Tällä viikolla on poikakatraalla alkanut olla hammaspainin alkeet jo hallussa. Ihan hampaittakin. Tosin isoimmilla pojilla ikenien alla jo hiukan hampaidenalut tuntuvat. Viikon mittaan kaikki ovat kovasti innostuneet ihmisen kanssa tekemään tuttavuutta - virkeänä ollessaan, muuten toki nukkuvat vielä paljon. Pienimmät pojat Pätkis ja Keltsi tuntuvat himpun hitaammin kehittyvän kuin muut: silmät aukesivat hiukan myöhemmin, hampaita ei vielä isojen poikien tapaan tunnu ja ihmisen kanssa touhuamisesta (käsipainista ja muusta mukavasta) innostui Pätkis kovastikin eilen lauantaina ja Keltsikin jo vähän tänään sunnuntaina, muut jo aiemmin viikolla.

Myöhään torstai-iltana, tai alkuyöstä, juur kun olin aikeissa rauhoittua hetkeksi surffailemaan ja sivuja päivittelemään, koettiin kauhunhetkiä. Äijä ahneena kaiketi imi maitoa turhan innokkaasti, puklasi maitoa ulos ja veti joko maitoa tai oksennusta väärään kurkkuun. Yskimisestä ja kakomisesta ei meinannut tulla loppua, vaikka yritin niin varovasti heilauttaa kuin imeäkin nesteitä pois. Eihän sellaista voinut katsoa, joten ei muuta kuin soitto eläinlääkärille ja vaikkei sielläkään muuta pystytä tekemään, niin antibioottipiikki ja -kuuri hakemaan. Alle tunnin kuluessa tapahtuneesta, yhden aikoihin yöllä, oltiin jo pikavisiitillä eläinlääkäripäivystyksessä ja loppuyön istuin itku kurkussa pentulaatikossa Äijän vieressä. Joka korahduksen jälkeen, alkuun ehkä kymmenen minuutin välein, imin kaiken irtoavan nesteen sieraimista - ja istuin ja toivoin, että korahdukset rauhoittuisivat. Vähitellen ne muuttuivat pärskähdyksiksi ja harvenivat ja viiden aikaan aamulla uskalsin (ja oli jo pakkokin) päästää Äijä imemään. Ja se oli täysin oma itsensä, voi sitä imemisen vimmaa! Aamupäivän mittaan vielä muutamaan kertaan kuului pieni yskäisy tai pärskähdys, joiden jälkeen irtosi hieman nestettä, jotka vielä imin pois. Sittemmin Äijä on vaikuttanut täysin normaalilta ja tänäänkin pinkoi vallan mahdotonta vauhtia aitauksessa. Antibioottikuuri kestää vielä muutaman päivän, toivotaan tietenkin hurjasti, että selvittiin säikähdyksellä. Saatoin toki hätiköidä tai ylireagoidakin, mutta nesteen joutuminen hengitysteihin tai keuhkoihin ei ole pikkupennulla mikään leikinasia, joten ainakin oman mielen vuoksi parempi näin.

Työjärjestelyjen ja -aikataulujen vuoksi päädyttiin jo tänään maistelemaan ensimmäistä kertaa pienet nokareet jauhelihaa. Tuleehan huomenna toki jo kolme viikkoa täyteen. Kaikille jauheliha maistui hyvin, eniten taisi innostua Nuuskis, joka meinasi viedä käden mennessään - ja pikku Keltsi, jolle pienimpänä tarjoiltiin vielä toinen pikku nokare illalla.

Eilen lauantai-iltana puolestaan pojat jäivät ensimmäistä kertaa ihan yksin (noh, ilman ihmisseuraa) työvuoroni ajaksi. Tosin tehtiin pehmeä lasku ja lyhennetty työvuoro, joten yksinoloaikaa tuli sellaiset kuusi ja puoli tuntia. Melko hurjaa menoa ja kiukkuinen poikalauma oli vastassa, kun tulin kotiin. Ja näillä ei ole ikää vielä kolmea viikkoa, mihinkähän tässä vielä joudutaan...

Osaa ne kyllä olla söpöjäkin. Vielä suurimman osan aikaa. (Omaa kameraa odotellaan saapuvaksi huollosta alkuviikosta, mutta muutaman kuvan sain viikonlopulta.)

Muiden koirien kanssa on treenaamiset jääneet edelleen aika vähiin. Tai siis miten niin aika, liki olemattomiin. Viime tiistaina sentään hankkiuduin Piian ja Pipsan seuraksi jälkimetsään ja tein Onnille pienen jäljen. Se ei mennyt mitenkään hyvin (edellisellä jäljestämiskerralla, joskus ennen pentujen syntymää, tein Onnille pari janaa, jotka meni ihan ok, kirjataanpa nyt sekin ylös, ensimmäisellä tosin takajälki) - tosin Onnia oli pari päivää aiemmin purrut ulkona pahasti joku (ei aavistustakaan mikä), joten saattoi vaikuttaa sekin. Bertta käväisi puolestaan keskiviikon pööditreeneissä ottamassa paikallaolon ja ruutua ja merkkiä. Noh, harjoittelemattomuus näkyy. Tuossa jälkimmäisessä lähinnä. Samalla Cessie kävi pikaiseen hömppimässä kentällä  - eli hiukan kokeilemassa leikkimistä narupallolla (ihan sellaisella aikuisten oikealla, täytynee totuttaa pikkuinen jo sellaiseen...) ja paria makupalatemppua. Luonnonlapsi taitaa tulla meidän Sepestäkin. Ei ole ihmeellistä edistystä tapahtunut pariin kuukauteen. Kummallista. Eikö ne itsekseen opikaan.

Toistaiseksi siis treenisaralla lähinnä sellaisia pikaisia ja vaivalloisia pentulaatikosta irtautumisyrityksiä vähän huonolla menestyksellä. Vähitellen sitten taas.