Omat treenit tosin olivat lähinnä kammottavia. Täytyy ihan miettiä, mitä niiden osalta tekee. Saatiin ainakin sekoitettua jäävät liikkeet niin maahanmenon kuin seisomisen osaltakin (ja vähän istumisenkin). Ei sillä, ettäkö tilanne saaduilla neuvoilla edeten olisi pysyvä tai etteivätkö neuvot olisi erinomaisia ja erittäin hyvin toimivia, mutta saanko minä niillä edistystä aikaan on toinen juttu.
Seisomistreeni varsinkin oli jotain katastrofaalista normaaliseisomisiin verrattuna. Se tosin johtui paitsi edellispäivän maahanmenotreeneistä, joiden vuoksi koira alkuun tarjosi voimakkaasti maahanmenoa myös pallon esilläolosta kädessä (mistä syystä tuli perään, eikä malttanut tehdä normaalin kaltaisia pysähdyksiä). Toki koko treenien ongelmiin- seuraamispaikan hakemisesta seisomisharjoituksiin (maahanmenoon ei ihan niin paljoa) vaikutti myös se, miten voimakkaasti Onni nousee pakotteista.
Kun on tehnyt tiettyjä asioita lähtökohtaisesti toisin, sekaantui niin ohjaaja kuin vähän koirakin. Ei sillä, Onni on ihan hyvä kokeilukappale erilaisille tavoille - se kun ei niin herkästi mene rikki ohjaajan toilailuista. Eli kirjataan nyt ylös, niin ehkä muistan jotain joskus jatkossakin.
- Itse treenaan lähes aina ilman hihnaa (ellei ole tiedossa joku liike, johon sitä erityisesti tarvittaisiin). Mikäli pakotteita tarvitaan, annan ne muulla tavoin kuin hihnalla. Ajattelen asian niin, että silloin minulla on aina pakotteisiin tarvittavat välineet (kädet) mukana, eikä tule eroa treeni- ja kisatilanteen tai treeni- ja kisaseuraamisen (hihnassa- ja vapaanaseuraamisen) välille.
- En myöskään pidä juuri koskaan mitään palloja, motivointiesineitä tai makupaloja esillä, vaan koira saa ne tietystä merkistä taskusta tmv. paikasta; Onnin (nooh, ehkä vähän muidenkin, vaikka osa uskookin vähän kevyempää kieltoa) kanssa meillä on melkeinpä soppari, että kädessä näkyvillä oleva lelu on vapaata riistaa - varsinkin jos se vielä liikkuu
- Lisäksi olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että pallon tmv. paikalla (siis sillä mistä koira sen saa) ei ole monessakaan liikkeessä väliä, jos koira saa sen kuitenkin vain oikeasta toiminnasta (eli tässäkin vähän naksuttelunperiaatteen mukainen juttu kuten edellisessäkin, vaikken nykyään juuri naksuttelekaan, pennuille kyllä olen niin tehnyt ja näillekin alkeet opettanut - siis vaikkapa seuraamisessa sama, onko pallo vasemmassa vai oikeassa taskussa, kentän laidalla tai missä vaan, kunhan koira saa sen merkin kautta aina vain oikealla kohtaa korrektisti seuraamisesta - Onnillakin tuo on toiminut tähän asti (6 vuotta...), toimiiko jatkossa jää nähtäväksi)
Ovatko omat tavat järkeviä, pitää tietenkin miettiä - ja olisi tietysti pitänyt miettiä ääneen jo treeneissä, mutta kun on hidas niin on hidas (ja muutenkin huono sanomaan mitään, nytkin kun aloitti jotain, tunsi itsensä lähinnä vastaanväittäväksi, kun ei osannut muotoilla niin nopeasti mitä ajaa takaa). Eli vaikka ohjeistetut tavat ovatkin toimiva, niiden sopiminen itselle on oma lukunsa (otettava huomioon muun muassa ohjaajan koordinaatiokyvyttömyys, käsi-aivoyhteistyön hitaus, liiat liikkuvat osat jne.).
