Vajaa pari viikkoa on viimeisen pennun lähdöstä ja tehokkaasti on aika kulunut. Niitä "sitten kun pennut on lähteneet" -asioita ehti kertyä reilussa parissa kuukaudessa aikamoinen määrä ja vieläkin riittää samaisia juoksemisia ja tapaamisia. 

Muutenkin on otettu vähän kiinni väliinjääneitä kesätouhuja - kesäisen lämpimät ja aurinkoiset syyspäivät ovat sen onneksi mahdollistaneet. Metsässäkin riittäisi sieniä, varsinkin kantarelleja vaikka kuinka ja jopa mustikoitakin vielä paikoin. Mökillä on ehditty käväistä täyttämässä kesän vajaaksi jäänyttä uintikiintiötä.

Cessie & Otso iltauinnilla

Keltsi reippaana tutustumassa veteen - tuo poika se jaksaa yllättää

Piikki pulikoimassa

Ja uimassakin, toki - sieltähän vesipetojen geeni on pitkälti peräisin

Piikki & Oodi

Kuivattelua metsässä

Kepa tutustuu kallioiden parhaaseen laskeutumistapaan

Otso ui ja ui ja ui ja... Cessien tarkkaillessa

Ja liittyessä itsekin välillä uintipuuhiin

Pikaisesti ollaan ehditty aloitella treenailujakin liki kolmen kuukauden treenitauon jäljiltä... aikamoista. Suurimman eron huomaa luonnollisesti Cessien kanssa. Minun pieni nelikuinen pentuni onkin nyt seitsemänkuinen iso tytönhupakko - vaikkakin melkein sama pikku pentu mieleltään. Nelikuisen tasolta jatketaan, mutta eipä ole ollenkaan niin helppo ohjata isoa jöntikkää makupaloin sivulle tai eteen istumaan tai mitään muutakaan. Ihan isojen koirien narupallolla tyttö on kyllä oppinut tauon aikaan leikkimään, joten sellaiseen voitaneen näemmä vähitellen siirtyä, kunhan ensin vähän kertaillaan asioita. Pari pientä jäljenpätkääkin on ehditty tehdä pellolle - ihan sellaisia, joihin ennen taukoa jäätiin eli makupala joka askeleella (osassa sekä kanta että päkiä, osassa vain päkiä). Onhan tuokin vallan eri tuntuista ohjata yhtäkkiä hujahtanutta penikkaa... ja jäljen päässä... siellä olen tottunut ottamaan valjaat pois ja nostamaan tytön syliin ja kantamaan pois jäljeltä. Vanhasta tottumuksesta nytkin riisuin valjaat pois - vaan eihän tuon kantaminen enää tuosta vaan käykään. Kaikkea kanssa. Täytynee opetella tähänkin isojen koirien tavat.

Hiukan tietysti harmittaa, että Cessien pentuaika on mennyt vähän muissa puuhissa. Erityisesti kun ne ainoat (keäisen pentunäyttelyn lisäksi) Cessien pentuajalle suunnittelemani tapahtumatkin - eli erkkari ja paimennusleiri - jäivät väliin. Noh, kunhan ei ihan mökkihöperöityisi, niin ehkäpä se on saanut pennuiltakin jotain, nyt yritetään keksiä jotain kivaa ja kiriä kiinni. 

Onnille ja Otsolle käväistiin tekemässä parit janat - palataan kunnon jälkien pariin ensi viikolla. Ja Piikille ja Oodille varmaankin sitten viihdykkeeksi peltojäljenpätkät. Bertan kanssa pitäisi vielä kaivaa esiin toko-varusteet. Niin pitkälle ei olla vielä päästy, mutta onhan tässä vielä tovi sulan maan treenikauttakin jäljellä.

Myös Keltsi on päässyt ajamaan muutaman pienen makupalajäljen ja eiköhän ne siitä vähitellen edisty, vaikka ahmimistahan tuo lähinnä toistaiseksi on. Muuten Keltsi on kehittynyt monessa asiassa ja on vallan hauska tapaus. Ensimmäiset päivät viimeisen veljen lähdettyä poika oli aika hukassa, erityisesti aina kun poistuttiin kotoa ja erityisesti, jos mukaan ei otettu Cessietä tai muita isoja koiria. Tähkän (Sedrikin) lähdettyä lauantaina, seuraavan viikon torstaina Keltsi kuitenkin selkeästi yhtäkkiä reipastui ja alkoi temmeltelemään kuin mikäkin pikku riiviö. Aivan ihanaa. Kotioloissa ja muissa tutuissa paikoissa se on yksinäänkin ihan normaalin pennun oloinen, menee hienosti isojen seassa ja rakastaa leikkiä erityisesti Cessien kanssa, taistelee innoissaan leluista murinan kera ja töminän kera temmeltelee ympäri taloa. Vieraammissa paikoissa eron huomaa ja se on alkuun, toisinaan pidempään toisinaan lyhyemmän aikaa, varsin varuillaan. Vaan ihmekös tuo, jos ei oikein näe. Ehkä joskus selviää tuon näön ja muun suhteen enemmän, mutta selvästikin siinä on ongelmia, näkökentässä ta jossain muussa ja todennäköisesti karsastusta /kieroon katsomista myöskin- usein pikkuinen juoksee himpun ohi kohteestaan (toivottavasti vaan ei kovin paljoa mitään vakavampaa). Oikein vilkkaat paikat tuottavat eniten ongelmia ja jännittävät tosi paljon. Paljoa ei niissä olla käyty, enkä tiedä, kuinka paljon työtä vaatisi saada nökövajeinen pentu niihin tottumaan. Noh, pääasia, että tutuissa oloissa poika vaikuttaa iloiselta - ja alkaa olla välillä jo varsinainen riiviökin. Tarkoitus sen ei ollut kotiin jäädä, mutta vaikeaahan tuosta alkaa olla luopua. Jos nyt ihan superpaikka löytyisi, niin... vaan kyllähän ajatus siitä, että se joutuisi uuteen paikkaan, jossa kaikki olisi taas alkuun outoa ja jännittävää, eikä tuttuja ihmisiä ja koiria turvana, ahdistaa. Varmasti se tottuisi sielläkin, mutta hitaammin kuin normaalisti näkevä pentu. Haluanko, että se joutuisi käymään sen vaiheen läpi. En tiedä. Noh, aika näyttää.

