Jos Momo yllätti ensimmäisellä, oliko se nyt noin kuudennen päivän, progearvollaan 3 pilkku jotain, niin Taika tyrmäsi vastaavalla luvuin 16,9. Toisin sanoen astutusajankohta armotta ohi ennen kuin ehdittäisiin saada edes sitä valmiusasemissa odottelevan uroksen spermaa lennätettyä paikalle. "Yllättäin" ei siis tule Taikallekaan pentuja tästä juoksusta. Onneksi asioille on aina löydettävissä niin hyvät kuin huonotkin puolensa, mutta harrastuksen hauskuutta voi kuitenkin taas pohtia kukkaronpohjan pilkistellessä. Toivottavasti tämän kaiken tuloksena nyt joskus syntyy edes se yksi ainokainen pentu. Ensi kerralla ollaan taas viisaampia (tämän jatkuessa viisauden määrä tulee siis olemaan ylittämätön).

MM-skaboissakin tuli käytyä. Niistä ehkä lisää myöhemmin - jospa jopa kuvia. Mukana oli taas myös hienoja koiria, vaikka sanomattakin on selvää, että vaatimustaso suomalaisten ja eurooppalaisten tulosten taustalla on aika erilainen. Paikan päällä kannattaa käydä, pisteet ja sijoitukset kun kuitenkin loppujen lopuksi kertovat aika vähän siitä koiran olemuksesta tai ominaisuuksista. Voittaja on kyllä edelleen suosikkini (se muistuttaa olemukseltaan joiltain osin ihan liikaa ensimmäistä briardiani), mutta oli siellä muitakin varteenotettavia koiria. Joka rodussa.

Oma reissu oli osittain hieman tuskallinen ja johti sairaalan kautta sairaslomalle. Aikoihin ei olekaan flunssaa tai muuta vastaavaa tautia ollut, mutta nyt kun se iski, niin iskikin sitten senkin edestä. Ennen reissua alkanut poskiontelotulehdus pääsi kaiketi reissun aikaan pureutumaan ja pitkittymään otollisisssa olosuhteissa kentän ja pellon reunalla liki nollakelissä värjötellessä. Se olikin levinnyt vähän muuallekin ja kirjaimellisestikin täytti pään mädällä. Lentämiseen liittyvien paineenvaihteluiden pitäisi tuota vielä miellyttävämmäksi kokemukseksi tehdä, mutta pää taisi siinä vaiheessa olla jo niin turta, että ei tuntenut mitään (toki kipukynnyskin sen verran korkea, että yllätyksenä ei tullut, että kun kipeäksi itseni tunsin, niin sitä sitten olen). Nyt sitten kerrankin yritetään levätä ihan oikeasti (niin vaikeaa kuin se onkin) ja parannellaan tautia ja vähän muutakin.

Jälkimetsään olisi kova hinku (niin aina silloin kun sinne ei pääse). Se on se meidän juttu, sillä taas nousee, monestakin syystä, selvänä mieleen, miksi meillä suositaan noita yksin omassa rauhassa harrastettavia lajeja. Elä ja anna muiden elää - tai tee ja anna muiden tehdä.

Nyt kun myös niin kisakausi kuin astutussuunnitelmatkin ovat hyllyllä, päästään suuremmalla intensiteetillä keskittymään ja nauttimaan myös niistä ei-koiriin liittyvistä elämän osa-alueista. Toki ohessa myös koirista omina itseinään. Vähän niin kuin tauon paikka. Taas kerran.