyt pätkiä, joita ei raski deletoida (kun niissä vilahtaa mun murut ), joten vähintäänkin niistä, jotka ei viime kertaisiin videoihin päässeet, täytyy tasapuolisuuden nimissä laittaa jotain. Nää - kuten edellisetkään - ei totisesti oo mitään edustusvideoita. Asian huomannee jo kampaamattomista koirista, mutta muutenkaan mukaan ei oo valittu mitään onnistuneimpia suorituksia tai muuta, joka näyttäisi hyvältä. Nää on mun omaks viihdykkeeks, kun mulla ei näille muutakaan järkevää säilytyspaikkaa ole (ja taas on kovin lähellä blogin laittaminen salasanan taakse, siinä määrin omaa juttua tää taas on). Näitten ei oo siis tarkoituskaan kiinnostaa ketään muuta, mutta mä haluan katsella mun murmeleita vaikka töissä, kun oon niistä erossa (oonkohan mä tulossa vielä höperömmäks kuin aiemmin). Vähän niin kuin noissa edellisissä videoissa, joista en raaskinut leikata pois periaatteessa turhia pätkiä ihan vaan siksi, että joku näyttää niin suloiselta (noh, jäihän noita totuuden nimessä editoimatta suurimmalta osin ihan siksikin, että olin liian kipeä oikeasti niitä muokkaamaan).

Sellainen ikävä huomio tosin tuli, että paitsi että kamera näyttää värit ihan miten sattuu (huomaa tämän kertaisissa ulkona kuvatuissa videoissa hyvin - joissain kohdin valo vaihtaa väriä yhtäkkiä yllättäinkin - Kepakin, jonka väri on ihan ok, näyttää surkealta, joten ei ihme että Sepen värikään ei tule yhtään esiin), niin sen lisäksi myös nopeudessa on häikkää. Sikäli positiivista, että vihdoin tervehdyttyäni ja noita viime kertaisia videoita kurkatessani huomio kiinnittyi eniten siihen, että Cessie näytti tooosi hitaalta, eikä Kipikään mitenkään erityisen nopealta. Toki video ylipäätään ja kuvakulmakin vaikuttaa (hallikin näyttää tosi pieneltä verrattuna siihen, mitä livenä, vaikkei se toki järisyttävän iso olekaan - nimenomaan ihan kunnon pitkiä estevälejä kuitenkin oli harjoitettavana, vaikkei siltä näytä), mutta taitaa se kuvakin sitten oikeasti vähän pätkiä. Sain nimittäin juuri tänään koirat livenä nähneeltä kommentin, miksi videot on ihan kuin jossain hidastetussa moodissa - kuulemma näyttää kuin ohjaajakin katkokävelisi... ohjaajan osalta katkokävely voisi kyllä pitää paikkaansakin. Alkuun ajattelin, että videot on vaan vähän turhan pitkiä ja siksi hitaita, mutta kun ei tuo poistunut silläkään, että jättää ensin taustalle toiseen ikkunaan menemään läpi ja sitten uudelleenkatselee. Tämän kertaisista videoista asian taitaa vaan huomata vielä selkeämmin. Monessa kohtaa näyttää kuin koirat tosiaan leikkisi hidastetusti ja oli ihan pakko leikata pois pätkä, jossa Keltsi kiiti suoraa pätkää luokseni, kun kiito ei tosiaankaan näyttänyt lainkaan Keltsin kiidolta. Plaah. Mä haluun uuden videokameran! Tai no, tuskinpa tuota juur tulisi käytettyä kuitenkaan - vallankin, kun itseäni en halua nähdä missään ja kuvaajaakaan ei paikalla kovin usein ole. Ja onpa nääkin pätkät kuitenkin vähän livempiä kuin kuvat. Olivat sitten hidastettuja tai eivät.