Näin tämä tuppaa käymään ja meidän laumaan koirat liittymään. Suunnittelematta. Harrastamisen suhteenhan se lähinnä aiheuttaa ajankäyttöongelmia, kun kovin suuri osa ajasta menee ihan perushoitoon, huoltoon ja seurusteluun, kun ei tätä täyspäiväisestikään pysty tekemään. Vaan sittenpä me harrastellaan pääasiassa omaksi iloksi, vaikka ajatus jossain välissä olikin toisenlainen. 

Myös ensimmäiset maailmalle lähteneet pennut on tavattu sitten luovutuksen. Ihania iloisia jälleennäkemisiä.

Juksu on käynyt Lindan kanssa pari kertaa Tampereen briardtreeneissä (toistaiseksi pennuille tärkeintä uudet paikat, ihmiset, koirat ja kokemukset, mutta ehkäpä pian päästään vähän enemmän treenimakuunkin, ainakin leikin kautta).

Juksu, Cessie & Keltsi viime keskiviikon treeneissä

Juksu & Cessie

Pikku Juksu

Maraa puolestaan kävimme moikkamassa viime perjantaina Jyväskylässä:

Keli oli ikävä kyllä kovin sateinen, joten kuvasadossa ei ole kehumista

Pikaiset leikit kuitenkin Maralta ja Keltsiltä lähtivät sujumaan - ja Cessietä ja Berttaakin moikattiin pikaisesti 

Sisällä koittikin sitten pian uniaika

Lauantaina oli Litin tapaamisen vuoro Meinin ja Litin tullessa tutustumaan haku- ja jälkitreeneihin. 

Litin ensimmäinen jälki Meinin kanssa

Toki myös hiukan leikittiin Cessien ja muiden kanssa

 Tällä viikolla treeneissä pääsi iloksemme käväisemään myös Nemo (Äijä). 

Nemon ja Keltsin leikkejä

Cessiekin taisi olla vielä muistissa

Ja Pipsan kanssa vähän leikittiin

Myös Juksu pääsi treeneihin ja veljekset ehtivät pikaisesti moikata

Kuten myös Juksu ja Keltsi sekä Cessie

Ystävykset Cessie & Keltsi auton perässä

Tänään olemme hyvin iloisia myös Aian & Piian eilen hyväksytysti suorittamasta BH-kokeesta - hyvä te! 

Loppuun vielä muutama pikku apulaisen toimittama kuva pentujen vaaviajoilta:

Pentutarkastus- ym. käynti eläinlääkärissä

Ja ajalta, jolloin Keltsin kaverina oli enää Sedrik (Tähkä)

 

Ihanaa, kun olette olleet aktiivisina pentujen kanssa ja ne vaikuttavat tyytyväisltä elämäänsä, kiitos kaikille uusille omistajille!

Ensi viikolla tavataan ainakin Pätkis ja Aapo (Nuuskis) - ja ehkä myös Tähkä (Sedrik). Sitten olisikin kaikki pennut Hosua (Pinksu) lukuunottamatta jo päästy näkemään uusien omistajiensa huomassa. Hyvältä näyttää! Osa pennuista on varsinaisia villikkoja, mutta joukossa on jokunen rauhallisempikin pentu - ja varmaankin kaikkea siltä väliltä. O-pentuihin (ja esimerkiksi Cessieen) verrattuna osa pennuista on ilmeisesti myös hiukan harkitsevampia vieraisiin ihmisiin tutustumisessa - tai ainakaan kaikki eivät ihan samaan tyyli ole päätä pahkaa menossa ihan jokaista vastaantulijaa katsomaan. Osa kyllä ja lopuillakin homma vaikuttaisi olevan kuitenkin kunnossa. Kaikki toistaiseksi näkemäni pennut ovat myös edelleen lähteneet saalis- ja taisteluleikkiehin tosi kivasti.

Ehkä kaikkein mieltä huojentavin kuuluminen tuli Hosun (Pinksu) uudesta kodista: "Tuo pikkuinen taitaa olla ihan teräshermoinen kun se ei oikeastaan pelkää juuri mitään, ei edes ruohonleikkuria. Oikeastaan ainoa mikä sitä pelottaa on mamman satumetsä teemuki??? sille se aina haukahtaa tai ärisee. Autoiltukin on hiukan ja kaveri vaan nukkuu autossa tyynenä. Ulkoiltu on paljon ja Hosu menee välillä kuin tuulispää pihalla lasten kanssa." Jos Pikku Pinksu, josta kaikkien eniten olin huolissani, pärjää, niin ehkä silloin pärjäävät kaikki muutkin.

Tänään meille saapuikin hoitoon ja Keltsin kaveriksi Litti-lapsonen, raportoidaan siitä lisää myöhemmin.

Nyt kutsuu aurinkoinen Ranska ja joka syksyinen NE!