...vai loskaa, harmautta, vettä ja kuraa.

Kipi, Cessie, Keltsi & Bertta

Tämä viikko ja osa viime viikkoakin (niiltä osin kuin kotona oltiin) on nautittu hankikannosta ja loistavista ulkoilukeleistä. Öisin on ollut reilustikin pakkasta, päivällä yleensä plussan puolella. Koirat, varsinkin, nuoriso tajusi yhtäkkiä yllättäin, että hankia pitkin pääseekin kiitämään paikasta toiseen helposti ja kevyesti - ja voi sitä tutkimisen riemua. Kuin myös yhtäkkiä horisonttiin katoavia koiria  . Aurinko on paistanut, pajunkissat puhjenneet ja puunoksilta ja räystäistä löytynyt kirkkaan kauniita jääpuikkoja. Kevättalvea parhaimmillaan.

Otso demonstroi, miten hanki kantaa

Taustalla Kipi & Cessie, etualalla Bertta

Joukkio höystettynä Keltsillä

Kipinä hankikiitäjä

Tämän viikonlopun aikaan kelit onkin muuttuneet vetisiksi ja sääennusteitten mukaan saadaan sanoa heipat yöpakkasillekin. Tänä aamuna rämmittiinkin jo upottavalla pellolla - ja kuraisiahan nuo alkavat jo olla tiet varsinkin kaupungissa (ja meillä puolestaan joko jäisiä tai upottavan sohjoisia vielä toistaiseksi). Toisaalta se tietää myös lumen ripeämpää sulamista ja jälkikelien ripeämpää läsnäoloa.

 

Palaan vielä Marcin koulutusviikonloppuun muutamin linkein kuviin ja videoihin.

Pian taltioimat videot

Annamarin kuvia

Hennan & Jannen kuvia perjantailta, lauantailta & sunnuntailta

Pipsan kuvia lauantailta ja sunnuntailta

Niinan kuvia (sikäli mikäli linkki facebookiin aukeaa)

Vaikka maalimiehen kanssa leikkiminen kertoo tiettyjä tärkeitä asioita koirasta, niin harrastamisen kannalta oleellisin asia tietenkin on, että koira nauttii leikkimisestä ja tekemisestä ohjaajan kanssa. Koska videoissa näkyy aika vähän pikkumustia (multa löytyy toki muutama huonolaatuinen minikameralla kuvattu pätkä kaikista, mutta laatu ei ole yleiseen jakeluun sopivaa, joten linkin saa halutessaan multa, jos olen unohtanut jollekin laittaa), niin laitetaanpa korvikkeeksi linkkiä Mariian & Teten puuhasteluihin:  

http://www.youtube.com/watch?v=xVwB1emsgCY

http://www.youtube.com/user/kuunsiru#p/a/u/0/cakLpCqiIYo

Myös Pepiltä on näkynyt sellaisia videoita, että käy huvittamaan ja säälittämään nuo meidän omat tottisteluyritykset - jotka tosin on taas aivan liiaksi jääneetkin. Noh, karu tosiasia on ajan riittämättömyys tuon jengin kesken jaettuna, joten en pidä kiirettä. Muutenkin suhtaudun Kipiin ja Ruuhun edelleen kuin noin puolivuotiaisiin pentuihin - ja muualtakin on kuulunut tarinaa pikkumustien pentumaisuudesta - joten mikäs hoppu tässä . Juur olen oppinut olemaan sanomatta Onnia & Otsoa pikkupojiksi... (vaikka ne kooltaan taitavat Ruulle ja Kepalle hävitäkin - Onni ainakin, Kepa ja Otso taitaa olla aika samankokoiset, Ruu korkeampi) tai ylipäätään O-jengiä pennuiksi. Eikä siihenkään mennyt kuin noin yhdeksän vuotta.

