Treenirintamalla ei mitään uutta eli nyt ollaan aika lailla totaalisesti lepäilty sillä saralla. Pikavisiitit viikottaisiin briardtreeneihin on kyllä tehty, mutta treenaaminen on jopa siellä jäänyt väliin. Hiljaiselo jollain rintamalla tosin yleensä tarkoittaa kiirettä muilla. Niin nytkin. Sikäli hullunmylly taitaa olla lähempänä kokonaistilanteen kuvausta.

Koiriin käytettävissä oleva ylimääräinen aika on siis jäänyt varsin vähiin ja treenaamisen sijaan käytettykin lähinnä puolisentoista viikkoa kylässä olleeseen Neaan - sekä kahden nartun astutussuunnitelmiin ja/tai progeissa juoksuttamiseen ynnä muihin juokseviin järjestelyihin. Nea aloitti juoksunsa pari viikkoa sitten ja tuli meille progenotto- ja keinosiemennyslomalle. Deja vu. Järin yllättynyt en ollut kun homma lupaavan alunkaan jälkeen ei onnistunut. Progeja ehdittiin ottaa useammat, mutta jälleen sperman lähettäminen osoittautui kuitenkin loppujen lopuksi liian vaikeaksi tehtäväksi keskieurooppalaisille. Elämä on.

PortaillaSeisoo2.jpg

Harmittaa kyllä. Aina Nean ollessa kylässä huomaan, miten mutkaton ja hauska koira se on - ja puutteista huolimatta rakenteen tasapainoisuus miellyttää aina kovasti (enkä voi olla ihailematta joka kerta myöskään niin ihanaa hännänkoukkua!). Tällä kertaa lisäksi yhtäkkiä huomasin, että Neahan on kasvattanut tosi kivannäköisen ja hyvänlaatuisen turkin ihan huomaamatta. Harmittaa erityisesti myös siksi, että Rubis ja Rubiksen linjat ovat niin pitkäaikainen haave. Haave, jonka tielle tuntuu aina tulevan jotain. Kovasti haluaisin seurata näiden pentujen kasvua - tuli niistä mitä tahansa.

rubis1a.jpg
Kuva © Andre&Colleen Vaudo

Sikäli tuntuu jotenkin tympeältä vastata kerta toisensa jälkeen kysymykseen ja ihmettelyyn, eikö minulla ole Suomessa mitään varaurosta, jota voisin lyhyellä varoitusajalla käyttää. Mitä ihmeen varaurosta... enhän minä mitään varapentuetta halua. Vain pentueen saamisen vuoksi. Minä haluan tämän pentueen (noh, ehkä ihan parilla urosvariaatiolla Euroopan alueella voisin olla asiasta kiinnostunut) ja jos en voi sitä saada, olen sitten mieluummin ilman. Minulla ei muutenkaan ole mitään suurta hinkua kasvattamiseen.  Joten jos ja kun jostain ihmeellisestä syystä - jota en itsekään ymmärrä - olen pakotettu yrittämään, niin kyllä niissä pentueissa täytyy sitten olla edes se jokin. Se jokin siis edes minulle itselleni.

Avoimuutta, sosiaalisuutta, ihmisystävällisyyttä kuin myös sellaista normaalielämän reippautta pidän aika lähtökohtaisina perusasioina briardille - samoin jonkinasteista taistelutahtoa. Sitä vain tahtoisi löytää jotain enemmän. Sellaista joka sävähdyttää itseä tai jota vaikkapa liian vähän näkee nykyään briardeissa. Mitä se tuottaa on oma lukunsa ja vaikeampaa matematiikkaa kuin mihin minun kykyni riittävät, mutta eipä kait se silti yrittämästä estä.

rubis2.jpg
Kuva © Andre&Colleen Vaudo

Muutenkin sitä miettii koko touhun järjellisyyttä. Minkä ihmeen vuoksi ihminen laittaa vuositolkulla kaikki liikenevät rahat (ja ajan ja...) tällaiseen harrastukseen. Mihin kaikkeen muuhun nekin voisi käyttää ja kuinka monta kertaa onkaan tullut tehtyä päätös siitä. Miksi ihmeessä sitä kerta toisensa jälkeen kuitenkin päättää, että niiden vähäisten liikenevien ropojen (joille olisi paljon muutakin käyttöä) sijoituskohde on jotain näin hillittömän tuottoisaa. Aina on opittava ja nähtävä lisää, aina on päästävä seuraamaan, mitä täältä tai tuolta löytyy, josko siellä tai se olisi se, mitä etsin. Miettimättä lainkaan sitä, mitä hulluuksia omien koirien kohdalla tekee. Pohjaton suo ja mitä enemmän siinä rämpii, sitä syvemmälle siihen juuttuu ja sitä huonommin sitä tuntee hallitsevansa. Hulluutta, silkkaa hulluutta.

