Kesäkuu on mennyt koiratouhujen osalta jotenkin haahuilutunnelmissa. Paljon on tapahtunut, mutta treenien osalta punainen lanka ja kunnon ote odottaa edelleen saapumistaan - tai no, kunnon ja kunnon, mutta edes siinä määrin kuin se meillä kunnollinen on koskaan. Agility jäi kesätauolle elokuuhun asti ja jotenkin ote on lipsahtunut muustakin. Ajatukset on myös olleet muualla ja kesällähän riittää muutenkin aina touhua ja tapahtumaa.

Himpun verran on kuitenkin päästy treenitunnelmiinkin, sillä kesäkuun yhtenä kohokohtana Jaskan omistaja Johanna järjesti huipun leirin Jämsän suunnalla. Saimme hyötyä kouluttajana olleen Nivalan Johannan erinomaisista ohjeista, säät suosi, järvi kutsui (toisia enemmän, toisia vähemmän ) ja kaikilla taisi olla vallan mukavaa. Suurkiitos Johanna! Tämä täytyy yrittää ottaa perinteeksi - ja mielellään niin, että Johannan ei yksin tarvitse vastata järjestelyistä (tällaisessahan tulee ihan loisolo ). Ja vielä useampi toivotaan tietysti mukaan osallistumaankin, joten laittakaahan korvan taa ainakin kaikki Momon ja Nean pentusten ja sijoitusotusten omistajat. Muiden kuvat taitaa olla fb:ssa, joten leiritunnelmiin pääsemiseksi linkitän Hennan ja Jannen kuviin: ensin taidetaan mennä lauantaita ja tässä sunnuntaita.

Kesäkuun ohjelmaan on kuulunut myös mm. pari reissua Kankaanpäähän. Ennen ja jälkeen leirin käytiin luustokuvausreissuilla Ventelällä - tuloksia edelleen odotellaan. Punnitusten tulokset voisi taas kirjata ylös: Ruu 33-34 kg (hoikassa kunnossa) ja Kipi 24 kg.

Kesäkuun kukkaloisto apiloineen, kissankelloinen, päivänkakkaroineen ja muineen on parhaimmillaan ja Onni pääsi pikaräpsyllä kukkaispojaksi (jotenkin nuo kukat nyt vaan ei ihan tuohon kuvaan toivotulla tavalla osuneet tai esiin tulleet  ).

Jossain vaiheessa kaikki kököt jutut tyypilliseen tapaan kasaantui. Ruohonleikkuri hajosi (ja se kun oli juur huollatettu keväällä parilla sadalla eurolla - eihän tää muuten, mutta meillä eletään hyvin pian viidakon keskellä ilman ko. vempainta), auton ilmastointi lakkasi toimimasta, läppäri hajosi - ja kaiken päälle menin vielä itsekin rikki ja koirillekin tuli krenkkaa. Vaan mittasuhteisiinhan nuo sairastelut aina asiat asettaa; muut harmit tuntuu paljon vähäisemmiltä, kunhan vaan saa koirat ja muut kuntoon. Oma sairastuminen sotki aika lailla kesäkuun kuvioita ja juuri ennen leirille lähtöä ajoittuneet lääkärikäynnit varjostaa vielä jonkin aikaa - toivoen, että ei kuitenkaan kovin pitkään kunhan tulokset varmistuvat. Leirin jälkeen heti maanantaina Cessieltä löytyi tulehtunut korva (ensimmäisensä koskaan), Ompulta korva täynnä möhnää ja vähän rupea, muttei tulehdusta ja Ruutilta käheäksi mennyt ääni. Myöhemmin viikolla Onni vielä kipeytyi (ei siltä lääkäriin kiikuttaessa mitään löytynyt, veriarvotkin kunnossa jne., mutta se jätti lauantain iltaruoan syömättä (sellaistahan ei vaan tapahdu) ja vaikutti noihin aikoihin muutenkin kipeältä. Äärettömän kovasti toivotaan, että kyse ei ollut mistään vakavammasta, vaan huolesta suunniltaan ehdin jo jonkin aikaa olemaan ja pistäähän tuollainen miettimään - jos ei muuta niin ainakin sitä, miten erilaista elämä olisi ilman tuota koiraa. Ajatuskin ahdistaa liikaa. Se on vaan niin tärkeä meille kaikille. Päivieni ilo ja valo ja maailman paras esimerkki meidän nuorisolle. Äärettömän tärkeitähän ne on jokainen ja voi kunpa saisin pitää ne kaikki vielä pitkään - jokaisen kanssa on niin huippuhauskaa. Onnin osalta en ihmettelisi, vaikka se olisi sairastunut ihan myötätunnosta . Eihän se mikään herkkis ole, mutta äärettömän herkkä minun ajatuksilleni. Vaan ehkäpä tuo koko mukana ollut poppoo kastui ja vilustui leirillä uinnin, vilpeän yöilman, mäkäräis- ja hyttysparvien ahdistelulle altistumisen (Ruulla ainakin näytti olevan vatsanahassa aikamoinen punainen purema-alue, kun sitä maanantaina Ventelällä tulin tutkineeksi) ja muun myötä. Yhden haukkuessa päälle äänensä käheäksi.

