Viime viikkoina on pitänyt moneen kertaan yrittää pikaisesti kirjata jotain ylös. Aika moista pyöritystä ollut taas arki. Pariin otteeseen on vietetty  toki muutama päivä myös muissa maisemissa - ja se on erityisen hyväksi. Vaikkakaan ei kovin yksinkertaista tuon jengin kanssa. On se sitten mukana tai jää kotiin. Ongelmaahan ei olisi (tai ainakaan se ei olisi samassa mittakaavassa ), jos nuo olisi sellainen happy-happy-joy-joy-lauma, jota voisi pitää yhdessä koko porukkaa. Vaan kun tekee vähintään neljättä lenkkiä peräjälkeen ja järjestää rauhalliset sisätilat, joissa nuo on stressaamatta useammassa osassa, niin vaatiihan se väistämättä resursseja ja ihan puhdasta aikaa (sitä voi konkreettisesti yrittää tehdä laskelmia ja huomaa, että tunnit vuorokaudessa vain loppuu kesken). Tärkeintä näinä aikoina taitaa kuitenkin olla tuo valon ja lämmön lisääntyminen. Vaikka olen nauttinut talvesta, lumesta, pakkasista, kauniista maisemista - tietystä talven tuomasta rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta (kaikista, välillä ylitsepääsemättömiltäkin tuntuvista, lumen ja kylmyyden mukanaan tuomista käytännön hankaluuksista huolimatta) - ja tuntuu jopa hiukan haikealta talvesta luopua, niin valon ja lämmön hyvää tekevää vaikutusta ei näköjään käy kiistäminen. Energia ja jaksaminen lisääntyy samassa suhteessa. Päivittäisten lenkkien määrä nousee, kun aamuisinkin on jo valoisaa ja päivät pidempiä. Kaikkeen tekemiseen löytyy lämmön myötä enemmän energiaa.

Hymiöitä tässä blogissa pitäisi varmaan edelleen viljellä enemmän - iso osa asioista on kuitenkin sanottu kieli poskessa tai sarkastisen kuivasti. Se saattaa joskus jäädä joltain huomaamatta.

Nessa & Ruuti

Ruu ja Kepa pääsi viikonloppuna leikkimään Nessan kanssa. Pojat niin nauttivat taannoisesta Hiron visiitistä, että täytyy yrittää löytää niille vähän useammin leikkikavereita. Nessankin kanssa leikit sujuivat - vaikkakin tällä kertaa vähän hillitymmin.

Keltsi & Nessa

Meidän kylällä, linnuntietä vain parin kilometrin päässä, tapahtui myös tällaista. Jos olinkin jo alunalkaen hiukan skeptinen uutisen suhteen (omat epäilykseni sivusivat muun ohessa sitä, että kyseinen episodi sattui paikallisten metsänturvajoukkojen  partioimalla alueella - hyvä konsti saada ylimääräiset koiranulkoiluttajat pysymään poissa alueelta?), niin varsin helpottunut olin kuitenkin lopputuloksesta. Vaikka Lempäälässä karhuja liikkuukin, niin ei me niitä tuollaisina ihan noin lähelle toivota.

Kaikenlaista talven mukanaan tuomaakin on menneisiin viikkoihin sisältynyt. Helmikuu kääntyi alkupäivien lauhoista keleistä varsinaisiin paukkupakkasiin. Öisin käytiin pitkään alle -25 asteessa, joskin päivällä jo aurinko lämmitti siihen malliin, että monesti lämpötila nousi 10 asteella. Meillä jäätyi (ensimmäistä kertaa yli kymmenvuotisen asumishistorian aikana) keittiön viemäri - vettä siis kyllä tuli, muttei mennyt pois. Vessassa viemäri onneksi toimi, joten tärkeimmät hommat saatiin hoidettua. Hankaloittaahan tuo toki silti aina elämää; tiskit kannetaan tiskattaviksi vessaan jne. Erityisesti tuon karvaporukan kanssa, kun siivoamista ja muuta vedentarvetta riittää. Tiedä sitten, mikä moisen aiheutti (tai joo, tiedetään, pakkanen )  tai lähinnä sen, että viemäri jäätyi juuri keittiöstä. Vessa sijaitsee toki keskemmällä taloa, keittiö talon reunassa, joten ehkä lämpöä riitti enemmän - tai sitten vessan lattialämmitys auttoi asiaa - mutta edelleen jää jäljelle kysymys, miksei samoin käynyt viime talven kovilla pakkasilla. Ehkä tuli lämmitettyä enemmän keittiössä majailleiden pentujen vuoksi? Pakkaset kuitenkin hellitti maaliskuulle siirryttäessä ja viemärikin aukesi itsekseen yllättävän nopsaan. Olin varautunut vessaleirielämään ties miten pitkälle kevääseen.