Näissä siis lähinnä pieniä (huonolla kameralla huonosti kuvattuja) leikkipätkiä. Tuossa kipeänä ollessa erityisesti Bertasta olikin suuri apu poikien leikittäjänä. Tautini kun eteni ensin diagnosoidusta keuhkoputkentulehduksesta keuhkokuumeeksi, lisäksi löytyi nestettä kehkopussista ja päälle vielä epäily aivokalvontulehduksesta, niin voin todeta, että noin kipeä en muista olleeni vuosiin (ja todellakin sairastettiin kerralla kaikki väliin jääneet flunssat) ja ulkoilut oli siten kovin vähissä jonkun aikaa. Muutaman sadan metrin lenkki, jonka pakottauduin kipeänä ollessa vähintään kiertämään, tuntui pahimpina päivinä maraton-suoritukselta (jo yhteen kertaan kierrettynä, saati, että se piti tietenkin kiertää aina viiteen kertaan peräkkäin... sattui tai jaksoi tai ei). Jokunen kaikkein pahin päivä meni kyllä omalta osaltani ihan vaan koiria ovesta ulos päästämällä ja silloin sekin tuntui huikealta ponnistukselta. Aina ovelle käveltyä ja yhdet koirat ulos päästettyä piti istahtaa oven viereen tuolille hengitystä tasaannuttamaan, että jaksoi taas seuraavat huimat 10 metriä johonkin suuntaan. Onneksi noita päiviä ei sentään montaa tullut. Ja voi sitä iloa ja helpotusta, kun tuo muutaman sadan metrin lenkki ensimmäisen kerran tuntui lyhyeltä ja helpolta . Nyt päästään taas ulkoilemaan! Onneksi tosiaan Bertta-leikkitäti leikittää erityisesti Kepaa (ja toki myös Otsoa ja Piikkiä, Onni & Ruu puolestaan kun on enemmän Cessien & Kipin suosiossa - Otso kyllä myös, mutta jostain syystä Kipi hiukan varoo Kepaa). On sitten Kepallakin innokas kaveri, vaikka ikäeroa tuommoinen kymmenisen vuotta löytyykin. Keltsi tuntuu tosiaan olevan Bertan erityisessä suosiossa - ja onhan se toki nuori ja salskea .

Ensimmäisenä Pikun, Beben ja Oodin ulkoiluhömpötystä. Eihän ne enää nuoria ole ja kyllähän sen liikkeistä näkee ja koko ajan niitä joutuu  tarkkailemaan. Toisaalta koirallakin on oikeus olla vanha, eikä vanhuus tietenkään sinällään ole sairaus. Mutta kuitenkin. Ihania ne vaan on ja päivä päivältä ihanammiksi käy (joskin myös aikamoinen mekastava huligaanikolmikko, joka kovaäänisesti ilmoittaa tulostaan, mutta kun niille ei vaan voi olla vihainen - mä taidan tosian sanoa nykyään aika monessa kohtaa noin...).

Yllä Otson ja Bertan leikkiä pienet pätkät (tuo leikki vaan menee tuommoiseksi nuhjaukseksi, kun itse ilmaannun viereen - ikkunasta saa yleensä katsella paljon vauhdikkaampaa menoa, vaan tallennapa sitä sieltä sitten).

Yllä puolestaan Keltsin ja Bertan leikkiä (Kepa on himpun pöyheässä kunnossa - harjaus puolitiessä ja turkki sojottaa minne sattuu... siitä alussa sojottavasta karvatollosta puhumattakaan). Tosi nätisti se osaa leikkiä Bertan kanssa, vaikka tosiaan noitten nuorempien tyttöjen kanssa joskus onkin hiukan rajumpi (nuorempien tyttöjen leikkiseurakin kelpaisi kyllä Kepalle, kun ei nuo omat innostu, vink-vink).

Loppuun vielä pikapätkä. Joku joskus mainitsi, ettei ole koskaan kuullut Kipin haukkuvan. Mä oon . Tuollaista rätkytystä se innostuu pitämään vähän turhankin usein (huomaa Cessien saaks tota komentaa -ilme ja voisko toi jo lopettaa -olemus - oon vähän turhan usein joutunut kieltämään Cessiä Kipin niskassa roikkumisesta, ihan leikin lomassa, mutta mielellään se kyllä pitäisi Kipin aisoissa, vaan kun Kipi on niin pieni ja hentoinen ). Tämä iltalenkin loppupuolelta, kun muut ei enää niin innostunet leikkimään sen kanssa. Aika luonnostaan siltä tuollainen komenteluhaukku innostuessaan tulee, joten pitäis kait se olla mahdollista käskystä opettaa haukkumaan (en vaan oo saanut hommaa onnistumaan... niillä noin kahdella kerralla kun oon yrittänyt).

