Huoh.

Tunnelmat Momon astutuksen ympärillä vaihtelee tragikoomisesta ihan vaan koomiseen ja välillä ties mihin tunnetiloihin. Astutusmatkalaiset saapuivat tiistaiaamuna Prahaan, mutta siihen se sujuvuus sitten tyssäsikin. Eläinlääkäriasemaa (jossa proge tarkoitus ottaa) ei niin vaan löytynytkään. Siellä olisi pitänyt olla klo 07-10 välillä, jotta tuloksen olisi saanut samana iltapäivänä, mutta tokihan matkantekoa hidasti paitsi ruuhkainen liikenne myös eri paikoista saadut ristiriitaiset ajo-ohjeet (lisäksi fiksuna annoin TomTomin matkaan muistamatta, että kartat loppuvat Saksan ja Tsekin rajalle... Itä-Eurooppa siis seuraavana hankintalistalla) ja ties mikä. Hermot oli koetuksella niin Suomen kuin Tsekin päässäkin, kun ajo-ohjeita metsästettiin niin soitellen erinäisiin paikkoihin kuin kysellen ohikulkijoiltakin ja jännättiin riittääkö aika vai ei. Eihän se riittänyt. Neljän tunnin etsinnän jälkeen puhkesi rengas(!) ja niin siellä sitten mennään vararenkaana olleella nastalla. Kuuden tunnin etsinnän jälkeen palkkasivat taksikuskin ajamaan edellä (miksei tämäkään taas tullut häsellyksessä mieleen aiemmin) ja vaikka senkin jälkeen vaaditiin vielä pari puhelinsoittoa tarkan paikan löytymiseksi, niin verikokeeseen asti sentään pääsivät kahden aikaan iltapäivällä. Tuloksen saaminen toki jäisi seuravaan päivään. Illalla oli kuitenkin ohjelmassa ensitapaaminen Gucci-sulhon kanssa. Gucci omistajineen asuu aivan Prahan keskustassa, Kansallisteatterin nurkalla, ja koska omistajansa eivät puhu englantia, paikalle tuli perheen poika. Sielläpä nuo olivat varsinaiset astutusekspertit (kukaan ei ollut aiemmin ollut mukana astutuksessa...)  sitten istuneet perheen olohuoneessa koirien tutustuessa ja ihmetelleet, että onpahan tämäkin omitusta touhua. Varsinaista tietoa astumisen onnistumisesta tuona ensimmäisenä iltana ei ole, yritystä oli ollut ja näiden luotettavuusasteeltaan kyseenalaisten todistajanlausuntojen perusteella olisi saattanut olla kiinnikin ainakin viitisen minuuttia. Mene ja tiedä. Momo oli ollut alkuun ihan ystävällismielinen sulholleen, mutta oletetun kiinnijäämisen jälkeen Guccin irrottua yrittänyt napata sitä. Veljeni olikin työntänyt kätensä väliin sulhoa suojatakseen ja tapaaminen huipentui hampaanjälkiin kämmenessä.

Uuden tapaamisen olivat sopineet heti seuraavaksi illaksi, mutta päivällä paljastui karu totuus: progen tulos vasta 1,32 (ihmekös, jos Momoa kiukutti). Hiukan alkoi hirvittää, mutta hätä ei toki ole tämännäköinen, olihan joka tapauksessa varattu aikaa kohtuullisen reilusti eli tarkoitus oli olla paikalla lauantai-iltaan/iltapäivään asti, viitisen päivää. Perjantaille siis uusi proge ja siihen asti pari päivää malttamatonta odottelua. Vielä olisi kuitenkin hyvää aikaa astutella perjantaina ja lauantaina.

Vaan kuinkas kävikään. Perjantain proge 2,5. Ei voi olla totta ja mitäs nyt tehdään. Paluulaivamatkat jo varattuna, töihinpaluut sovittuna - ja kotijoukot helisemässä äärirajoilla lastenhoidon ja kaiken muun pyörteissä.