Otso-karhunen

Otso

Tällä viikolla on ollut ohjelmassa myös fyssareita ja eläinlääkäreitä. Onni kävi keskiviikkona fyssarilla ja paitsi että se aristaa jonkin verran vasemman etujalan "hampaanpalakohtaa", niin myös saman jalan hiukan ylempänä sijaitseva lihas (ehdin jo unohtaa ko. lihaksen nimen, mutta vähän niin kuin hauista vastaava lihas koiralla, tämä täytyy vielä etsiä) on kipeä ja mahdollisesti tulehtunut. Voi vain arvailla, liittyykö asiat toisiinsa. Lisäksi jäykkyyttä ja kireyttä on kyllä muuallakin (näitä myös laserilla hoidettiin). Nyt taidetaan mennä jonkin aikaa kipulääkityksellä ja otetaan pari käyntiä lisää hierontaa/fysioterapiaa ja mietitään samalla asiaa. Vakavassa harkinnassa on myös koko luuston kuvauttaminen. Vaikkei sillä tavallaan mitään saavuttaisikaan, niin selkiyttäisi ehkä kuitenkin omia ajatuksia. Periaatteessahan Onni on edelleen todella hyvässä kunnossa ikäisekseen ja hyppelee ketterästi sinne tänne (ainoastaan pk-esteitä en uskalla ainakaan tässä vaiheessa kokeilla, vaikka se niille varmasti hinkuaisikin) - ei se vaikuta millään muotoa vanhalta tai edes veteraani-ikäiseltä. En vaan kestä ajatusta siitä, että sillä mahdollisesti olisi kipuja.  

Onni

Oodi puolestaan kävi fyssarilla perjantaina ja onhan se aikamoisessa juntturassa. Oodi sai normihoidon ja laseroinnin lisäksi myös akupunktiota. Oodista on kyllä ihana huomata, että se on hoidon jälkeen aina selkeästi parempi (mikä tosin tarkoittaa myös sitä, että täytyy muulloin yrittää muistaa olla helposti kipulääkepurkilla). Eihän se toki mikään täysi kampura ole muulloinkaan; edelleen se juoksee lenkillä minkä jaloistaan pääsee (tosin vauhdissa alkaa vähitellen hävitä nuoremmille, innossa ei kylläkään) ja hirvet ja puput ja muu riistan tuoksu vie edelleen tytön kadoksiin, mutta takajalkojen liike on kyllä rajoittunut ja takajalkojen lihaksisto köyhtynyt. Mielellään se kuitenkin liikkuu, toki pääsee ylös ja portaita jne., itse autoon, sänkyyn, sohvalle. Meidän korotettuun auton takaosaan "hyllylle" sitä tosin joskus joutuu hiukan auttamaan. Johan ikääkin tulee syksyllä toki se kymmenen vuotta täyteen, mutta mieleltään tuo on edelleen nuori - kuten Onni ja Otsokin (niillä tosin ei fysiikassakaan näy samalla tapaa muutoksia toistaiseksi (*koputtaa puuta*), Otson viime vuoden lopulla huomattua kaihia lukuun ottamatta - nuoria poikia). Vaikka veljesten luonteissa on eroja, niin on niissä myös kovin paljon samaa. Molemmat on aina olleet tietyllä tapaa kovin helppoja, arjessa sosiaalisia, reippaita, itsevarmoja ja molemmille minä olen aina ollut se maailman keskipiste. Otso on rauhallisempi, eikä siinä ole Onnin ja Piikin (keskenään hiukan erilaista) kiihkoa (paitsi tietyissä asioissa), mutta sekin on aina tehnyt mielellään ja sellainen leikkisyys tulee edelleen läpi esim. toko-liikkeitä treenaillessa. Otso on maailman parhain uninalle. Onni ei ole koskaan viihtynyt kovin kauaa sängyssä (se siirtyy hyvin pian sängyn viereen - sitäkin arvokkaampia on hetket, jolloin sen saa viereensä), mutta Otsolla on ihan sama tapa kuin Eliaksella aikoinaan tulla ihan kiinni ja jos nukkuu kyljellään tulla koko pituudelta sekä selkää vasten. Otso ja Bertta onkin meidän talon sänkykoirat (Bertalla on etuoikeus nukkua lähes aina sängyssä, muut joutuu joskus vuorottelemaan). Oodi viihtyy kyllä myös sängyssä (Bertan tapaan hievahtamatta koko yön), mutta viime aikoina se on ollut enemmän vanhemmillani. Piikki on vanhemmiten alkanut välillä tulla viereen nukkumaan, mutta ei se edelleenkään siellä pitkiä aikoja viihdy - yksin ollessaan kyllä nukkuu mielellään sängyssä. Nuorisolle sänkyyn pääseminen on harvinaisempaa herkkua ja sänkytavat siis vielä vähän hakusessa .