Onnin tutkimukset on edelleen kesken. Lisäkokeita on otettu, eikä mistään löydy mitään - vähissä alkaa olla se, mitä voidaan enää lisätutkia (mm. cushingia, vesidiabetestä jne. ei tutkimustulokset tue lainkaan). Edelleen ollaan siis siinä ajatuksessa, voiko jalan kipu aiheuttaa noin voimakasta "oireilua" syömisen/juomisen ym. kautta, kun se ei kipua kuitenkaan selkeästi muuten näytä. Vai onko tuo oikeasti vain iän mukanaan tuomia hömpötyksiä. Asian selvittäminen jatkuu.

Keltsi puolestaan alkoi äkkiseltään juomaan enemmän (ja sitä myötä myös parit pissat löytyi sisältä pidempien päivien seurauksena) ja tulehdushan pissanäytteestä löytyi. Sulfakuurin jälkeen tsekataan tilanne. Hiukan verran enemmän ahdistavana asiana tajusin myös, että ei pirskatti, Cessiellähän taitaa olla ollut taas jo jonkin aikaa virtsakiteitä. Näyte siis tutkittavaksi ja niinhän se oli. Ei tulehdusta, mutta kiteitä. Soimaan itseäni, etten tajunnut tuota aiemmin - vaan kun se ei juo enempää, eikä muuten selkeästi oireile, niin homma jäi muiden asioiden peittoon. Noh, nyt mennään erikoisruoalla jonkin aikaa ja tarkistetaan sitten tämäkin.

Tänään ja eilen on nähty myös kovin huojentavia kuvia. Ensimmäiset neljä pentua Nean ja Banditin pentueesta (Miina, Hiro, Jaska ja Kipinä) käytettiin Kankaanpäässä Ventelällä lonkka- & kyynärkuvissa ja kaikki arvioitiin asteikolle A-B (kyynärät nollaa, Kipillä pienen pieni muutos toisessa kyynärässä, mutta ei pitäisi vaikuttaa tuolokseen). Aina nää on yhtä stressaavia reissuja ja kaikenlaiset kauhukuvat käy mielessä koirien kuvaushuoneessa ollessa. Valoisalta näyttää kuitenkin nyt ja toivotaan lopuille pennuille samaa linjaa. Myös Nessa oli tänään mukana kuvausreissulla ja samaan sarjaan meni sekin . Jännä oli huomata, miten samankaltaisia oli keskenään sisarusten kuvat ja miten Nessan lonkat selkeästi erosi niistä. Vaikka kaikki saivat suht saman kirjainarvion, niin Nessan lonkat olivat selvästi tiiviimmät, mutta matalammat lonkkamaljat - pikkumustilla taas syvemmät lonkkamaljat, mutta enemmän väljyyttä. Toki lopulliset tuomiot on vielä tulematta Kennelliitosta.

 

 

Vuosi, vähintäänkin viime syksystä lähtien, on ollut kovin rankka. Anekdoottina kerrottakoon, että jopa hiukseni ovat talven mittaan harmaantuneet. Menee kai se näinkin, sukurasitettakin huolen varhain harmaannuttamiin hiuksiin löytyy, kun hypätään sukupolen yli. Onneksi nykyään on nuo pelastavat hiusvärit - helpottaa siirtymistä harmaahapsien joukkoon . Kaikesta huolimatta tietyt asiat vaan näköjään tuo ihan huikeasti sitä innostusta ja positiivisuutta ja yhtäkkiä sitä huomaa olevansa ihan fiiliksissa kaikista suunnitelmista ja ajatuksista.

Ensi viikonloppuna vielä "viimeinen pakollinen" rutistus koirasaralla ja sitten keskitetään energian rippeet taas tyystin muihin juttuihin. Tokihan jo jengin perushoito vie aina oman aikansa (mikä ei ole ihan vähäinen) ja jonkinlainen rutiini täytyy yrittää pitää, että ottaa tietyn ajan pari kertaa viikossa treenaamiseen (niin että se ei ihan kokonaan jää, mutta ei myöskään vie liikaa aikaa tai sellaista pitäisi-energiaa). Muutoin koirajutut saa pysyä toistaiseksi tietyllä tapaa taka-alalla, ajatusten ja energian suuntaamisen tasolla vähintäänkin, vaikka päivittäisissä rutiineissa varsin pinnalla ovatkin. Myönnettäköön, että pientä innostuksen kipinää saa taas aikaan tietyt ajatukset koirasarallakin, mutta ne saa vielä odottaa. Fiilis on hyvä.

 Kevät!

Ruuskanen & Nessa