Leirin treeneissä jo pelkkä hihnan mukana pitäminen, pallon esilläolo ja pallon siirtäminen vasemmalle puolelle - kuin myös palkkaaminen ilman totuttua vartalomerkkiä - saivat niin ohjaajan kuin koirankin sekaisin. Tähän kun lisätään pakotteista nouseva koira ja käytetty määrä pakotteita, niin sillisalaatti ja katastrofi on valmis. Siihen kun olisi pitänyt päälle opetella uusia juttuja, ei ohjaajan kapasiteetti tahtonut oikein riittää. Eli ehkä totutellaan ja kokeillaan joitain noista jutuista yksi kerrallaan ja muokataan vanhoja tapoja tarvittaessa pikku hiljaa. Alkuun ehkä kuitenkin keskitytään katsomaan, miten vanhat tavat toimivat vähän ahkerammalla toteutuksella.
Koko syksy ja talvihan olisi nyt aikaa treenailla, kun kokeisiin ei enää ole onnistuttu pääsemään. Katsotaan jääkö totuttuun tapaan aikomukseksi ja havahdutaan keväällä taas samaan tilanteeseen yhden käden sormilla laskettavien treenikertojen jälkeen... Jos noille leirillä otetuille liikkeille nyt kuitenkin edes miettisi treenisuunnitelmaa, niin seuraamisen osalta ajattelin palata alkuun ja siihen, miten se aikoinaan opeteltiin (ongelmanahan siis se, että Onni on ihan viimeisen kuukauden tmv. aikaan alkanut edistämään, aiemmin sillä on ollut aina tosi hyvä paikka).
- Koira vapaana ja istumisten, yksittäisten askelten ja käännösten kautta opetellaan paikka uusiksi (tai vanhaksi, se olisi oikein mainio). Vaatimaan toki voinee ruveta nopeammin kuin aikoinaan, mutta siihenkään en osaa käyttää hihnaa. (Eli periaatteessa aika samalla tavalla kuin leirillä, mutta alkuun kokonaan ilman fyysisiä pakotteita, vain äänellä kertoen paikan olevan väärä, silloin kun se sitä on - ja sen jälkeen tarvittaessa käsiohjauksella hihnapakotteiden sijaan). Katsotaan edistyykö homma.
- Maahanmeno (nopeuttaminen) varmaan viedään muuten samaan tyyliin kuin leirillä, mutta pitää ottaa väliin palkkoja myös juoksuista ilman jäävää liikettä ennakoimisten välttämiseksi.
- Seisomisia vasta sitten, kun maahanmenojen ennakointiongelma on saatu kuntoon ja seisomisissa ainakin pallo pois näkyvistä (en tahdo koskaan enää nähdä tuollaisia perääntuloja, kun tähän asti Onni on ottanut korkeintaan askeleen-kaksi, jos sitäkään). Hihnasta vetäminen otetaan kyllä käyttöön sitten liikkeen hiomiseksi, kunhan ollaan muuten saatu liike ennalleen.
Vaikka en pakotteita missään nimessä vastustakaan ja oletan niiden olevan jopa pakollisia tietyissä vaiheissa eteenpäin menemiseksi ja asioiden saamiseksi varmemmaksi, niin kokonaisuutena kuitenkin uskon, että koira (niin kuin pieni lapsikin, tai ihminen ylipäätään) menee eteenpäin positiivisten kokemusten kautta - ja se on myös stressittömämpää. Joten kun niiden kokeilemiseen on mahdollisuus, niin haluan katsoa sen ensin. Toki stressittömyyttä edistää myös mustavalkoisuus, mutta se on oma tarinansa. Erityisesti tämä nyt koiran kohdalla, joka tosiaan nousee niin voimakkaasti pakotteista (sille saa antaa varsin voimakkaitakin laskemistarkoituksessa annettuja pakotteita ja häntä vain heiluu) ja jolle niitä melko vähän on muussa kuin nostamistarkoituksessa käytettykään. Toki tuo on osin ihan opetettu juttu eli meillä on lähdetty siitä, että pakotetta seuraa aina palkka - ja osin varmaan koiralle luontaistakin.
