Perjantaina aamupäivällä muita koiria ulkoiluttamasta tullessani koin yllätyksen, kun Momo makaili pentulaatikon vieressä ja kuului hännänkopina, kun tulin ovesta sisään. Ihan normaalia tähän asti, mutta Momo ei noussut ovelle vastaan - ja ilmankos: siellä oli ensimmäinen pentu tomera löytänyt tiensä ulos pentulaatikosta laajemmille tutkimusmaille ja nautti tyytyväisenä yksityisimetyksestä.

Lähempi tutustuminen selvitti, että kyseessä on Nuuskis, alias Nuuskamuikkunen. Kukapa muukaan:

"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua." -Nuuskamuikkunen (teoksesta Muumipeikko ja pyrstötähti)

Videokamera piti tietysti kaivaa kiireellä esiin tallentamaan moinen tapahtuma, kun oli ensin pikaiseen tarkistanut, että kaikki muutkin pennut ovat kunnossa.

Vielä toinen pikku pätkä pentulaatikon elämää perjantailta. Kun ei sitä kameraa nyt toistaiseksi ole, niin piti Piaa ja Pian kameraa odotellessa kaivaa edes videokamera esiin - tosin se on edelleen tuo minisysteemi, eikä noista juur selvää saa. Syy esiin kaivamiseen tosin olikin pikku Keltsin ääninäytteiden tallentaminen, siihen se sopinee, vaikka vielä en ole oikein onnistunutkaan kunnon näytteen nappaamisessa. Pieni ja pippurinen poika nimittäin karjuu ja kiroilee kuin paraskin merimies, jos sitä harmittaa tai sattuu tai muuten vaan asiat ei mene niin - tai niin nopeasti - kuin Keltsi haluaisi. Arvatkaapa kuka on myyty tällekin takapenkkisyntymisineen ja siihen liittyvine käänteineen jo muutenkin vähän erityisasemaan nousseelle pikkuiselle tomeralle ja jäntevälle briardinalulle. Pelottavaa. 

Viikonlopun kuvasaldoa löytynee pikapuoliin Pian blogista.

Ja huomenna asennellaan pientä aitauksenalkua pentulaatikon ympärille, kun tuo ei jäänyt Nuuskiksen ainoaksi tutkimuskerraksi ja muutkin pennut tuntuvat vähitellen alkavan keksimään mönkimisreitin ulos laatikosta.