Etualalla Bertta & Otso, taaempana Cessie & Kipinä

Cessie, Keltsi, Kipinä & Bertta

Perjantaina oltiin neljän koiran kanssa rokotusreissulla ja lisäksi Bertalta otettiin verikoe. Sillä on pari kertaa maksa-arvot olleet hiukan koholla (ei kuitenkaan mitään kliinisiä oireita, se syö hyvin, juo normaalisti, vatsa toimii, on pirteä jne.) ja se on syönyt erikoisruokaa, mutta tällä kertaa kaikki arvot olivat normaaleja ja erittäin hyviä. Ihan loistavaa! Hurjan hyvä mieli ja helpottunut olohan tuosta tietysti tuli. Bertallakin on ikää jo 11,5 vuotta, mutta edelleen se kulkee mukana kaikki lenkit (meillähän tytöt pääsee yleensä lenkille neljään kertaan peräkkäin - jokaisen erikseen ulkoilutettavan pojan kanssa ) väsymättä siinä missä nuoremmatkin. Tosin täytyy sanoa, että tämän talven aikaan niin saman ikäinen Piikki kuin Berttakin ovat ensimmäistä kertaa alkaneet vaikuttaa vanhoilta koirilta. Eivät huonokuntoisilta tai väsyneiltä, mutta jotenkin haurailta. Lihaksiston köyhtyminen tuon varmasti osaltaan aiheuttaa ja ehkä pieni haparointi kehonhallinnassa. Piikki jo alkutalvesta, Bertta nyt kevään puolella. Jos ne edelleen liikkuvatkin hyvin ja mielellään, niin myös niillä molemmilla on tullut nyt vastaan sama kuin Oodin kanssa tuohon meidän auton korkealle takahyllylle hyppäämisen kanssa - apua välillä tarvitaan, jos vauhtia ei ole tarpeeksi.  

Bertta

Keltsiltä otettiin uusi pissanäyte ensimmäisen sulfakuurin jälkeen. Tulehdus on kyllä helpottanut, juominen vähentynyt ja sisälle pissailu loppunut, mutta edelleen tulehdussoluja löytyi. Toinen sulfakuuri siis ohjelmassa ja nyt lisäksi tukihoitona Cessien virtsakiteisiin syömää erikoisruokaa. Viikon-parin viikon päästä viedään molemmilta taas näytteet tutkittaviksi ja toivotaan, että vaivat on parantuneet.

Kepaliini

Cessiellä alkaa juuresta tulla jo selkeämmin tummempaa väriä, vaikka sitä kovin vaikea onkin kuviin ikuistaa (ja jotenkin kirkas auringonvalo ja valkoinen hanki saa turkin päällimmäiset vaaleat osat vielä korostumaan).  Ei siitä varmasti koskaan mitään syvän punaista fawnia tule - eihän se sellainen ollut pentunakaan -  mutta jospa saisi pentuvärinsä edes takaisin.

