Ruuhkan kiertääkseni ajoin tänään ihan sattumalta kentän ohi - koirat kyydissäni. Koska kiire määränpäähänkään ei ollut tulenpalava, niin pakkohan se oli hurjan keväisen treeni-innostuksen vallassa kentälle poiketa.

Koiria olikin mukana auton täydeltä. Kukapa sitä nyt yhtä tai kahta koiraa treenailisikaan, pitäähän niitä nyt ainakin viisi olla mukana, että tuntee jotain tehneensäkin. Piikkikin oli autossa, joten se pääsi ensimmäisenä kentälle. Tuossa jokin aikaa sitten Piksu käväisi vuosien (nooh, ainakin melkein) tauon jälkeen treenien yhteydessä kentällä (auton ollessa niin täynnä erkkarimunia, että muita koiria ei tuolloin kyytiin mahtunutkaan). Se lampsi kentälle valjaissaan ja fleksissään vähän sen näköisenä, että hohhoijaa, olis tuossa autotie ja jahdattavaakin vieressä. Kun otin pallon taskusta ja tajusi, että täällähän ihan oikeasti pääsee tekemään jotain, ei muulle huomiota enää riittänytkään. Vähän jähmeätä touhu kyllä oli, erityisesti käännökset seuraamisen yhteydessä - liikkeet sen sijaan ihmeesti muistissa. Jähmeitä käännöksiä lähdimme siis tänään hiukan petraamaan. Vasemmalle käännöstä ja täyskäännöstä palauteltiin mieleen skarpimmiksi ja loppuun touhuttiin vähän muutakin. Nyt jätetään taas hautumaan ja katsotaan seuraavalla kerralla ovatko petraantuneet. On sen kanssa vaan kiitollista reenailla, iso hassu poika.

O-katraan kanssa oli tarkoitus jatkaa eteenmenoprojektia. Onnilla uskaltauduinkin kokeilemaan maahanmenoa liikkeen seassa pari kertaa. Sen kanssa eteenmenoja on ehkä kuitenkin jokunen kerta enemmän reenailtu kuin Otson ja Oodin  - ja toisaalta se on tuossa yhteydessä sellainen luupää, että vahinkoa ei niin helposti saa aikaan tai jos saakin, niin on kohtuu helposti korjattavissa. Menihän se maahan... x:lla käskyllä. Ensimmäisellä kerralla taisi ensimmäisellä käskyllä ihmeissään pysähtyä, toisella mennä puoliksi maahan ja kolmannella sitten loppuun asti. Toisella kerralla riitti kaksi käskyä. Noh, ihmekös tuo, kun on saanut täyttä päätä pallolle porhaltaa ja yhtäkkiä moisia mutkia vaaditaan matkaan. Pysähtyi sentään, eikä ottanut palloa ennen kuin sai luvan. Ehkä se tästä petraantuisi, jos useammin harjoiteltaisiin (yllättävää). Pari läpijuoksu eteenmenoa tietysti myös mukana, ne menikin mukavasti.

Oodin ja Otson reenailut jäi aika pikaisiksi, koska kentän laidalle alkoi ilmaantua muitakin innokkaita reenailijoita. Oodia seurauttelin hetken aikaa, otin yhden ihan sujuvasti menneen läpijuoksueteenmenon narupallopalkalla ja heiteltiin lopuksi tovi palloa. Otsolle oli vihdoin mukana makupaloja ja purkkeja, joten päästiin kokeilemaan eteenmenoa ruokapalkalla. Alkuun pienet pätkät seuraamista makupalapalkalla ja loppuun eteenmeno kipolle. Vauhdissa ei toki vielä nähnyt eroa, eihän koira osannut ruokapalkkaa odottaakaan, mutta ainakin saatiin tuo yksi kerta otettua ja jätettyä mielikuva hautumaan.

Jos alkaa ohjaajassa näkyä pientä tympääntymistä eteenmenotreenejä kohtaan, niin samoin sitä taisi alkaa olla havaittavissa myös Otsossa (Onnille taitaa olla aivan sama, mitä treenataan ja kuinka paljon, eikä Oodiakaan vielä tuntunut mättävän). Ehkäpä nyt jätetään liike tauolle ja treenaillaan seuraavaksi jotain ihan muuta. Paljonhan eteenmenoissa vielä treenattavaa olisi, mutta puurtamiselta ei saa treenit maistua.

Bertan kanssa otin vielä lopuksi pari kertaa ohjatun noudon suuntia sekä vasempaan että oikeaan - epävarmasti se edelleen erityisesti ensimmäisen kerran aina suuntaansa lähtee. No, siinä missä Otso helpommin tympääntyy jankkaamiseen, tarvitsee Bertta toistoja - sillä selkeästi varmuus tuo vauhtia - joten lisää treenia vaan tarvittaisiin. Loppuun muutama kerta merkin kiertämistä melko lyhyeltä matkalta, niin jäi mukava mieli.

Tulipahan urakoitua viikonlopunkin edestä. Tämän viikonlopun briardtreenitkin kun ovat Tampereen näyttelyn vuoksi tauolla, niin tästä on hyvä lähteä omalle pikku tauolle viettämään viikonloppua, ja ehkä vähän pidempääkin aikaa, ihan muissa merkeissä.