Uusiksi yritetään, vaikka homma ei tällä kertaa onnistunut ja Nean progeihinkin heitettiin taas pari sataa euroa hukkaan. Pieni summahan se on kaikessa tässä tai vaikkapa verrattuna paikan päälle matkustamiseen, mutta jos se alkaa tähän malliin tulla tavaksi useamman nartun kohdalla kerta toisensa jälkeen - ja ilman astutuksen tai siemennyksen edes tapahtumista, niin eipä tuokaan mikään järjen riemuvoitto ole. Nean kohdalla asiat näyttävät nyt sikäli valoisilta, että Rubiksen sperman toimittaminen pakkaseen valmiiksi seuraavaa kertaa varten on sovittuna. Päästään ainakin yrittämään oli tilanne mikä hyvänsä.

PortaillaIstuu1.jpg

Ja koska life must go on, niin Taika aloitti myös juoksunsa ja nyt jännätään seuraavan spegenlähetysoperaation onnistumista. Tällä kertaa asia tuntuisi olevan sikäli hyvällä mallilla, että uroksen omistaja on jo tehnyt omalta osaltaan valmistelut valmiiksi ja lähettänyt spermaa tuloksellisesti aikaisemminkin. Mitä tahansa voi silti mennä vinoon. Uskokaa pois, en olisi yllättynyt.

Illat pimenevät ja katuvalojen ulottumattomissa päivät alkavat jo olemaan varsin lyhyitä. Pimeinä iltoina onkin käyty fleksilenkkeilemässä taajamaympäristössä. Parina iltana tuli innostuttua ja kilometrejä taittui yhden illan mittaan jopa 25. Sinälläänhän tuo ei määränä ole niin huikea, kun 15 menee monesti rutiinilla (koirat kun ulkoilttaa usein kolmessa porukassa, niin eipä tuohon tarvita kuin viiden kilometrin pyrähdys per porukka). Kun kuitenkin tekee tuon noin 5 km lenkin jokaisen viiden koiran kanssa erikseen peräjälkeen ja saa fleksin nokkaan aina uuden tarmoa puhkuvan menijän, pysyy vauhti jatkuvasti sen verran kovana, että 20 km jälkeen alkoi jalat olla aikamoista vetkua. Yllättävän äkkiä siitä kuitenkin toivuttiin. Ikävää asiassa on se, että moiset kävelymäärätkään eivät lainkaan tunnu auttavan omistajan kadonneen vyötärön metsästyksessä.

Treenitaukoillessa (vaikkakin tahattomasti taukoillessa) koirat on kuitenkin saaneet viettää maalaiskoiran elämää ja olla mukana pihahommissa. Niitähän näin syksyllä riittäisi - varsinkin kun niistä on kesän mittaan luistettu varsin tehokkaasti. Jotta jotain saisi alta pois ennen loppuviikon reissua, on käännetty mm. kasvimaata (mitäänhän sinne ei tämän kevään surullisissa tunnelmissa saatu istutettua, ja nytkin sikäli aika ankeaa hommaa, mutta josko sitten ensi vuonna oltaisiin keväällä ja kesän korvalla taas positiivisemmissa fiiliksissä) - ja kasvimaan ympäristöä. Ympäristö taitaakin olla tällä hetkellä jopa tehokkaammin käännetty ja kuopitettu kuin itse kasvimaa. Kasvimaalle ei koirilla nimittäin ole lupaa tulla, mutta ympäröivä alue on niiden vapaasti kaivettavissa ja sitähän ne keskittyvätkin urakoimaan. Huomattavasti tehokkaammin näyttäisi sujuvan kuin ihmisvoimin (kunpa saisikin tuon taidon hyötykäyttöön). Ohjelmaan on siis kuuulunut mutaneniä ja -jalkoja ja lapiokaupalla kuivunutta multaa lattioilla.

kurakoipeliinitoodionni.jpg
Vanha kännykuva, mutta tunnelmaan sopiva.

Vakaa suunnitelma oli ennen reissuun lähtöä aloittaa syksyinen jälkiprojekti ja käydä edes yhdet jäljet polkaisemassa parina reissua edeltävänä vapaapäivänä, mutta kuinkas kävikään. Toissapäivänä iski flunssa ja sitä myötä itselläni aina seuraava silmäflunssa. Silmät ja nenä vuotavat tauotta vettä - ja eilisillan ja viime yön aikaan nousi kuume kaveriksi. Noh, jospa se tappaisi taudin, eikä se leviäisi enää korviin ja poskionteloihin, kuten nyt tuntuu. Pää on tönkkö ja painava ja kuin mätää täysi (sen piikkiin voi siis pistää paljon), palelee ja tuskin pystyy raajoja liikuttamaan. Reissuun lähdössä olevasta kuuden hengen seurueesta on uhkaavasti jo putoamassa pois pari (harmistus, koska ovat jo lentoliput sun muut varanneet - ja ennen kaikkea heidän seuraansa olisi ehdottomasti kaivattu matkalla!, jotenelättelemme siis edelleen toivetta heidän mukaan pääsemisestään), joten tämä tauti ei nyt kyllä kaada, vaan matkaan lähden vaikka pää kainalossa.

Ps. Passi on jo uusittuna ja valmiina laukussa!