... vaan kuka menee ja minne.

Momon juoksu alkoi tiistaina ja vaikka sitä on hartaasti odotettu koko alkuvuosi, niin paniikinhan se iski päälle. Noin viikossa pitäisi paitsi tehdä kaikki matkavalmistelut, myös olla vieläpä perillä Tsekissä (niin, miten Ranska vaihtui Tsekkiin on oma tarinansa, palataan siihen myöhemmin). Uhkarohkeasti mailailemaan ja soittelemaan hetimmiten uroksen omistajille, että tulossa ollaan, olettehan kotosalla sekä tekemään alustavia laiva- ja hotellivarauksia - olematta lainkaan varma siitä, järjestyykö töistä vapaata yli viikoksi muutaman päivän varoitusajalla. Hurja määrä työkavereitten ahdistelua ja vaikka kaikki kovin auliisti yrittivät avuliaita olla, niin eihän se järjestynyt kaikkien vuorojen osalta millään. Tsekkiin Momo oli kuitenkin saatava. Piallakin oli juuri harmillisesti pakolliset opiskelukiireet päällä (vaikkei paljosta jäänytkään kiinni, että olisi mukaan päässyt), joten ei muuta kuin miettimään kuka saisi lomaa näin vikkelään. Veljelleni vaimoineen nakitus sitten osui - toisaalta ihan mielellään lähtivät viikoksi maksetulle matkalle Prahaan, vaikkei kyseessä toki puhdas lomamatka olekaan. Hyvässä hoidossa Momo varmasti on, mutta harmittaahan se hurjasti, ettei itse päässyt matkaan (ja joutuu huolehtimaan ja stressaamaan kotosalla, miten kaikki sujuu). Lisäksi aiheutui kahden pienen lapsukaisen ja kahden kissan kokoinen hoitopulma. Lapset mummilaan (mikä tarkoittaa sitä, että mummille pitää yrittää käydä järjestämässä päivittäin vapaahetkiä) ja vähintään päivittäinen visiitti kissojen luokse. Kun muut matkajärjestelyt olivat kasassa, piti vielä kiireesti huollattaa auto ja, apua, siinähän oli vielä nastatkin alla. Auto lähti siis myös, paremmin kun koirankuljetukseen sopii, ja näin vietetään siis reilu viikko laina-auton turvin ja ollaan sikäli vähän motissa, että eipä tuohon koko laumaa oikein viitsi ottaa mukaan - josko nyt yhden, kaksi koiraa tarvittaessa kuitenkin.

Koska lähtö osui sunnuntaille, ei progeja ollut hyötyä Suomessa ottaa (ne olisi melkeinpä pitänyt ottaa torstaina, ellei olisi sitten lauantaina ajellut Mäntsälään, kun on ainoita paikkoja, joista viikonlopun aikaan tuloksen saa, ja vielä samana päivänä), vaan järjestettynä on näytteenotto tiistaiaamulle Prahaan. Vuosaaren satamaan kävin joukkion saattamassa sunnuntaina ja nyt vaan odotellaan kuumeisesti uutisia ja kuulumisia... (sen verran on väliaikatietoja saatu, että laivamatka oli sujunut hyvin, Momo oli käyttänyt sujuvasti hiekkista ja köllötellyt rauhallisesti hytissä rapsuteltavana - nyt ovat saapuneet Travemündeen ja ajomatka kohti Prahaa on alkanut). Odottavan aika on pitkä (noh, pitkäksi aika ei kyllä tässä häslingissä pääse tulemaan, viiden yövuoron putkikin kun osui juuri tähän saumaan, mutta jännittyneissä tunnelmissa ollaan kuitenkin).

Torstaiksi saatiin lisäksi Cessielle aika osteopaatille Helsinkiin, luotto-osteopaatti Turussa kun on tosiaan varattu heinäkuulle asti - vaikka sieltäkin peruutusaikoja odotellaan. Samalla reissulla käytiin moikkamassa Johannaa ja muuta porukkaa, niin Cessie pääsee edes välillä vähän näkemään maailmaa, kun se muuten tuppaa kaiken touhun keskellä jäämään aika vähiin. Eirassa/Ullanlinnassa, jossa osteopaatti otti vastaan, päästiin Sepen kanssa fifitunnelmissa tutustumaan myös eläinkauppaan koirakahviloineen ja pikkuinen esitteli myös citykoirataitojaan muun muassa pysähtymällä pissalle keskelle suojatietä pysäyttäen liikenteen. No, ihan reippaasti se reissusta silti suoriutui.

Tänään olikin vuorossa Piikin fysioterapeuttikäynti. Jumeja kyllä löytyi - muualtakin kuin Piksun ruoskahännästä, jolla se läimäyttelee paitsi mustelmia kanssaeläjien sääriin ja reisiin, myös ovenkarmeja ja seiniä, niin että välillä pahaa tekee. Toivottavasti käsittely kuitenkin helpotti oloa (eipä tuo ihmeemmin oireillut ole, mutta kaipa sitä ihan iän myötäkin jäykkyyttä ja muuta kuitenkin tulee). Cessielle ei fyssari oikein pysty tässä vaiheessa mitään tekemään, vaan ikää pitäisi olla vähän enemmän. Katsotaan nyt, pyytäisinkö vielä Ventelää sitä ensi viikolla katsastamaan.

Kiireessä olin suunnitellut pikaisen jälkikauden startin lauantaille, kun sitten koittaisi yli viikon koira-autoton jakso. Vaan lauantaiaamunapa oli maa lumen peitossa ja pakkastakin liki viisi astetta. Näin siirtyi siis vielä tuokin startti, mutta sittenpä entistä suuremmalla innolla, kun tilaisuus tulee.

Nyt on peukut pystyssä ja ajatukset Tsekin suunnalla. Voi kunpa saisimme hyviä uutisia lähipäivinä...