Jospa mekin näin maaliskuun alkamisen kunniaksi julistaisimme aloitetuksi treeniblogikokeilun. Meidän treenitahti on siinä määrin verkkainen, että päivityksiä tuskin huimaan tahtiin tulee. Tuossa laskeskelin, että onneksi koiria on sentään sen verran monta, että vaikkei treenaisi kuin kaksi kertaa kuussa kunkin kanssa, niin treeneja tulisi kolme viikkoa kohden. Jotta jospa lähdetään siitä liikkeelle. Kuten myös siitä, että tässä alkuvuoden mittaan olen yrittänyt pikku hiljaa käynnistellä itseäni taas toimintakuntoon loppuvuoden taukoilun jäljiltä. Käynnistyminen tuntuu sujuvan hitaaseen tahtiin - vihdoin olen vaivoin saanut itseni ensin raahattua kentän reunalle - seuraamaan muiden treenejä (heh)... sitten ottamaan yhden koiran hetkeksi leikkimään kentälle ja nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että välillä olen jopa usemmankin koiran saanut autosta kaivettua ja jopa jotain pientä leikin lomassa treenailtua. Punainen lanka on kyllä vielä vähän hukassa. Sanotaan vaikka, että hiljaa hyvä tulee, kun ei oikein päästä edes sanomaan, että laatu korvaa määrän (kun, muita näkökohtia nyt huomioimatta, sitä laatuakaan tuskin ihan olemattomista määristä voisi aikaan saada).  

Sunnuntaina 2.3. pikatreenailtiin Tampereen briardien pikku hiljaa tavaksi muodostuvissa viikottaisissa tottistreeneissä. Olo ei ehkä ihan pirteimmillään, kahden yövuoron välissä kun kahdeksitoista kentälle raahautuminen ottaa parin-kolmen tunnin unien jälkeen heräämisvaiheessa joskus tiukille (vanhuus ei näemmä tule yksin, ennen ei moisia ongelmia ollut).  Joku idea tai tavoite pitäisi treenaukseen ottaa, nyt meno on ihan päämäärätöntä haahuilua ja leikkimistä.

Otso käväisi kokeeksi ottamassa pikkupätkät seuraamista ja sivulletuloa. Seuraaminen ok innon, paikan, käännöksien osalta. Istumiset seuraamisen yhteydessä (siis perusasennotko nämä ovat) näemmä  tauon jäljiltä hitaat. Niihin huomion kiinnittämisen voisimme siis ottaa tavoitteeksi. Saattaa toki korjaantua nopeastikin, jos taukoilu tähän katkeaa. Lopuksi pari luoksetulon loppuasentoa. Se sujuu ja loppuasento on hyvinkin likeinen - toki pienen törmäyksen kera, mutta siitä ei meillä tässä yhteydessä piitata. Palkkaukset narupallolla ja lopuksi hetki leikkimistä.

Onni käväisi kokeilemassa noutokapulasta irrotuksia uutena taktiikkana palkata irrotuksesta kapulalla, ei narupallolla kuten aiemmin. Muutama ensimmäinen kylmiltään otettu kapula suuhun -> eteen istumaan -> irti -> palkka meni ok, treenin myötä pureskelu lisääntyi ja lopulta ne irrotuksetkin huononivat. Saatiinpa vielä tähän asti hyvin kestänyt juuttipäällysteinen kapulakin rikki. Treenin aikaan kiinnitin huomiota johonkin omituiseen pikkumiehen silmissä, mutta eihän sitä kesken treenin voinut moisia ruveta tutkimaan. Ikävimmäksi lopuksi sitten huomasinkin, että silmäthän ovat rääpästä liki umpeen muurautuneet. Olisi se ponnarin laittaminen ennen reeniä ollut taas ihan paikallaan...  Ilmankos ei vaalea pallokaan meinannut lumelta erottua kuten yleensä. Poikaraasu (ja idiootti ohjaaja). Liekö aamuisella tutkimusmatkalla päänsä johonkin sopimattomaan iskenyt vai mistä moinen reaktio - muutakaan syytä ei äkkiseltään mieleen tule. Onneksi kotona kuitenkin oli silmätippoja, joten saatiin heti hoitoa ja tiistaiksi sattumoisin varattuna eläinlääkäriaika, niin vaihdetaan Onni potilaaksi (näitä hysteerisen omistajan kaiken varalta varattuja aikoja verikokeita ja virtsanäytteitä varten - koko porukka kun on saatava pari kertaa vuodessa rutiinisti tutkitettua). Positiivinen treenin myötä syntynyt asia oli se, että ohjaaja vihdoin teki päätöksen naksun kokeilemisesta tämänkin ongelman ratkaisemiseksi. Laiska ja malttamaton ohjaaja ei normaalisti jaksa juuri naksua käyttää, mutta ennenkin kyseinen vekotin on käyttöön otettu, kun on vaikeasti ratkaistavissa olevia ongelmia tullut vastaan. Miksi ihmeessä ohjaaja huomaa sen tämän ongelman kohdalla vasta nyt. No, fraaseja lisää viljelläksemme, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten Onnin kanssa tulevien viikkojen (vai pitäisikö suosista sanoa, että kuukausien, vähintään) ohjelmassa kapulanpitoharjoituksia ja irrotusharjoituksia naksuavusteisina.  Josko vaikka vielä ihan kotona rauhallisessa ympäristössä aloitettuna.