Sinällään ihan normaaliin tahtiinhan nuo proget nousevat, 14. juoksupäivähän on maanantaina eli aika tyypillinen tärppipäivien ajankohta, jos niin käy. Momon kohdalla vaan oltiin viime kertaisen perusteella varauduttu nopeampaan nousuun. Silloinhan kuudentana juoksupäivänä proge oli jo 3,9, joten oletettiin, että nytkin on kiire ja hoppu päästä uroksen luo. Tiistai, eli ensimmäisen progen ottopäivä, oli kahdeksas juoksupäivä, joten hiukan jopa jännättiin, ettei olla liian myöhään paikalla - toki tällä kertaa juoksuja odotettiin ja kytättiin, joten olin varautunut siihen, että ehkä ne tulevat bongatuksikin vähän aikaisemmin ja voidaan olla tuo pari päivää edellä viime kertaista. Mutta näin tällä kertaa ja sen kanssa on vaan elettävä, joten ei kun vaihtoehtoja selvittelemään ja miettimään.

Millään ei voisi hommaa puolitiehenkään jättää, joten jälleen hermoja koettelevan järjestely- ja soittelurupeaman jälkeen saatiin kuin saatiinkin järjestymään uudet laivamatkat vielä kolme päivää myöhemmäksi, lisää lomapäiviä töistä matkaajille ja hotellissakin sattui olemaan tilaa lisäöiksi. Kotona odottavilla alkaa olla jaksaminen koetuksella. Tuo alkuperäinen yhdeksän päivää lastenhoitoa muun oheen järjestettynä tuotti jo ongelmia, joten kolme lisävuorokautta eivät ainakaan helpota tilannetta.

Maanantaina siis jälleen proge. Oli tulos mitä tahansa, niin maanantai-iltana ja tiistaina on pakko yrittää - ja toivoa parasta. Enempää ei reissua pysty venyttämään. Koska kaikki on sujunut niin kovin jouhevasti tähänkin asti, niin vielä tästä puuttuisi se, että proget hypähtää viikonlopun aikaan pilviin ja astutusajankohta ehtii mennä ohi ja tämä kaikki + lisäpäivät päälle olisi ollut turhaa. Sunnuntaina nyt ei ole kuitenkaan mahdollisuutta yrittää, joten jännittää saadaan siis loppuun asti.

Niin, autokin on kuulemma kolhittu kyljestään, Momon ruoat loppumassa (toivottavasti eläinlääkäristä löytyy maanantaina oikeaa merkkiä) ja mitä vielä.

Kotona puolestaan lapsukaiset on olleet hoidossa oikein kilttejä - ja kisut toki myös - mutta vuorokaudessa vaan tunnit meinaa taas loppua kesken. Häsellystä paikasta toiseen ja äärirajoilla mennään siinä määrin, että viime yönä elämäni ensimmäistä kertaa nukahdin töissä kesken yövuoron(!). Eilen vauhtia lisäsi vielä hoitoon tullut Koko. Koirilla on hurjan kivaa ja kuten arvata saattaa Cessien ja Kokon leikeistä ei meinaa loppua tulla, mutta itse sitä lähinnä katselee ja pyörittelee päätään, kun ei muuta jaksa. Samalla täytyy kiittää onneaan, että Cessie on tuollainen kuin on ja nukkuu yöt niin hyvin, rauhassa ja pitkään. Ei sillä, että moiseen olisi nyt tilaisuutta, mutta senkin edestä silloin kun on. Minkäänlaisille treenaamisille tai muille ylimääräisille ei ole ehtinyt suomaan ajatustakaan, mutta kaikki aikanaan. Muutama päivä kun jotenkin selvitään eteenpäin, niin eiköhän se tästä taas helpota.

Juu, olisin toki voinut tämän ajan itsekin Prahassa viettää. Aikalailla stressittömämpääkin olisi voinut olla. Vaan kun ei vapaata järjestynyt, niin ei järjestynyt - ihan potkuihin asti en kai sentään minäkään ole valmis menemään, vaikka moneen muuhun järkevyyden rajoilla olevaan tulee ryhdyttyäkin - jollainhan se on kuitenkin tämä touhu rahoitettavakin.

Mielenkiinnolla odotellaan ja katsotaan, mitä tässä vielä ehtiikään tapahtua!