 

Viime kertaisia videoita oli tarkoitus vielä kommentoidakin, jotta jotain jatkossa muistaisin. Vaikka jälkijunassa ollaan, niin ei hätiä mitiä - hyvin käy nytkin monen viikon perästä, kun välissä ei olla yhtään kertaa treenattu yhtikäs mitään. Kipin ageihinkin, ainoana toisinaan edes vähän säännöllisempänä juttuna, tuli ykskaks neljän viikon tauko. Eikä tämä toki ole meillä millään lailla poikkeuksellista. Toisaalta en jaksa noista treenailuista stressatakaan. Kovin pinnalla on, että sitä vaan haluaa olla koirien lähellä ja että niitten on hyvä olla. Ulkoillaan ja oleillaan siis vaan rauhassa. Toki koirat nauttii, kun pääsevät leikkimään ja touhuamaan, joten se on suurin motiivi silloin tällöin ryhdistäytyä jotain tekemäänkin.

• Jos Kipin videosta aloitetaan, niin siinähän ei varsinaisesti treenata mitään järkevää yksittäistä asiaa. Mä oon kauhean huono moisissa, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa ajatuksella ja terveempänä. Kipin vauhti ei tuossa kyllä tosiaan myöskään pääse lainkaan esiin (tai sitten ohjaaja on vaan niin hidas, että koira tuntuu nopeammalta kuin onkaan). Kontaktit olis tällä hetkellä varmaan se asia, mihin oikeesti pitäis paneutua. Cessielläkin aloitettiin ruoalla ja vaihdettiin sitten palloon, mikä olis Kipinkin kanssa pitkän aikavälin suunnitelmana (ruoalla vaan ajatus ja keskittyminen toivottavasti toimii paremmin, vähän operantilla systeemillä kun tuossa on alkujaan lähdetty liikkeelle). Vauhdin saaminen tuohon ei varmaan Kipin kanssa oo ongelma, mutta ei myöskään vielä ajatuksissa. Kunhan ensin oppii, mitä haetaan. Tää on vaan mulle jotenkin ahdistava treenattava juttu. Videota pikaisesti vilkaisemalla myös pyörityksiin ja kaarrosten laajuuteen vois alkaa olla paikallaan kiinnittää oikeasti huomiota.
• Cessien kanssa vielä enemmän vaan hömpittiin. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole oikeasti ihan noin hidas kuin miltä se näyttää videolla mun silmään. Noihin kontakteihin liittyen Cessiellä huomaa keinun kontaktilla hyvin sen, mikä mua on aina hiukan häirinnyt. Jos sen kanssa tekee ruoalla se menee tosi rauhalliseen vireeseen (vrt. myös jälki joiltain osin). Ahne se on, mutta jotenkin se keskittyy hurjasti - ja toisaalta vaikea vaihtaa sitten hetkessä ruoasta leluun. Kipin kanssa ei tuota vaihto-ongelmaa tuntuisi olevan. Toivotaan. Edelleen huomaa myös A:n kontakteista, että ne alunperin otettu ruoalla, mutta nyt kun se on jätetty kokonaan pois, niin vauhtikin tuntuu vähitellen lisääntyvän, joten eiköhän se siitä, kun mielikuva ruoasta jää kokonaan pois. Cessien hyvä puoli on se, että se on aina häiriössäkin pystynyt täysin keskittymään siihen, mitä tehdään ja vaikka se tekisi matalassa vireessäkin, niin tekeminen itsessään (ja myös ihan miellyttäminen ja ohjaajan kanssa tekeminen) on sille palkitsevaa (ei pelkkä palkka, vaikka ilman muuta sekin).
• Onnin treenihän nyt oli ihan kakejen alkeita. Istu-maahansysteemikin oli tosiaan syksyllä unohtunut ja nyt on työn alla ihan vaan seisomaan nouseminen. Tuossa keskivaiheilla (syystä jota en muista) otin pallon itselleni, enkä koiran taakse (aikeena kaiketi palkata heittämällä pallo koiran yli sen taakse), mutta sehän ei tässä vaiheessa toiminut vielä ollenkaan, vaan lähti selvästi etenemään (juu, joissan kohdin toki ihan tulemaankin luo - olis voinut leikata pois, mutta kun se näytti niin kauniilta ja ihanalta ja mä vaan haluun katsella sitä  ). Kisat ei nyt ehkä oo ihan vakavissa suunnitelmissa. Siinä määrin monta uutta liikettä olis treenattavana (mitäs niitä nyt onkaan... tunnari, metalli, ruutu, luoksetulon pysäytys...) ja vasta ensimmäisen alkeet työn alla. Mutta pääasia, että jotain. Suurin huomiohan tuossa tosiaan on se, että nyt Ompun kanssa pystyy ottamaan jo toistoja saman treenin aikaan, kun pallo on mahdollista saada pois hiukan nopeammin . Aiemmin ohjelmassa oli korkeintaan kaksi toistoa (tai no, palkkausta) per treeni. Ja kuinka monta semmaa on käytykään aina vähän anteeksipyydellen (ja vuosien mittaan jo huvittuen), että jos me taas noita irroituksia vaan treenattais, kun on aikas hankala treenata liikkeitä, kun irrotukset ei suju, eikä voi ottaa toistoja (noh, onpahan koira tottunut pitkiin palkkaamattomiin treenipätkiin). Toki - kuten videolta näkyy - on edelleen toimittava silleen rauhallisesti, että pallolla ei juuri leikitä, ei kovin heitellä, eikä siitä isommin taistella (sen verran että kerran tarttuu palloon, ihaillakseen ja kehuakseen, miten hieno) kesken treenin, lopuksi sitten vasta.
• Ruun reenistä nyt ei voi oikein mitään sanoa, kun mitään tavoitteellista ei sinällään tehty. Rimat olis kyllä voinut pitää alempana, kun hyppimistä ei ole juuri harjoiteltu ja toisaalta on turha harjoitella montaa asiaa yhtä aikaa, mutta olin vaan liian laiska ja kipeä niitä koirien välissä muuttelemaan. Muuri taitaa muuten olla tytöilläkin oudon korkuinen, liekö liian korkea. Lopussa otettua mustaa putkea ei onnistuttu saamaan suoraan menemään. Olis voinut lopettaa aiemminkin (tokavika parempi kuin vika). Tottista kait sen kanssa pitäis aloittaa (niin kuin Kipinkin kanssa), mutta saa nähdä, koska sinne asti päästään. Kipi ja Ruu pääsi jossain vaiheessa aikas takkuun ja auoin vähän turhan turkkia säästämättä, joten molemmat on kovin onnettomassa turkissa tällä hetkellä. Vaan eiköhän ne sieltä kasva.