Eli näillä eväin ainakin toistaiseksi eteenpäin. Jos ei toimi, niin sitten katsotaan uudelleen.
Leirillä oli ensikertalaisena mukana myös Onnin Meli-tytär. Toivottavasti nähdään Meliä ja Veeraa harrasteissa mukana jatkossakin!
Sunnuntaiaamuna kävin ottamassa estenoudot Onnin kanssa ja ilokseni ne sujuivat mainiosti ja hypytkin aikalailla koskettamatta. Entinen Pomppu-Omppu on siis palannut! Ihanaa. Täytyy vain pitää parempaa huolta niin lämmittelyistä kuin edes satunnaisista venyttelyistä ja hieronnoistakin.
Jäljen kävin myös polkaisemassa Onnille leirillä lauantai-iltana. Ensimmäinen jälki sitten Kerimäen kisojen (olisi tietysti pitänyt heti kisojen jälkeen ottaa joku palauttava juttu, mutta ei vaan ole ehtinyt missään välissä). Pituutta ehkä 700-800 metriä. Pelkkä puhdas jälki, ei yhtään keppiä, sillä halusin lähinnä katsoa kestävyyttä jäljen ajamiseen ilman keppien myötä tulevaa välipalkkaa. Pari terävää kulmaa ja muutama suora. Loppuun laitoin sitten vain ruokakupin (sinne nyt olisi kepinkin voinut laittaa, ja tietyssä mielessä järkevääkin olisi ollut, mutta vaihtelu virkistää). Janalla meni vähän yli jäljestä, mutta nosti sen kuitenkin. Joutui palaamaan vähän takaisin päin ja korjailemaan paremmin jäljen päälle. Itse jälki sen sijaan oli ihan hyvä - tosin ohjaaja oli vahingossa pudottanut yhden jälkimerkin matkan varrella ja koira nosti sen, joten se välipalkkaamattomuus jäi sitä myötä, vaikkei tuosta muuta kuin taskun pohjalta löytyneen Frolicin ja kehut saanutkaan.
Täytynee ottaa taas joku janatreeni ja sitten voisi tehdä taas tuollaisen pitkän (pidemmän kuin tämä, ehkä vähintään voittajaluokan 1,5 kilometrisen) jäljen, jolle vaikka 2 (tai max 3, jäljen pituudesta riippuen) keppiä. Joka tapauksessa pitkähköt tyhjät pätkät. Pellolle olisi myös kiva - ja hyvä - päästä vielä tänä syksynä jäljestämään ja tarkkuutta hakemaan, joten ehkä se voisi olla sitten seuraava projekti. Sen jälkeen jos vielä ehtisi metsään jonkun fiilistelyjäljen tekemään ennen talven tuloa, niin hyvä (sikäli mikäli talvea taas tuleekaan).
Iloisia uutisia kuului myös Momolta ja Pialta, jotka ahkeroivat hienosti jälkikisoissa koularin JK1! ja Momo saavutti näin ollen myös muotovalion arvon. Vielä kerran isot onnittelut hirmuisen ahkeralle, innokkaalle ja taitavalle parille! (Kuvia löytyy Pian blogista - kiitokset menevät myös huoltojoukoille / autonkuljettajalle). Kii puolestaan on jatkanut hyvin kotiutumistaan pohjoiseen. Tässä yksi uusi kuva pikku ulkoilijasta:
Kuva: Jonna Nikumaa
Muutamia matkakuvia lisäilty myös edelliseen bloggailuun. Kuvien enempi purkaminen tuntuu edelleen olevan mahdoton sovittaa mihinkään väliin. Kolmen tunnin yöuneilu jatkui leirillä ja vähän leirin jälkeenkin, joten jonkinasteinen aivotoiminnan vajauskin alkaa jo estää kaikenlaista toimintaa, mutta leirikuviakin yritän saada lisäiltyä jossain välissä.
Kommentit