Vähän harmittaa, että tältä vuodelta jää mm. pk-rotumestikset kokonaan väliin. Vaikuttaahan se tuohon treenimotivaatioonkin. Vielä olin ajatellut tänä vuonna Onnin kanssa kokeilla ja olin laskenut sen varaan, että rotumestikset olisi totuttuun tapaan syksymmällä, johon mennessä mekin oltaisiin saatettu vähän ehtiä treenailla - ja ennen kaikkea olisin ehtinyt käyttää Onnia osteopaatilla ym. varmistaakseni, että uskallan hyppyyttää täyskorkeatkin esteet. Vaan voi olla, ettei oltaisi silloinkaan oltu kondiksessa kuitenkaan. Vaikka Onni vaikuttaa ihan nuorelta pojalta tuolla viipottaessaan ja kiipeilee jyrkillä kallioilla tuttuun tapaansa jotenkin äärettömän kevyesti, niin kyllähän se on minulle niin tärkeä, että minkään kokeen takia en halua riskejä ottaa. 

Keltsi-poika puolestaan pääsi muutaman päivän juhannesretkelle Sotkamoon Johannan ja Antin matkassa. Taikan ja Sandran kanssa aika lienee mennyt iloisesti ja Kepa on saanut olla oikein uroona. Kiitos Johanna & Antti! Kuvia löytyy Johannan blogista (joskin salasanan takaa). 

Omia kuvia kesäkuulta ei juuri ole, joten muutamalla sattumalta kamerasta löytyneellä mennään tällä kertaa. Yllä oleva toimittakoon Keltsin 2-vuotiskuvan virkaa. Ennen Sotkamoon lähtöä iski ennakkoikävä ja oli otettava poika kainaloon ja räpsäistävä kuva. Kokeillaanpa, josko mukaan onnistuisi ympätä vielä reilun vuoden takainen video Kepaliinista. Vajaa 10 kk on tyypillä ikää tuossa - uusia pitäisi kyllä taas kuvailla (vaikkei kameran laatu tuosta olekaan parantunut).

Veljeskaarti täytti siis eilen kokonaiset kaksi vuotta. Pieniä pojankoltiaisia ne on mulle edelleen, vaan alkaisko nuo olla nyt sitten vaikka teinejä. Kaihoisissa tunnelmissa oli kurkattava blogimerkintöjä parin vuoden takaa: ekasta (ehkä hieman äimistyneestäkin ;p) merkinnästä edettiin tähän ja väliin mahtui paljon unohtumattomia hetkiä. Hurjan paljon onnea hurmuripojat Keltsi, Pätkis, Juksu, Litti, Nemo, Tähkä, Mara, Aapo ja Hosuli!  Hienoja miehiä teistä onkin kasvanut.

Tämän kuvan myötä toivotamme siis iloista kesää ja jonkinlaista blogilomaakin. Palaillaan asiaan, kun sitä taas on :).