Kevättä odotetaan ihan hurjan kovasti. Ihan inasen aina tuntuu haikealta talvikin jättää taakse, mutta nyt todellakin vaan inasen. Kelit on tällä hetkellä kovin ikävät ja varsinkin noiden vanhempien otusten kannalta hartaasti odotan kelejä, kun metsässä pääsee helpommin liikkumaan. Nyt on toisaalla liukasta, toisaalla inhaa kovaa hangen pintaa, joka ei kuitenkaan kanna eli raskasta kulkea ja vielä sattuukin monessa kohtaa aina rikkuessaan. Joten kun lumet sulamaan alkoi, niin saisivat sulaa hujauksessa ihan kunnolla. En tiedä alkaako sitä tulla vanhaksi, kun ajatuksissa on alkanut yhä useammin käymään se, että ihan oikeasti voisi muuttaa jonnekin, missä ei olisi tällaista talvea. Sanovat, että eihän se miltään tuntuisi, jos olisi Ikuinen kevät ja kesä, vaan kyllä mä väitän että tuntuisi (ainahan sitä voisi pohjoiseen matkata muutamaksi viikoksi talviurheilulajien pariin). Sulaa maata ja valoa siis nopeasti tähän suuntaan, kiitos.

Nyt sentään jo valosta on aavistus ja lupaus aamunkoin.