Muiden lähdettyä kotiin iski tarmonpuuska ja päätin ottaa vielä Bertankin käväisemään kentällä. Muutama toisto ohjatun noudon alkeisharjoitusta. Varmuutta, varmuutta, varmuutta - eli toistoja, toistoja, toistoja. Niitä Bertan kanssa tarvitaan, että uskaltaa yrittää ja tietää mitä odotetaan. Nyt kokeiltiin vain vasemman - eli koiran oikean - puoleista patukkaa. Jatkohuomiona lähinnä se, että kokeillaan keskimmäisen kapulan (toisin sanoen tässä vaiheessa vielä patukan) jättämistä pois ja yritetään saada varmuutta tiettyyn suuntaan lähtemiseen ihan vaan kahden melko lähelle, mutta laajasti asetetun patukan kanssa. Lopuksi vielä kokeiluna merkille lähettämistä eli kiertämistä. Hei, sehän jopa sujui! Vaikka maassa ei ollut kuin yksi oranssi kartio, Bertta hahmotti sen, eikä edes kaatanut kuten aiemmin. Toki aloitettiin ihan parin metrin matkalta ja kolmella toistolla edettiin aina pari metriä kauemmaksi kullakin. Näistä narupallolla palkkaus. Siihen oli hyvä lopettaa.

Oodi oli neljäntenä mukana autossa ja eihän yhtä sovi vähemmälle jättää, joten Oodi ulos autosta. Oodin kanssa otettiin pienet pätkät seuraamista neliössä vasemmalle käännöksin ja heti käännöksessä / käännöksen jälkeen perusasennoin. Pari ensimmäistä käännöstä ja perusasentoa ei niin skarppeja, mutta kolmannella huomattavasti parempi suoritus ja palkka. Uusi yritys ja onnistunut suoritus, joten palkka ja treeni päättyi siihen. Pari pallonheittoa ja irrotusharjoitusta otettiin lopuksi ja päivän treenit oli pulkassa.

Kokonaisuutena mitään ihmeellistä ei tehty, mutta ihan hyviä asioita kuitenkin oli mukana. Ehkä se tästä taas lähtee. Otson ja Oodin treenit ihan mukavat, vaikka liikkeitä olikin mukana vähän ja "vaan touhuttiin".  Jotain mieleen nousee aina kuitenkin.  Onnin kohdalla harmitti, että menin treenaamaan kipeätä koiraa, mutta naksutusoivallus (niin pieni, mutta niin tärkeä kuin onkin) otetaan kokeiluun ja katsotaan saadaanko ongelma-asioihin edistystä tai uutta ajatusta. Bertan kanssa jonkinlainen ajatus ohjatun noudon alkuharjoitteiden jatkosta, vaikka itse liikkeen tai harjoituksen ei voikaan sanoa järin hyvin sujuneen - ja positiivinen yllätys merkin oppimisen edistymisestä.

Päivän päätteeksi kun tuli yövuorossa vielä mieleen kokeilla treenien kirjaamista blogiin, niin voinee sanoa, että meidän näkökulmasta ihan treenitoimelias päivä.