Tällä viikolla hajamielisyyteni on jotenkin korostuneesti päässyt valloilleen ja tullut ilmi asiassa jos toisessakin (viime viikolla jopa nukuin parina yönä liki seitsemän tuntia putkeen, wow!, mutta tämä viikko on ollut taas toista maata - ehkä nuo viime viikkoiset unet saakin asian korostumaan tai turhaan muistutti kropalle, että näinkin voisi olla) ja varmasti oikein kulminoitui torstaisissa agitreeneissä. Ensimmäinen tunti on aina Cessien kanssa ja nyt tuntui, että mun rajani on totaalisesti tullut  vastaan. Niin koordinaatiossa kuin muistin osaltakin. Huh . Välissä tunti koirien jaloittelua, herättelyksi pullollinen PepsiMaxia ja uusi yritys samalla radalla Kipinän kanssa. Himppusen paremmin - ihan vaan sen verran, että antaa toivoa, että ehkä mä kuitenkin voisin oppia... tarpeeksi suurella määrällä toistoja . Vaan tulisiko dementia vastaan ennen toistojen tarpeellista määrää?! Todennäköisesti ja lisäksi toistojen määrän kasvattamisessa on toki se ongelma, että pitäisi käydä muuallakin treenaamassa kuin kerran viikossa tulla kurssilla. Toki koirissakin on eroa - agiradalla jos jossain huomaa, kuinka paljon nopeampi Kipinä on (ja toisaalta, vaikka ohjausherkkä onkin, niin myös itsenäisempi etenijä - jos sitten toisaalta myös häiriöherkempi). Ei Cessiekään ole ollenkaan hidas briardiksi, mutta eroa noilla on. Cessien kanssa on toki helppo ja mukava olla, koska se on tietyllä tapaa aina niin luotettava. Hyväksi sille ei varmaankaan ole olla aina ensimmäisen tunnin koekappaleena, mutta ehkä parempi kuitenkin näin päin.

Kipi & Käpy

Kipi & Ruu

Kauhiasti kun on viime aikoina ollut tapahtumaa jos toistakin (koiramaailman ulkopuolellakin siis ), niin on ollut pakko todeta oma karppaaminen kovin käteväksi ruokavalioksi. Välillä ei voi olla hämmästelemättä kuin ihmiset tarvii ruokaa yhtenään. Joo, mäkin nautin syömisestä ja hyvästä ruoasta (vähän liikaakin), mutta karppaaminen myös mahdollistaa pärjäämisen tarvittaessa pitkiäkin aikoja ilman (tai muutaman pähkinän tai tummasuklaapalan voimalla). Hyvin kätevää mun aikatauluillani ja elintavoillani. Toisaalta viime vuosina on ollut hauska myös huomata karppaamisen suosion nousu. Itse näytän liittyneen karppifoorumille vuoden 2004 alussa, joten karppaamisen taisin aloittaa vuoden 2003 lopulla. Siitä lähtien olen omakohtaisesti niin voimakkasti havainnut hyvät vaikutukset ja toisaalta tutkimustiedon lisääntymisen, että kansanterveydellisestä näkökulmastakaan ei voi olla kuin hyvillään (vaikka välillä, yksittäisten uutisten myötä, tuleekin sellainen tätähän mä oon jo pitkään yrittänyt sanoa -fiilis). Mikään ei sovi kaikille, eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, mutta kaltaiselleni hiilariaddiktille enemmän kuin sopiva (eikä voi kuin ihmetellä, mihin sitä tarvitsisi esim. makaroonin, riisin tai perunan tyhjiä kaloreita - paitsi ihan joskus jonkun maun vuoksi ;p). Kaikkien näiden vuosien jälkeen en todellakaan ole tiukka ruokavaliossani (kilojen kannalta ikävä kyllä) ja rakastan aivan liikaa kaikkia herkkuja ja leipomuksia, mutta onnekseni välillä menee pitkiäkin jaksoja varsin kurinalaisesti (täysin luonteeni vastaisesti siis). Kyllähän tämä (jos toki moni muukin asia) on saanut myös lisäämään lihan osuutta koirien ruokavaliossa. Kasvavien pentujen kanssa en kovin uskalla ottaa riskejä (ja ne saavatkin raakaa lihaa vain pari-kolme kertaa viikossa), mutta aikuisten kanssa yritetään enemmän. Jos toki olen myös mukavuudenhaluinen ja perusravinto on - nyt ja varmaan tulevaisuudessakin -  kuitenkin se kuivamuona. 

Bertta & Kipinä

Kipi, Ruu, Cessie

Bye, bye hankikannot ja talvikelit!